Jalostusstrategiaa vuodesta 2013 eteenpäin

[Kytösavu]

Aikaisempiin koiramääriin verraten tai suhteuttuna meillä on todella vähän sairaita koiria, niin epilepsian kuin polvienkin suhteen. Nykyään sairaat tuodaan herkemmin tietoon, yhä isommalle porukalle osuu silmiin tämän nykyajan viestinnän kautta ilmoitustarpeet tai pyynnöt ym. Täällä Etelä- Pohjanmalla ennen oli joka kylässä yksi tai useampikin kuuppaileva parin kilometrin välein, itä- Suomessa polvia on leikelty kuulemma urakalla eläinlääkärien iloksi, varmasti muuallakin.

Ikinä emme pääse täysin terveeseen koirakantaan, emme missään mihinkään eläinkantaan yleensäkään. Ikäviä on sairastumiset ja ongelmat omalle kohdalle, sen rakkaan kumppanin taholta aivan varmasti. Anteeksi mielipiteeni kaikille niille joilla viime aikoina on osunut vakavampi ongelma omaan koiraan.

Lisää vaikeutta emme kaipaa suomenpystykorvan pennuttamiseen, samaa asiaa olen henkilökohtaisesti hokenut vuosia mm. täällä palstalla, mihin karhukoirien jalostusvastaava ja Tapsa viittaa, eli lisääntyvään määräysviidakkoon, pakkoihin ja varsinkin harrastuksen aloittamiskynnyksiin.
Auttakaa aina miestä, naista ja koiraa vastamäessä, kyllä se liukuva saukkomainen vauhtimäkikin sieltä joskus tulee kohdalle. Siinä vaiheessa kannattaa elämästä nauttia, toki aina nöyrin mielin liikoja rossaamatta ja viisastelematta. (ei ole vihjaus mihinkään suuntaan).

Epi- lukuja tuijotetaan liikaa yhä, siis niitä lukuja ja J eli jälkeläismerkkejä ymmärtämättä yhtään mitään itse asiasta. Muuten epilepsian välttäminen on hyvä ja jonkinlaisella kohtuudella mahdollinen asia. On korkea aika jo vihdoin saada näkyviin siitä episukutaulun J- merkistä hiirellä napauttamalla näkyviin ne sairaat koirat, että ihminen oppii ymmärtämään riskin. Riskillä on iso merkitys, onko niitä J- merkin koiria sukutaulussa kaikki, vai se perinteisempi osa, eli muutama yhden sairaan jälkeläisen omaavan isosta määrästä jälkeläisiä tai esim. seitsemän sairaan merkittävästi vähemmän jälkeläisiä omaavan yksilön olevia koiria. Tästä koko epilepsiassa on kyse. Sekä sukutaulun yhteisestä kertymästä, ettei siellä ole kaikki ei sopivat koirat.
Näistä pitäisi pystyä jo armon vuonna 2014 puhumaan ihan äänen.

Suurimmassa roolissa yhä parempaan huomiseen edelleen on se koiran kasvattaja, joka pennun on myynyt. Hänen tehtävä on auttaa uutta harrastajaa eteenpäin, ja jos ei itse osaa, jostain löytyy varmasti apuri neuvomaan alkuun niin metsässä kuin pennuttamisessakin.

Meillä on paljon hyviä koiria, nyt niitä vaan pitää pennuttaa toisilleen sopivilla uroksilla. Eikä aina vain niillä parhailla eniten esillä olevilla suvuilla, vaan ihan yhtä hyvillä piilossa olevilla. Ei huonoilla piilossa olevilla.