Synnytysasiaa

Täällä käydään SPJ:n alaisten rotujen ruokintaan ja hoitoon liittyvät keskustelut!
Mimi-AK
Viestit: 77
Liittynyt: 11 Touko 2007, 15:10
Paikkakunta: Sotkamo
Viesti:

Synnytysasiaa

Viesti Kirjoittaja Mimi-AK » 03 Elo 2012, 06:58

Aikaisemminkin synnyttäneen suomenpystykorvanartun lämpö oli viime perjantaiaamun mittauksessa laskenut 36,4 ja meillä alettiin odottaa pentuja syntyväksi seuraavaan aamuun mennessä. No nyt on viikko vierinyt ja pennut ovat edelleen emon mahassa. Lämpö on tässä matkan varrella tipahtanut pariinkin otteeseen ja lääkärissä käytiin viime maanantaina. Kuolleita pentuja ei löytynyt eikä sisätutkimuksessa tuntunut mitään erikoista. Koira on ollut ihan levollinen lukuunottamatta hellepäivän "ullotusta".
Nyt on 65 vrk ensimmäisestä astutuksesta. Toinen puoli "neuvonantajista" kehottaa kovasti menemään uudelleen lääkäriin, koska lämmön sahaaminen ei voi olla hyvä asia.
Toinen puoli sitten, minä mukaan lukien, on sitä mieltä, että koira ei vaikuta kärsivältä, ja voi huoletta odottaa vielä ainakin viikonlopun yli ennen seuraavaa lääkärireissua, jos pennut eivät ala syntyä.
Onko kenellekään sattunut vastaavaa? Lääkäri sanoi, että tämä on erikoista (lämmön sahaaminen), mutta sitäkin tapahtuu.
Koira ei ole alkanut petaamaan, päinvastoin; viimeksi illalla jahtasi onnellisena myyriä valtavine mahoineen...
Voiko olla vaara, että pennut kasvavat liian suureksi? Tämä on Emman kolmas ja luultavasti viimeinen pentue.
Minna Korhonen

Haapajärvi
Viestit: 202
Liittynyt: 14 Huhti 2009, 20:40

Re: Synnytysasiaa

Viesti Kirjoittaja Haapajärvi » 03 Elo 2012, 08:40

Maallikon mielipide! Pentueita ei meilläkään kovin monta, kokeeneempia löytyy. Mutta kallistuisin leikkauksen kannalle että pelastaisit kaikki mitä tarjolla on. Meillä viimeksi menetettiin yksi pentu joka "jäi" kanavaan kiinni ja "ehkä" kokonsa vuoksi.
Tapio Arola

erjan
Viestit: 251
Liittynyt: 07 Touko 2006, 08:01

Re: Synnytysasiaa

Viesti Kirjoittaja erjan » 03 Elo 2012, 09:08

Tilanteessasi, olisin jo lämmönlaskun jälkeen, viimeistään (en olisi odottanut niinkään kauan) 24 tunnin odotuksen jälkeen ollut koirani kanssa lääkärillä.
Mutta tämä on minun mielipiteeni.
Erja Niemi

Taitar
Viestit: 61
Liittynyt: 23 Huhti 2009, 11:17

Re: Synnytysasiaa

Viesti Kirjoittaja Taitar » 03 Elo 2012, 09:46

Meillä ei ole lämpöjä mitattu enää vuosiin.
Katseltu vaan koiran vointia ,oireita ja laskettu päiviä .Kaksi kertaa on lähdetty leikkaukseen, kun pentuja ei ole kuulunut, vuorokausia on silloin ollut takana 67, ja pyhät tulossa vastaan, muuten kai olisi odotettu vielä hetki, koska koirilla ei ole ollut mitään hätää.(pennut ovat kaikki olleet eläviä ja hyvinvoivia ) Mutta AINA on tietysti toimittava tapauskohtaisesti.
Heli Rintamäki

Mimi-AK
Viestit: 77
Liittynyt: 11 Touko 2007, 15:10
Paikkakunta: Sotkamo
Viesti:

Re: Synnytysasiaa

Viesti Kirjoittaja Mimi-AK » 03 Elo 2012, 10:22

Olen ollut lääkäriin yhteydessä ensimmäisen kerran jo viime viikon lauantaina, vrk lämmön laskun jälkeen. Lääkäri kyseli ja minä vastailin, todettiin että ei hätää.
Lämmön vaihtelut on kuulemma se viimeinen mitä seurataan, loppupeleissä. Koiran vointi ratkaisee.
Minä menen käyttämään Emman uudestaan tänään. Tarkistetaan sikiöiden vointi jne.
Täällä ei lääkärit ala leikkaamaan ennenkuin on heidän mielestään syytä.
Mutta viikonloppu tulee ja vaikka päivystys on Sotkamossa, niin tarkistetaan kuitenkin tilanne.
Huolettaa kuitenkin tuon mammakoiran puolesta ja siksikin aloin täältä kyselemään toisten kokemuksia.
Minna Korhonen

Taitar
Viestit: 61
Liittynyt: 23 Huhti 2009, 11:17

Re: Synnytysasiaa

Viesti Kirjoittaja Taitar » 03 Elo 2012, 11:32

Niin..eläinlääkärihän sen leikkauksen aina päättää.. täälläkin!
Heli Rintamäki

Mimi-AK
Viestit: 77
Liittynyt: 11 Touko 2007, 15:10
Paikkakunta: Sotkamo
Viesti:

Re: Synnytysasiaa

Viesti Kirjoittaja Mimi-AK » 03 Elo 2012, 13:52

Emolla ja pennuilla kaikki hyvin. Nyt ei enää mittailla lämpöjä vaan tarkkaillaan emon vointia.
Minna Korhonen

erjan
Viestit: 251
Liittynyt: 07 Touko 2006, 08:01

Re: Synnytysasiaa

Viesti Kirjoittaja erjan » 03 Elo 2012, 15:38

Niin, eläinlääkärihän sen päättää, ja kommentissani en edes ajatellut keisarinleikkausta. Vuosikymmenet olen porukoissa tottunut siihen, että lämpö triplaa, mutta 36 astetta on se merkkipaalu, tosin sitten vielä pitää lämmön kohota huomattavasti, ennen kuin synnytys alkaa.
Meillä on ollut synnytys, jossa emo söi vielä tuntia ennen, ei pedannut, 59:s vuorokausi ja yksi näkyvä pukkaus ja sitten niitä alkoi tulemaan, kaikkiaan yhdeksän tuosta noin vaan.
Sitten elämäni surullisin synnytys, tarvittiin voimistavia pistoksia, että synnytys käynnistyi, kaikki sujui muuten, mutta ensimmäinen syntyi kuolleena, toinen ok. ja kolmas tappoi minun kauniin, rakkaan koirani jäämällä kanavaan niin, ettei sitä tuntenut.
Tämä synnytys teki minut varovaiseksi, pelkuriksikin, en enää ota yhtään riskiä.
Kaikkea parhautta synnytykseen.
Erja Niemi

Samm
Viestit: 85
Liittynyt: 19 Huhti 2011, 13:41

Re: Synnytysasiaa

Viesti Kirjoittaja Samm » 03 Elo 2012, 20:39

Koiran vointia seuraillen ja eläinlääkäriä kuunnellen, vaikka ei itselläkään paljoa kokemusta synnytyksistä ole. Kiinnitin huomiota että sanoit 65vrk ensimmäisestä astutuksesta, niin montakos päivää tällä ja seuraavalla astutuksella on ollut väliä? On ihan hyvin mahdollista että narttu on tullut tiineeksi myöhemmästä astutuksesta ja voi toki silloinkin kantaa sen yli 63vrk. Jos on muutama päivä väliä astutuksilla, niin on ihan mahdollista että Emma ei vielä ole siinä 63vrk kohdilla, tai jos onkin, niin kantaa hieman yli. Jos koira näyttää hyvältä niin en hätäilisi, toki sitten synnytyksessä eläinlääkäri vähän hollille jos hätä tulee. Meillä tuntu narttu ihan jättimäiseltä kanssa jo reilusti ennen synnytystä, mutta pyöräyttikin kieltämättä seittemän.

Tsemppiä! Olen jo pari päivä ootellu jotta millonka kirjotat blogiin perheenlisäyksestä. (; Toivottavasti kaikki menee hyvin! Ja Sipriinalle onnea näyttelymenestyksestä :)
Salla Kettunen
"The best kind of friend is the kind you can sit on a porch swing with, never say a word,
then walk away feeling like it was the best conversation that you ever had."

Mimi-AK
Viestit: 77
Liittynyt: 11 Touko 2007, 15:10
Paikkakunta: Sotkamo
Viesti:

Re: Synnytysasiaa

Viesti Kirjoittaja Mimi-AK » 04 Elo 2012, 04:41

Erjan: kirjoitin vähän huonosti tuosta leikkausasiasta. Pari kaveria, toisen rodun kasvattajia, ovat sanoneet minulle tässä viikon aikana monta kertaa, että pyydä leikkaamaan. Heidän rotunsa parissa tuollaiset lämmön sahailut johtavat kuulemma 99% varmuudella sektioon joka tapauksessa. Olen varmaan vähän hermostuneessa tilassa kun töksäyttelen :oops: . Anteeksi kovasti.
Emma herätti minut neljän aikoihin. Toivottavasti tuo rauhattomuus on nyt merkki siitä, että alkaa tapahtua.
Jos tämä nyt kunnialla päättyy, niin sen ainakin opin, että aina ei mene niinkuin oppikirjassa.

Niin ja tänään on 64. vrk toisesta astutuksesta. 66. päivä ensimmäisestä.
Ei siis mikään kiire vielä synnyttää, mutta ne lämmöt... Taidan nakata kuikkaa tuolla lämpömittarilla...
Minna Korhonen

Mimi-AK
Viestit: 77
Liittynyt: 11 Touko 2007, 15:10
Paikkakunta: Sotkamo
Viesti:

Re: Synnytysasiaa

Viesti Kirjoittaja Mimi-AK » 04 Elo 2012, 19:51

No nyt on sitten kopallinen pentusia.
Ensimmäinen syntyi 1 h 40 minuutin supistelun jälkeen ja koko katras 2 h 15 min sisällä.

Se vielä jäi vaivaamaan, että mistä lämmönvaihtelu voi johtua?
Polttoheikkoutta se ei ainakaan tässä tapauksessa aiheuttanut.
Minna Korhonen

JKo
Viestit: 193
Liittynyt: 09 Elo 2004, 11:49
Paikkakunta: Multia
Viesti:

Re: Synnytysasiaa

Viesti Kirjoittaja JKo » 04 Elo 2012, 20:43

Tuliko varmasti kaikki? Lämmön sahaaminen monesti kertoo siitä että joku pentu on kuollut..
Multian Mustista Metsistä, Janne Koppelomäki

erjan
Viestit: 251
Liittynyt: 07 Touko 2006, 08:01

Re: Synnytysasiaa

Viesti Kirjoittaja erjan » 10 Elo 2012, 18:03

Hei. Miten teille sitten oikein kävi, montako pentua siihen koppaan tuli. Voivatko kaikki hyvin?
Erja Niemi

Mimi-AK
Viestit: 77
Liittynyt: 11 Touko 2007, 15:10
Paikkakunta: Sotkamo
Viesti:

Re: Synnytysasiaa

Viesti Kirjoittaja Mimi-AK » 11 Elo 2012, 08:10

Kaikki on hyvin ainakin tällä hetkellä.
Kuusi pentua syntyi, kaikki ovat ok, ikää tasan viikko.
Emäkin on ok eli ei jäänyt kuolleita pentuja kohtuun.
Hoitaa pentujaan huolella ja hyvin seesteisenä :D .
Ankara metsästävien kotien etsintä käynnissä.
Kotisivujen blogista voi lukea meidän "projektin" etenemisestä.
Minäkin olen jo toipunut paniikistani.
Minna Korhonen

erjan
Viestit: 251
Liittynyt: 07 Touko 2006, 08:01

Re: Synnytysasiaa

Viesti Kirjoittaja erjan » 12 Elo 2012, 16:37

Hienoa, mahtavaa ja lämpimät onnittelut!
Erja Niemi

Vastaa Viestiin