Käykääpä katsomassa Kennelliiton tietokannasta kuluvan vuoden suomenpystykorvien rekisteröintimääriä. Ei näytä hyvältä, ei! Vuoden 2013 rekisteröinneistä kirjoittelin myös ja tämä voisi olla samaisen keskustelun jatkumo, mutta avattokoon nyt omanaan. Kyllä hirvittää, kun näkee miten paljon pentumäärät tippuvat, vuosi toisensa jälkeen.
Jokaisella on omat syynsä pennuttaa koiransa ja myös jättää pennuttamatta, mutta voisiko taas yhdessä pohtia syitä, miksi pentueitten määrä vaan laskee ja mitä voisimme rodun harrastajina tehdä? Ei auta kopistella jalostusneuvontaa siitä, että miksi ei pentuja tule. Kyllä pallo asiassa meillä koiran omistajilla on. Meillä on käytettävissämme nykyisin maailman tason huippua edustavat tietokannat, joitten avulla voimme suunnitella yhdistelmiä itsekin. Jos koira on todettu Pevisa-terveeksi, ei tarvitse kuin pyytää jalostusneuvonnalta yhdistelmän tarkastaminen/hyväksyminen tai tarvittaessa apua saa myös koirakumppanin etsimiseen. Toki koe- ja näyttelytulos ovat asialle vielä ekstraa, mutta koirien terveys, toimivuus ja luonne menee aina edelle.
Miten monessa tapauksessa nartun pennuttamatta jättämiseen on syynä se, ettei tohdita hankkeeseen ryhtyä? Tuntuuko työmäärä (terveystarkastukset, uroksen etsiminen) ja vastuu (millaisia pennuista tulee, saako niitä kaupaksi) liian isolta ja saatu hyöty liian pieneltä? Ajatellaanko, että saahan niitä koiria, joku niitä aina kasvattaa, mutta en mitä taida sentään.. Kuitenkin terveestä ja hyväluontoisesta pystykorvanartusta tulee yhtä hyvä emä pennuilleen, kuin tulisi SM- tai KVA-tasonkin nartusta ja sitä paitsi, Suomen Mestarin pentujahan ei kaikille riitä. Eivätkä kaikki koiranottajat ole sellaista edes vailla, hyvin monelle riittää, kun pentu on yhdistelmästä, joka on tehty tervettä järkeä käyttäen. Kokeneemmat kasvattajat varmasti neuvovat miellään kasvattiensa omistajia ja muitakin, joita pentueen kasvatus kiinnostaisi.
Voiton tavoittelu-mielessähän asiaan ei pidä kenenkään ryhtyä, kuluja tulee, tekipä miten hyvänsä. Mutta jospa asiaa miettisi vaikka sieltä harrastuksen vinkkelistä; toisiko se siihen uutta näkökulmaa ja mahdollisuuden uusien, mielenkiintoisten asioiden oppimiseen? Kaikki harrastaminen maksaa, mutta ilman isompia takapakkeja pennuista jää jotain vaivan palkkaakin. Toki pentueen kasvatuksessa työtä pitää tehdä, mutta kyllä se myös paljon antaa. Kun pennut ovat lähteneet, voi tuntua alkuun aivan oudoltakin, kun pieniä vipeltäjiä ei enää pyöri jaloissa.
Eikö nyt koeteta jokainen sopivan ikäisen nartun omistaja ja kasvattaja, jolta on lähtenyt pystykorvan narttupentuja uusiin koteihin, tehdä edes muutama yritys asian hyväksi. Pohditaan tarkkaan oman nartun ja taloutemme tilanne; voisiko edes harkita niitä pentuja? Kasvattajina ottakaamme yhteyttä kasvattinarttujemme omistajiin, rohkaistaan ja tuetaan heitä asiassa.
Ilman pikaisesti tapahtuvaa pentumäärän kasvua meillä ei pian ole mitä kasvattaa
Toivottavasti tulee hyvä ja kannustava keskustelu aiheesta, eikä anneta tämän saada ikävää sävyä. Uusillekin harrastajille on mukavampaa lukea positiivia kannanottoja.
. Aikaa pitää vaan olla sen verran, että ehtii, kun silmätarkastuksia tekeviä eläinlääkäreitä ei joka kinkeripiiristä löydy 
, kun asia tuntuu melko monelle kuitenkin tärkeä olevan.