Rekisteröinnit 2014

[virve]

Tuossa tummennettuna se yksi iso ongelma luuraa. Uroksen omistajat kyttäävät vaan "huippunarttuja" astutuksiin. Kelpoisia narttuja syrjitään turhaa.

Aiemmin mainitsin että n. 25 % nartuista jatkaa sukua, uroksilla tuo luku on n. 10 %. Eli liki 90 % uroksista ei astu ensimmäistäkään narttua, jollakin keinolla tuohonkin pitää saada parannusta. Monimuotoisuuden ylläpitämiseksi yksi parhaita keinoja on isät/emät suhteen parantaminen. Tuossa lyhykäisyydessään syyt astutusmäärien rajoittamiseen. Haittapuolena on tuo ettei kaikille riitä "suosikkiuroksia" mutta valittelun sijaan pitää etsiä vaihtoehtoja. Jalostusuroslistan uroksilla ei ylläpidetä rodun monimuotoisuutta yllä, vai olisiko parempi sanoa niin ettei hidasteta tarpeeksi jalostuspohjan kapenemista... Suunnitelmia on uusien urosten löytämiseksi, siitä kuuluu sitten enemmän kun on jotain varmaa mutta kyllä kaikkien rodusta huolta kantavien kannattaa kulkea avoimin mielin ja silmin, jospa ihan siitä lähiseudulta löytyisikin hyväntuntuinen uros jonka saisi avo-kokeeseen ja pevisa-tarkastukseen

Nimenomaan uroksia pitäisi käyttää paljon laajemmalla rintamalla. Sen KVA uroksen veli voisi olla aivan yhtä hyvä valinta kuin se KVA uros.
Minulla niiden urosten laatuvaatimuksena oli AVO 2 ja näyttelystä H ja tietysti kaikki ne mitä jalostussuositukseen tarvitaan. Eli ei vaatimukset mitään kovin mahdottomia. Se mikä karsi suurimman määrän uroksi oli minun vaatimus, ettei uroksen isällä saa olla yli 10 pentuetta. Tämä vaatimus siksi, että ne tulevat pennut ei olisi niin käytettyä linjaa kuin emänsä.
Uskokaa tai älkää niin se käyttämäni uros oli sitten kuitenkin KVA ja MVA Mutta täytti jopa sen, ettei isällä ollut yli 10 pentuetta., eikä sillä urokselta ollut aikaisempia pentuja. Eli en valio urosta hakenut, mutta ainoa jonka omistaja suostui astutuksen oli kaksoisvalio

Siihen tutorointiin olen jo ilmoittautunut. Tuomariksi lähden täälläpäin jokaiselle pystykorvalle joka vaan suostuu kokeissa käymään.
Kasvattajana minulla on niin vähän kokemusta, etten siinä kenellekään kauheasti neuvoja voi ruveta antamaan. Mutta kaikkine hankaluuksineenkin pentujen kasvamisen katsominen on vaivansa värtti. Ne parikuukautta mitä siihen menee on niin peni aika ihmiselämässä, että suuri osa meistä sen pystyy jossain vaiheessa elämää "uhraamaan"
Sitten se tärkein joka sulattaa karskeimmankin miehen/naisen. Onko ihan oikeasti mitään niin nättiä, kuin pystykorvan pentu.
Viime syksynä Pokuehaukuissa eräs pystykorvamies sanoi sen minusta niin hyvin. "Jos pystykorva pysyisi sellaisena kuin se on pentuna, niin kaikilla suomen akoilla olisi tissivälikoirana pystykorva."

Terveisin Virve

[Kytösavu]

Hallakorpi kirjoitti:
"Itse toin Syötteen Kasvattajapäivillä esille sen että olisiko sellaisesta hyötyä, että luotaisiin alueellinen verkosto jossa tietyin ehdoin vapaaehtoiset ottaisivat yhteyttä sellaisten koirien omistajiin jotka olisi hyvä saada jalostuksen piiriin. Tämä olisi ehkä työtä vaativa tapa ja olisiko halukkaita, mutta itse voisin kerran-kaksi syksyssä käydä katsomassa metsässä vierasta koiraa, kunhan vaan ruuhkavuosilta ehdin. Koiran tekemisestä metsässä tehtäisiin epävirallinen dokumentti, jota voisi hyödyntää jalostusneuvonnassa. Tämä toki olisi uusi hieman byrokraattinen toimintamalli, mutta voisi tuoda reppumiesten koiria jalostuksen piiriin. Mielestäni tämä vaatisi paikallisten pystykorvakerhojen mukana olemista."

Tämä on oleellinen asia. Aina joku kuulee jostain hyvästä koirasta. Ei kun soitto ja metsään panemaan oroteot paperille. Jos ei huipputulosta tulekaan, niin kyllä ne varmat puheetkin riittää. Ainakin minulle.
Ulkomuodosta kuvan kera dokumentit talteen, ellei ole näyttelytulosta. Kuva kertoo muutenkin enemmän kun näyttelytulos. Komia kuva ja haukkua paperille, on kumma jos ei joku kauas katseinen astuta.

Mainittu tutorointi voisi myös liittyä tähän, eli vähemmän kokeneiden pennuttajien auttaminen olisi helppo toteuttaa paikalliskerhojen kautta.
Esa jalostusneuvojana kertoi varmasti sen yhden suuren syyn pentujen vähyyteen, eli astutuksen epäonnistumisen. Ei se ajankohta ole kaikille selvää, voikaan olla. Onpa tästä omaakin kokemusta Ruotsiin asti. Kiirulla oli aina nakutettuna sama verivuoto. Sitten se loppuikin kun seinään torstaina ja -piip- oli valmis kun naapurin vanhapiika lauantaisaunan jälkeen. Siinä oli oltava vielä perjantai töissä, ja sitten kovaa kyytiä Gällivareen. Lauantaina yksi hyppy-yritys, pakeneminen. Eikä enää edes hyppyä vaan hammasta urokselle. Neljä päivää makoilua onneksi ennestään tutun ruotsalaisen asuntovaunussa. Muutama tyhjä oluttölkki, ei muuta siitä reissusta.

[Pikku.Pyy]

Ei kait keskustelu nyt jo tyrehdy, vastahan on viikko kirjoiteltu

Tässä tuore sattumus, joka todistaa, että pystykorvat eivät ole "räkyttäjiä": Lauantaina kävin maalikylillä ostoksilla ja otin narttukoiran mukaan, jotta saa vaihtelua. Menin koiran kanssa keskustan ohi kulkevan KT 73:n vierellä kulkevalle pyörätielle ja näin, että suoran päässä on tulossa kaksi ihmistä ja molemmilla isot koirat. Meidät nähdessään laittoivat koirat itsensä ja penkan väliin siirtyen kulkemaan peräkkäin. Mietin jo, että pystykorvaako noin pelkäävät, vaikka on näin pieni? Kohdakkain kun päästiin, syykin selvisi. Tiesivät ennakkoon omien koiriensa reaktion kohdattaessa; molemmat koirat aloittivat melkoisen rutinan ja pikku koirani ei virkkanut mitään, ei edes vilkaissut... Oli jonkin verran "leso olo"
Eli kyllä ihana pystykorvamme menee edelle monista roduista, kun annamme sille tilaisuuksia markkinoida itseään ja kun saamme ihmiset muuttamaan vanhat käsityksensä. Se on usein melko pienestä kiinni, se käsitys

[Kytösavu]

On tullut puheltua asiasta siellä sun täällä. Facebookissakin keskustelu on vilkasta. Jaostosta osallistujia on onneksi ollut mukana vähiinsä. Koskahan Suomen Pystykorvajärjestö herää nykyaikaan, että pr- työ tehdään tänään netissä. No tietääkseni nettisivu uudistusta puuhataan, mutta paljon enemmän pitäisi olla näkyvillä. Siellä sun täällä.

Punaisen koiran moniriistaisuuden esille tuonti pitää ottaa isoksi asiaksi, kiinnostavuuden lisäämiseksi. Juhlapuheissa tämä on ollut esillä, mutta mitään isompia ei ole tapahtunut. Paljon enemmän pitäisi kertoa kuvineen ja videoineen, miten monenlaista riistaa tarttuu haaviin pikinokan kanssa kulkiessa. Tässä kohtaa pallo on harrastajilla. Tärkeimpiin lehtiinkin saa varmasti tyrkyttää toimittajille kutsua jahtiin.
Myös pienpyynnin Sm-kisaan osallistuminen pitää ottaa uudelleen tapetille. Pari vuotta sitten oli lähdössä joukkue Suomussalmelle, jolta olisi voinut odottaa tapahtumiakin. Päällekkäisyydet sotki asian ja hyvä niin sillä kertaa. Keli oli huono ja mahdoton näädän jäljitykselle. Olisihan sillä valtava myönteinen julkisuusarvo, kun meiltä olisi oma joukkue, ja vielä vaikka pari kultakurkun nahkaa tulisi taanalle. Meidän rodun osalta suurimmaksi osaksi kyse olisi näädän pyynnistä, supeja kun ei hirveästi ole Suomussalmella. Vaikka suunnitellun joukkueen koirilta on myös kettuja kaadettu, niin ei taida olla niin todennäköistä, että juuri tuossa parissa päivässä osuisi kohdalle.

Luulisi myös enemmänkin ihmisiä kiinnostavan suomen suvun vaellusten myötä omaan muotoonsa muovautuneen esi-isien koiran olemassa olo ja vaaliminen.
Tässä kohtaa pallo on rotujärjestöllä ja harrastajillakin. Se ylpeys ja ihailu mitä tunnemme koiriamme kohtaan, pitäisi saada isommalle porukalle ymmärrykseen.
Suomenpystykorva on ilmiasussa oleva kulttuuriperintömme mallikappale. Ehkä kaikki on ollut liian hyvin, julkisuuskuvaan ei ole tarvinnut panostaa. Nyt pitää. Tästäkin juhlapuheita on ollut, koskahan työt alkaa. On välillä onneksi ollutkin jotain positiivistakin perhe sopivuudesta.
Mutta nykyajan netti aikakausi pitää hyödyntää paljon paremmin. Pitää murtaa ja tuoda esiin pikinokasta vallalla olevat huonot mielikuvat, koska ne eivät pidä paikkaansa. Varsinkaan että kilpailija pohjanpystykorva olisi jokin helpompi ja parempi vaihtoehto suoraan joka asiaan.

Pentuja uusille harrastajille myös kovista kisakoneista, joita autetaan alkuun. Koetoimintaan osallistuminen helpommaksi, alueittain nimettävät yhdyshenkilöt organisoivat asiat.
Pennuttamiseen apua, varsinkin neuvontaan koska se oikea astutus ajankohta on.
Uusia koiria esiin, alueellisesti nimetyt henkilöt ohjaavat kokeissa käymättömän hyvän koiran kanssa jonkun läheltä metsään avoimeen kokeeseen ilman maksua. Koira kuvataan ja tutkitaan pintapuolisesti valmiiseen kaavakkeeseen, jonka osaa täyttää normi suomenpystykorvaharrastaja.
Arvostetaan tietoon tulevia metsien hiljaisten koiria, piilossa on tosi hyviä koiria. Toimimattomilla ei yhtään astutusta, koska suomenpystykorvia otetaan metsästyskoiriksi, jotka onneksi toimivat usein myös kotona seurana.

Kokeisiin yksi LINT eli linnunhaukkukoe luokka hirvipuolen tapaan. Kaksi ykköstulosta voisi huomoida käyttövalion arvoon omalla ajalla olevissa kokeissa, kaksi kalenterikokeesta, jossa maastot ja tuomarit arvotaan. Ykkösen raja sama 75, että käyttövalion arvo säilyy.
Kokeisiin pitää päästä helpommin, järjestäjien on enemmän autettava uusia harrastajia tuomareiden saannissa. Nyt välillä ainakin jossain päin tuntuu että harrastajat ovat kerhoja/yhdistyksiä eli järjestäjiä varten, eikä kerhot harrastajia varten, kuten tietenkin kuuluisi olla.

Se viimeinen silaus, jolla epilepsiasta korostetusti puhuminen saadaan lopettaa, eli tietokantaan näkyviin montako sairasta J- jälkeläismerkki sisältää ja monestako jälkeläisestä. Sen jälkeen ihmiset ymmärtävät yhä paremmin mistä on kyse milläkin kohtaa. Jalostusneuvonnan arvoa sekään ei poista, elävissä olioissa tapahtuu joskus muutoksia.
Pitää vaikka erota Kenneliitosta jos sieltä painostetaan tiukempaan pevisaan, ja muiluuttaa ne jotka sitä itse vaativat. Suurin osa varsinkin uroksen omistajista pitää suomenpystykorvaa metsästyksen takia, ei jalostuksen. Jos pentujen rekisteröintiehtoja vielä hankaloitetaan, meille ei jää uroksia riittävästi, mitä käyttää nartuille.
Tämä nykyinen silmä- ja polvitarkastusvaatimus ennen toista astutusta riittää mainiosti. Meillä ei ole niin sairasta rotua, että tarvitsisimme tiukemman pevisan, esim. silmien uusintatarkastuksineen kolmen vuoden kuluttua.

Pitää ryhtyä töihin, eikä jäädä juhlapuhe tasolle. Muuten jäämme murjottamaan maailman hienoimman ja yhden terveimmistä rodun kohtaloa vähenevänä rotuna.

Mitä suunnitelmia jaostollamme on? Mitä suunnitelmia hallituksellamme on? Mitä suunnitelmia meillä harrastajilla on?
Mitähän sille suomenpystykorvan Unescon maailmanperintö kohde asialle kuuluu? Joku virolainen savusauna kulttuuri näytti jo valitun perintö- ja suojelukohteeksi, samana vuonna aloitetusta työstä huolimatta.

[Noita]

Minulla on omalta osaltani ilouutisia, meidän ensimmäinen pentueemme putkahti maailmaan tuossa marraskuun lopulla. Kuulun juurikin siihen "väestöön", mitä pystykorvaväki mitä ilmeisemminkin etsii. Minua ihmetytti suuresti, kuinka suuri oli pentujen kysyntä. Jos olisimme varauksia ottaneet, niin pennut olisi myyty moneen kertaan ennen kuin ne kerkesivät edes syntyä. Ja ei, vanhemmat eivät ole mitään koetähtiä. Ihan tavallisia pystykorvia, joilla metsästetään.

Innoistuin käyttämään kuitenkin koiraamme näyttelyssä pari kertaa tänä vuonna - kiitos toisen, ennalta tuntemattoman pystykorvaharrastajan. Hän kehaisi koiraamme kauniiksi, ja kyseli onko tulossa näyttelyyn. Siitä äimistyneenä päätimme sitten vuoden päästä kokeilla, että no onkos se sitten tuomareidenkin mielestä nätti. No, olihan se. Innostus vaan kasvoi kasvamistaan, ja iänkin puolesta ensimmäinen pentue olisi tervetullut.

Se asia, mikä ehkä vähän jäi hampaankoloon oli juuri se, että jos yritti kysellä jo kokeessa taitonsa näyttänyttä urosta, niin omistajat eivät halunneet urostaan jalostukseen antaa. Hankalaahan se tietysti siinä vaiheessa on mitään "huippupentuetta" yrittää aikaan saada.

Jokatapauksessa, kiitos jalostusneuvonnan - löydettiin mukava uros, jolla kuitenkin metsästetään ja tulosta tulee. Pevisaa urokselle ei keretty enää tekemään, se on ehkä ainoa asia mikä näin jälkikäteen harmittaa. Tuomarikorttia ajattelin lähteä hankkimaan ensi keväänä, jos vain ajankohta passaa. Tuttu ppk harrastaja lupasi avo kokeen koirallemme silti haukuttaa.

Ulkonäöllisesti luovutamme Ruotsin maalle todella lupaavan urospennun, sillä jos jalostustyötä haluaa jatkaa, niin ainoan narttupennun kohtalo oli meille jäädä. Luonteen puolesta toki narttukin on vallan lupaava pakkaus, ja oikein lämmöllä odotan tulevaa syksyä, ja lupausta ensimmäisestä haukusta.

Mukavaa alkavaa vuotta kaikille pystykorva harrastajille!

[enp]

Keskustelua rekisteröinneistä on ollut mielenkiintoista lukea. Yleensä rekisteröinnit nousevat tarkastelun alaiseksi aina näin vuodenvaihteessa. Vaikka rekisteröintien määrä onkin roduille tärkeä asia, ei se kuitenkaan ole suomenpystykorvalla vielä sillä tasolla, että olisi tarvetta ylilyönteihin.

Suomenpystykorvien rekisteröinnit ovat pysyneet käytännössä viisi vuotta samalla tasolla. Rekisteröintien määrä putosi nykyiselle tasolle aikavälillä 2009 - 2010, jolloin kasvattajista kolmannes syystä tai toisesta lopetti kasvatustoiminnan. Jotta pääsisimme perille siitä, miksi kasvatustoiminta rodun piirissä ei nykyisin kiinnosta, olisi ehkä aiheellista tarkastella mitä silloin tapahtui? Silloin ei ainakaan epi-lukujen, rajojen tai avoimuuden suhteen tapahtunut mitään muutosta, vaan ”vanhan hyvän ajan” keinot olivat vielä arkipäivää.

Täällä on tuotu esille hyviäkin keinoja kannan kasvun aloittamiseksi mutta kaipaisin myös näkökulmia siitä, miten jokainen omalta kohdalta aikoo asian eteen tehdä. Vaikuttaa edelleen siltä, että niitä ollaan edelleen vierittämässä jo ennestään ylityöllistettyjen jalostusihmisten kontolle. Mielestäni jalostuksen ohjaus on jalostusihmisten pääasiallinen työsarka ja sitä tuntuu riittävän. Ehkä ”Räpikäs” oli lähimpänä totuutta tuolla keskustelun alkupäässä todetessaan seuraavaa:

” Jotta rotujärjestö tekisi ohjattua oikeaa työtä, on uusien harrastajien tultava jostain muualta, jotta harrastajien kokonaismäärä lähtisi nousuun …
…. Jalostusainesta piisaa tarpeeseen kyllä, mutta mistä syystä se jää pimentoon tai käyttämättä?”

Saavuttaakseen nykyistä suurempaa mielenkiintoa ja päästäksemme eroon epäterveestä kilpailusta, tarvitsee suomenpystykorva selkeän imago kampanjan. Se ei synny vain näistä asioista puhumalla vaan kampanja tulee kirjata myös toimintasuunnitelmaan. Sen tulee olla hyvin johdettu, asiapitoinen, hienoilla kuvilla varustettu sekä toistuvaa, jotta sillä herätetään kiinnostus rotuun nuoremmankin harrastajapolven joukossa. Taannoinen kirjoittelu maakuntalehdessä, jossa annettiin harrastajien toimesta suomenpystykorvasta kuva sairaana rotuna, oli malliesimerkki siitä kuinka asiat voidaan järjestön tukemissa tapahtumissakin perusteellisesti tyriäkin.

Pekalta tuli paljon ideoita ja lähti mielestäni osin lapasestakin mutta suurimman osan näiden ideoiden toteutuksesta kantavat kyllä käytännössä rodun harrastajat ja kerhojen jäsenet. Kun ongelmat kerran tiedostetaan, niin meidän rivijäsentenkin tehdä myös paikallistasolla oma osuutemme. Epi asia ei missään tapauksessa ole niin yksinkertainen kuin Pekan teoria esittää mutta on totta, ettei siitä tarvitse enää suomenpystykorvan kohdalla korostetusti puhua.

Jalostuksen ohjauksen painopiste on pikkuhiljaa siirtymässä muihin rotua koskettaviin asioihin. Tärkein lienee tämän julkisuuskuvan muuttaminen mutta myös käyttökokeissa käymisen lisääminen, erilaiset lisääntymisvaikeudet sekä rekisteröintien kasvu. Näistä kaikista asioista on hyvä käydä avointa ja rakentavaa keskustelua kun jälleen tapaamme Kuopion jalostuspäivillä.

[Pikku.Pyy]

Nytpä on hyvää mainosta suomenpystykorvalle: http://www.metsastajaliitto.fi/ Siinä on kaikki samassa; komea suomenpystykorva, nuori harrastaja ja rodun monikäyttöisyys

[J-Puukko]

Tässä pieni osoitus pystykorvan moikäyttöisyydestä, koira irti tuosta risteyksestä, heti alkuun hirvilöytö ja muutama pieni haukku tuossa mäen päällä ja saviharjun kohdalla, josta hirvi otti sitten ritolat ison tien yli, tietä myöten takaisin isännän jäljille. uutta hakua ja lintulöytö, puusta linnut istui koivujen latvassa aukon takan ja hyvää haukkua Kuusenniemen K irjaimen kohdalla, yritettiin tehdä linnunhaukku-/metsästysvideota ja isäntä ampui ohi .Uusinta haukkua vähän kauempana, ei ampuma mahdollisuutta. Lopussa kiviahon yläpuolella punainen pätkä supihommia, joka onnistui positiivisesti .

Että kyllä punaisen kanssa mukavaa olla metsällä!!

[Anatoli]

Aikaisemmin olen vierastanut ajatustakin syys-/talvipentueista. Tämän talven aikana tällainen on tullut koettua ja kokemus on hyvin positiivinen, jopa niin että pentua ottaessa katselisin loppuvuona syntynyttä. Jos mahdollista, kannustan kokeilemaan muitakin kuin perinteisiä kevät/kesäpentueita. Nuoret pennut näyttivät nauttivan lumesta heti alusta asti, eikä pakkanen ole vähentänyt viihtyvyyttä ulkona. Pohjoisen rotuna näyttäisi sopeutuvuutta löytyvän enemmän kuin etukäteen ajattelin. Kolmekuinen pelmisi päivän pihalla. Tässä olisi yksi mahdollisuus lisätä pentumääriä, kun rohkeutta pennuttamiseen löytyisi ympäri vuoden. Loppuvuoden/alkutalven pentu on myös kypsemmässä iässä ensimmäisenä metsästyskautena, jolloin voi suuremmilla odotuksilla lähteä syksyyn. Jos pennutukselle on muuten aikaa ja soveltuvat tilat alkutaipaleelle, luovutusikäinen pentu ei juuri talvea säikähdä.