Kasvattajapäivät 17.5.2014

Tämän otsikon alla keskustellaan suomenpystykorviin liittyvistä asioista.

Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1

Vastaa Viestiin
Pikku.Pyy
Viestit: 344
Liittynyt: 31 Maalis 2005, 07:02

Kasvattajapäivät 17.5.2014

Viesti Kirjoittaja Pikku.Pyy » 18 Touko 2014, 08:59

Kiitos taas Iso-Syötteen kasvattajatapahtuman onnistuneista järjestelyistä :D Edellisen vuoden tapaan huomasi, että tapahtumalle on tarvetta. Iso-Syötteen tilat todettiin jälleen erinomaisiksi ja maisemathan ovat aivan huikaisevat. Tuntui, kuin kotiinsa olisi tullut, sillä tunnelma oli välitön ja keskusteluja syntyi aivan itsestään entuudestaankin tuntemattomien kanssa.
Aikaa oli nyt varattu enemmän eri ohjelmakohdille, joka antoi lisää väljyyttä esitetyille kysymyksille. Ninan ja Kirsin pitämät luennot koiranpennun kehityksestä saivatkin aikaan vilkasta keskustelua.
Paneelikeskustelun alustuksena toimi ryhmätyö, jossa etsittiin pienemmillä porukoilla vastauksia mm. erilaisiin rotua, sillä harrastamista ja sen kasvattamista koskeviin kysymyksiin. Monen kuullun kommentin perusteella ryhmätyö oli toimiva asia, sillä näin saatiin esille useita hyvä ideoita ja ehkä hiljaisemmatkin tohtivat tuoda näkemyksiään esille.
Kun tapahtuman jatkoa mietittiin, tultiin päätelmään, että tilaisuuksia on ilman muuta tarpeen jatkaa. Ajankohtaa pidettiin yleisesti hyvin sopivana, eikä paikan muuttamisellekaan koettu olevan tarvetta. Pohdintaa aiheutti tapahtuman nimi. Onko Suomenpystykorvaharrastajien kasvattajapäivä nimenä sellainen, että tapahtumaan eivät rohkene harrastajat, joilla ei ole ollut pentueita tai vain muutama, jonka vuoksi ei koeta oltavan vielä "kasvattajia"? Yhtä lailla urosten omistajat kantavat vastuuta yhdistelmistä ja olisivat tapahtumaan erittäin tervetulleita. Samaan tapaan kuin Kuopion jalostuspäivät ovat, tästäkin tapahtumasta saattaisi olla luotavissa brändi, jonka jokainen harrastaja tunnistaa nimen perusteella. Moni jo lupailikin, että tuo ensi vuonna vähintään yhden kasvattinsa omistajan tapahtumaan, joten siinähän porukan määrä kerralla tuplaantuu :mrgreen:
Luulenpa, että asiaa nyt pohditaan saatujen ideoiden pohjalta ja lisää asiasta kuultaneen aikanaan tapahtuman järjestäjiltä ja Pystykorvan toimittaja Heidikin kirjasi kynä savuten kuultua talteen. Tämän on tarkoitus nyt olla vain asian esille nosto ja kiitos onnistuneesta tapahtumasta.

Loppukevennys: Aikaisin aamulla matkalla Iso-Syötteelle huomasimme jossain välillä Valtimo-Sotkamo edellämme tiellä mustan mytyn. Lähemmäs päästyämme totesimme mytyn ukkometsoksi, joka pyrstö levällään mennä viipotti sekin kohti pohjoista. Vauhtia hiljennettiin, otettiin kaverista kuvia ja tarjottiin menijälle kyytiä. Ei kuitenkaan autokyyti kelvannut, vaan metso nousi siivilleen auton edestä ja ehkä se suuntasi pöyhistelemään jonnekin turvallisemmalle tantereelle. :lol:
Anneli Honkanen
Kaikki pystykorvan puolesta

Kytösavu
Viestit: 1805
Liittynyt: 15 Elo 2004, 18:38
Paikkakunta: Lapua
Viesti:

Re: Kasvattajapäivät 17.5.2014

Viesti Kirjoittaja Kytösavu » 18 Touko 2014, 18:30

Annelin kanssa samaa mieltä , että tapahtuma oli taas onnistunut. Aiheiltaan ja anniltaan. Melko varmasti tälläinen vuorovaikutus, eli mielipiteiden pyytely harrastajilta on hieno tie vielä parempaan päätöksen tekoon. Niin päivitettävän Pevisan ja Jalostuksen tavoiteohjelman, sekä jopa mahdollisen yhteen koeluokkaan siirtymisen valmistelunkin. Sen käytännön järjestelynkin ongelmat tuli esille esim. vähäisten ylituomareiden määrän suhteen. Niitä pitää pohtia ja ratkaista ennenkä kannattaa tehdä päätöksiä.
Ensi vuodella tuli hyviä kehitys ideoita, anti aivan jokaiselle harrastajalle tulee varmasti olemaan loistava. Kannattaa kyllä osallistua.
Maisemat ovat huikeat Iso-Syötteen huipulta hotellilta, ja väki mukavaa välillä erilaisista mielipiteistä huolimatta. Enemmän väki taisi olla kuitenkin samoilla linjoilla tulevaisuuden suhteen. Minulle uusiakin kasvoja näkyi, mikä on yksi tärkeimmistä asioista. Unohtamatta tärkeää rempseää illanviettoa.
Rähkyyttä suunnitellessa kannattaa miettiä, vaikuttaako se muiden elämään ja jättää tekemättä.
pekka.salomaki(at)gmail.com

mage
Viestit: 145
Liittynyt: 31 Loka 2009, 10:06
Paikkakunta: qsamo

Re: Kasvattajapäivät 17.5.2014

Viesti Kirjoittaja mage » 18 Touko 2014, 22:52

Edellisiä kirjoituksia myötäille, toistamiseen paikalla olleena, kiitän kaikkia paikalla olleita mielenkiintoisesta päivästä.
Ninan ja Kirsin luonnot lupasivat kertausta ja uutta, viimeistä tuli enemmän. jaosto ja jalostusneuvonta lisäsi antia.
Päivä venyi ohjelmasta, pysyen kuitenkin mielenkiintoisena, kiitos aktiivisen ja asiallisen keskustelun.
Hotelli Iso-Syötteen henkilökunta hoiti ruokahuollon kiitettävästi. Oli nautinto saada hyvää ruokaa hienon näköalan siivittämänä.
Ensi vuodelle on suunnitteilla vieläkin monipuolisempaa ohjelmaa. Toivottavasti tilaisuus tullaan jakamaan kahdelle päivälle :mrgreen: .
Suomenpystykorva, rihlakko ja vanhametsä
Terveisin Marko Liikanen

Pikku.Pyy
Viestit: 344
Liittynyt: 31 Maalis 2005, 07:02

Re: Kasvattajapäivät 17.5.2014

Viesti Kirjoittaja Pikku.Pyy » 19 Touko 2014, 08:45

Juolahtipas mieleen eräs tapahtumassa keskustelua herättänyt asia, joka on hyvä saattaa harrastajakunnan tietoon heti. Kuulimme eräitä esimerkkejä siitä, miten moni nyky-suomalainen on etääntynyt jo niin kauas "juuristaan", ettei tunnista edes kansalliskoiraamme suomenpystykorvaa sellaisen nähdessään. Kadulla tai muualla tavattu satunnainen kansalainen saattaa ihmetellä tapaamaansa pystykorvaa, että onkos näitä puhdasrotuisiakin, eivätkös nämä kaikki purekaan, onkos näitä näinkin kilttejä ja hiljaisia, ihanko totta lapsi voi koiraa silittää...?? Loputtomiin :cry: Itsellenikin on tämän tapaisia kohtaamisia sattunut, vaikka asun alueella, jossa suomenpystykorva on varsin yleinen rotu. Siinä kohtaa saa kyllä purra kieleensä, ettei sanoa päräytä jotain kaikille tarpeellisesta "hyvästä yleissivistyksestä", jonka piiriin kotimaisten rotujen tunteminen mielestäni kuuluu.

Toisin sanoen rotumme tarvitsee pikaisesti selkeää imagon nostamista ja suomenpystykorvan monien hyvien ominaisuuksien esille tuontia. Voisiko pyytää, että kaikki me suomenpystykorvan omistajat ja ystävät osaltamme tekisimme jotain, vaikka pientäkin asian eteen. Ottakaamme koiramme mukaan tapahtumiin, johon koiran kanssa saa mennä. Liikkukaamme niitten kanssa muuallakin, kuin tutuilla lenkkipoluilla. Kumotkaamme keskusteluissa rodusta vieläkin vallalla olevia vanhentuneita ja aivan vääriä käsityksiä. Älkäämme olko liian vaatimattomia rotumme esiin tuomisesta, vaikka suomalaiskansalliseen tapaan olemme usein turhan vaatimattomia tuomaan esille sitä hyvää, mikä meillä on. Juuri suomenpystykorvan kohdalla ottakaamme nyt vähintääkin ylpeä asenne koiristamme ja tuokaamme kaikki se hyvä esille.

Ja yhtenä rodun "mainoskikkana" ilmoittakaamme koiriamme Maailman Voittajaan. Kun näyttely on elokuussa, moni ehkä pelkää koiransa turkin olevan niin kesäterässä, ettei ole edes harkinnut ilmoittamista. On hyvä kuitenkin muistaa, että kotimaisilla roduilla ei ole laisin ilmoittautumismaksua, ei missään ilmoittutumisajan vaiheessa. Eli jos karva juuri tippuu, ei tule ainakaan rahallista menestystä, jos ei näyttelyyn lähtöä sitten tulekaan. Olkaamme siis tässäkin rohkeita, sillä mitä enemmän kehässä on suomenpystykorvia, sitä enemmän saamme hyvää mediajulkisuutta hienolle rodullemme.

Hups - tulipas taas palopuhe :oops:
Anneli Honkanen
Kaikki pystykorvan puolesta

iiroS
Viestit: 23
Liittynyt: 07 Tammi 2008, 18:57

Re: Kasvattajapäivät 17.5.2014

Viesti Kirjoittaja iiroS » 19 Touko 2014, 09:37

Edellisiä kirjoittajia myötäillen, tapahtuma oli todella mukava ja paikkavalinta kerrassaan onnistunut! Kiitos järjestäjille ja ensi vuonna taasen varmasti mukana ollaan :D
Hienoa, kun tässä tapahtumassa saamme myös me "rivikansalaiset" ääntämme kuuluviin ja tärkeisiin tulevaisuuden linjauksiin onkin varmasti hyvä kuunnella myös kenttäväkeä. Ajankohtana kevät on varmastikin kaikille sopivin ja mukavasti ainakin itselleni käy pohjoisen turnee luonnon heräilyä ihaillen, tapahtuman nimen brändäys enemmän yleisesti pystykorvaisille sopivaksi toisi varmastikin vielä enemmän porukkaa hyviä puheenvuoroja ja luentoja kuuntelemaan. Tyyliin "Syötteen pystykorvapäivät" ei varmasti ainakaan nostaisi majoituksen hintoja ;) Ruokapuolihan tuolla oli aivan loistavaa ja edesauttoi melko nopeaa Nukkumatin tuloa illallisen päätteeksi. Onneksi perjantai-iltana jaksoimme hieroa sosiaalista puolta pidempään ja uusia tuttuja iloksemme ilmaantui.

Sami&co kiittää ja kumartaa :D
Sami Immonen

-Aika menee arvellessa, päivä päätä käännellessä-

Avatar
enp
Viestit: 999
Liittynyt: 02 Elo 2004, 18:47
Paikkakunta: Rovaniemi
Viesti:

Re: Kasvattajapäivät 17.5.2014

Viesti Kirjoittaja enp » 19 Touko 2014, 11:40

iiroS kirjoitti: ...Hienoa, kun tässä tapahtumassa saamme myös me "rivikansalaiset" ääntämme kuuluviin ja tärkeisiin tulevaisuuden linjauksiin onkin varmasti hyvä kuunnella myös kenttäväkeä. ...
Ennen Pudasjärven kasvattajapäiviä ei suomenpystykorvaharrastajille ole ollutkaan tapahtumaa, jossa tämänlaiseen vuorovaikutukseen jalostusvastaavien ja harrastajien välillä olisi ollut reilusti aikaa. Hienoa, että tämä mahdollisuus on nyt harrastajien mutta myös rotujärjestön taholla avarakatseisesti huomioitu. Omalta osaltani kaipaisin osallistujille rintapieleen nimikylttejä, jotka voisivat avata uusia keskusteluita.

Kuva

Ohessa kuva lauantain keskustelu paneelista. Asiat tuntuivat harrastajia kiinnostavan mutta valitettavasti aikaa ei yhdessä vuorokaudessakaan ole kuin 24h :D
Lopulta kyse on kuitenkin aina vain valinnoista. Niistä joita me teemme tai jätämme tekemättä.
Eero Niku-Paavo
http://www.rovapystis.net/

Hallakorpi
Viestit: 107
Liittynyt: 11 Joulu 2006, 16:40
Paikkakunta: Tornio

Re: Kasvattajapäivät 17.5.2014

Viesti Kirjoittaja Hallakorpi » 19 Touko 2014, 12:05

enp kirjoitti: Omalta osaltani kaipaisin osallistujille rintapieleen nimikylttejä, jotka voisivat avata uusia keskusteluita.
^^Sama kävi minullakin mielessä, tai jopa aluksi lyhyt esittely jossa voisi kertoa lyhyesti nimensä yms, mutta se ei taida toimi juuri tuota isommalle joukolle, aika muutenkin kortilla.

Mielestäni tapahtuma oli onnistunut ja vaikka tapahtuma laajentuisi kaksi (tai 1,5 päiväiseksi) niin ennemmin ohjelmaltaan tälläinen tiukka asiapitoinen ohjelma kuin "viihdykkeellinen". Virkistyspuoli hoitunee iltasella joka tapauksessa.
Kiitos järjestäjille.
Jari Lalli

virve
Viestit: 310
Liittynyt: 03 Helmi 2008, 16:19

Re: Kasvattajapäivät 17.5.2014

Viesti Kirjoittaja virve » 19 Touko 2014, 12:11

Pikku.Pyy kirjoitti: Toisin sanoen rotumme tarvitsee pikaisesti selkeää imagon nostamista ja suomenpystykorvan monien hyvien ominaisuuksien esille tuontia. Voisiko pyytää, että kaikki me suomenpystykorvan omistajat ja ystävät osaltamme tekisimme jotain, vaikka pientäkin asian eteen. Ottakaamme koiramme mukaan tapahtumiin, johon koiran kanssa saa mennä. Liikkukaamme niitten kanssa muuallakin, kuin tutuilla lenkkipoluilla. Kumotkaamme keskusteluissa rodusta vieläkin vallalla olevia vanhentuneita ja aivan vääriä käsityksiä. Älkäämme olko liian vaatimattomia rotumme esiin tuomisesta, vaikka suomalaiskansalliseen tapaan olemme usein turhan vaatimattomia tuomaan esille sitä hyvää, mikä meillä on. Juuri suomenpystykorvan kohdalla ottakaamme nyt vähintääkin ylpeä asenne koiristamme ja tuokaamme kaikki se hyvä esille.
Tätä olen yrittänyt tehdä ja kaikkialla mainostaa kuinka helppo koira pystykorva on kotikoirana.
Pystykorvan kanssa on myös helppo kulkea kaikkialla, koska se osaa luontaisesti tehdä yhteistyötä ohjaajansa kanssa.
Pystykorva on myös luontaisesti hieman varautunut eikä samanlailla yltiösosiaallinen, kuin esim labradorinnoutaja. Eli ei hypi kaikkia ihmisiä ja lapsia vasten :D
Pystykorva on myös varsin siisti koira ja turkiltaan helppohoitoinen.
Minulle ihmiset on vielä kovasti ihalleet kuinka kaunis koira pystykorva on vaikkeivat ole tienneet minkä rotuinen koira se on. Eli pystykorvasta kannatta ja saa olla YLPEÄ
Lisää varmasti hyviä ominaisuuksia löytyy vaikka kuinka paljon. :thumbsup:

Juu tiedän, että pystykorva on ennenkaikkia metsästyskoira, mutta linnustaa voi Suomessa noin vajaa pari kuukautta, kaiken muun ajan sen koiran pitää olla kotikoira ja jos se sellaisena mielletään liian hankalaksi niin kukaan ei ota pystykorvaa metsästyskoiraksi.

Terveisin Virve
Virve Keravuori

Kytösavu
Viestit: 1805
Liittynyt: 15 Elo 2004, 18:38
Paikkakunta: Lapua
Viesti:

Re: Kasvattajapäivät 17.5.2014

Viesti Kirjoittaja Kytösavu » 19 Touko 2014, 14:33

Olisi pitänyt ottaa kuva ravintolan ikkunasta "alaspäin". Pelkästään sillä saisi varmasti ihmiset tajuamaan kuinka mahtava Syötteen maisema on. Ei voi olla vaikuttamatta ihmisten mieleen ja olemiseen, sen jotenkin huomasi.

Paneelikeskustelussa yhtenä kohtana kohtana olleet hammaspuutokset saattoi tulla omalta kohdalta monelle liiankin jyrkästi tulkitusti. Onhan se selvä puute koirassa, kuten kerroin oman mielipiteeni, esim. näyttelyjen suhteen. Mutta ei mielestäni maailman vakavin asia, varsinkaan tällä hetkellä. Hyviä koiria ei kannata jättää käyttämättä. Jos koira itsessään on muuten hieno luonteeltaan, käyttö- ja terveysominaisuuksiltaan, niin toivoisin ettei muutaman hampaan puutoksen takia kukaan jättäisi narttua astuttamatta, tai hylkäisi astutusta sen takia. Sitten jos koirassa on muutakin sanomista vähän siellä sun täällä käytön ja terveysriskien suhteen, asia voikin olla aivan eri astutuksen järkevyyden ja tarpeellisuuden kannalta. Koira on paljon muutakin kuin hampaat. Välillä puutokset periytyy, välillä ei. Polvi polvelta parempaan, jotain muuta hyvää ominaisuutta hukkaamatta.
Rähkyyttä suunnitellessa kannattaa miettiä, vaikuttaako se muiden elämään ja jättää tekemättä.
pekka.salomaki(at)gmail.com

Pikku.Pyy
Viestit: 344
Liittynyt: 31 Maalis 2005, 07:02

Re: Kasvattajapäivät 17.5.2014

Viesti Kirjoittaja Pikku.Pyy » 08 Tammi 2015, 09:49

Suomenpystykorvapäivät ? / ? / 2015

Nostetaanpa :thumbsup: ylemmäs tämäkin keskustelupätkä, jossa olemme sivunneet paljolti samoja asioita, kuin Rekisteröinnit 2014-osiossa.
Nyt olemme tammikuussa, eikä toukokuuhun enää kovin pitkälti ole... tietäisikö joku, onko suunnitelmia tähän toivottuun tapahtumaan jo olemassa?
Anneli Honkanen
Kaikki pystykorvan puolesta

Vastaa Viestiin