Eivät ne koirat niin tasaisesti hae, mutta ehkäpä tulevaisuudessa haun pisteytykseen olisi viisaampaa tehdä isommat piste-ero haitarit, kannattaa pohtia.Kukkoaho kirjoitti:Edelleen minua hämmästyttää suuresti kuinka tasaisesti kaikki kokeissa käyvät koirat hakevat. Ns poikkeuksellisen hyvä ryhmä, se terävin kärki koko kokeissä käyneistä koirista hakee vain 107% paremmin. Ne seuraavat vain 108% paremmin kuin muu massa. Silti ne saavat uusintahaukkuja 148% paremmin. Mistä tämä johtuu? Mitä tapahtuu silloin kun tuomari ei voi sitä aistinvaraisesti todeta?!?
Sama koskee seuraamisen pisteytystä, nyt kun itse ajattelen omia kokemuksiani tuomaroidessa. Nyt siis löytyi ensimmäinen minuakin hyödyttävä ajatus tästä keskustelusta, kiitos siitä. Haun ja seuraamisen pisteytys on jo toki parantunut viimekertaisessa sääntöuudistuksessa kun mukaan tuli rastitus, entisen vähintäänkin kohteliaan arvion sijaan pistein 1-10:een haussa ja seuraamisessa.
Uusintahaukut varmasti perustuvat seuraamiseen, lie selvää. Mutta varsin paljon on kiinni vielä koiran aisteista, jopa keleistä. Aina hyvä perään ryntääjä ei uusintahaukkua saa. Ihan sama asia kun toinen koira kävelee puun alta huomaamatta siellä lymyävää koppeloa, toinen saa siitä vainun jo pitemmältä matkaa. Ehkä yhden kokeen perusteella emme pääse erottelemaan näitä linnun paremmin löytäviä koiria uusintahaukkujen suhteen, mutta esim. vuosikirjasta saa jo paremman käsityksen mistä on kyse kullakin koiralla usemman kokeen perusteella.
Tärkeitä ja hienoja ominaisuuksia koiralla jonka perusteella varmasti metsästys ja haukuttaminen on joko mukavaa tai vähemmän mukavaa, vaikka vaatimattomammallakin koiralla joskus aina linnun saa. Itse pääsin seuraamaan edellissyksynä oman koiranalkuni kehittymistä Taivalkosken erään hienon vaaran juurella yläviistosta. Tiesin sen olevan jollakin tapaa lahjakas synnynnäinen ominaisuuksiltaan, mutta vasta yhden tunnin seurailu vaarassa koiran tekemisiä kertoi siitä valtavasta oppimisesta mitä tapahtui sinäkin syksynä. Seuraavalla kerralla kotimaisemissa vähemmän helpoissa ja hienoissa maisemissa metsästellessä seuraamiset ja varsinkin linnun löytämiset sen perään olivat parantuneet yli puolella. Tietenkn oli tuuria että pääsin tämän asian toteamaan omilla aisteillani mutta tuskin se lie kovinkaan harvinaista. Varmasti tutkalla olisin päässyt samaan loppupäätelmään synnynnäisen lahjakkuuden ja oppimisen summasta, mutta useinkaan sitä ei tarvita jos on aikaa olla siellä metsässä.
Vuosikirjasta huomasin olevan itselläni parantamista tämän nykyisen koirani suhteen josta ko artikkelissa ja tutkimuksessakin puhuttiin, tai oikeastaan sama on ollut kaikkien koirieni kanssa. Pukkaan liikaa itse lintuja matkaan, kun koira on hakulenkillä. Olen tämän toki tiedostanut jo ennen kokeisiin menoakin ja 2010 vuosikirjan avaamista. Olen vain hiukan sellainen malttamaton kulkuri, mutta en kyllä senkään toteamiseen tutkaseurantaa tarvitse, ja jos joku tarvitsee se hänelle sallittakoon.
Juuri näin, mutta siinä vaiheessa kun alkaa taas painostus ja vihjailu linnunhaukkukokeiden häviämisestä koiriemme tulevaisuuden kustannuksella, joka mainittiin ko. artikkelissa, on kyse minunkin asiastani ja otan siihen kantaa perustellen kantani.Jeppe kirjoitti:Tässähän ei ole mistään muusta kysymys kuin siitä, että pitäisi löytyä ymmärrystä siihen, että asioita voi tehdä monella eri tyylillä. Silti näiden tyylilajien arvostamisessa kullakin pitäisi olla oikeus taaplata omalla tyylillään ilman, että siihen pitäisi olla kenelläkään nokankoputtamista.
Minua viehättää tässä metsästysmuodossa se, että pyritään metsästämään ilman teknisiä apuvälineitä, omia puutteellisia taitoja kehittäen, luonnon ehdoilla sekä koiran ominaisuuksien ja aistien avulla.
Juuri tämä on se hienoin puoli pystykorvalla metsästyksessä ja sellaisena se tulisi säilyttää mikäli olemme ihan oikeasti kansamme perinteisen jahdin esi-isiemme tämän päivän viestinviejiä ainutlaatuisine yhteyttä pitävine koirineen.
