Viesti
Kirjoittaja Tohtori » 08 Helmi 2013, 22:08
Viimeinen käynti tässä osiossa on noin vuoden päässä. Mietin silloin Koijan tulevaisuutta. Muutama tunnelmallinen reissu tuli tehtyä isännän ja Koijan kanssa. Kauhajoen tulva iski pintaan, kun yhtä koetta haukuttiin Päntäneellä. Siellä arvioitiin myös "Ree-lonkkaisen karhukoiramiehen" jatkojalostusarvoa Kelmin isännän kanssa. Terveisiä myös Kaaronnevan suuntaan ja toivottavasti lonkat kestää jatkossakin. EEPEE:llä oli kiva pistäytyä, oli kuin kotionsa olisi tullut...
Myös Kajaanissa kävin tutkimassa pohjan lohkon karhukoiria. Arpa heitti Jämäkän Jokerin tuomariksi. Miellyttävä kokemus: koira löysi nopeaan, haukkui kiitettävästi voittoon asti ja pienessä pakkasessa paistettiin auringon kultaamissa maisemissa makkaraa; samassa kunnassa Eino Leinokin samoili joskus. Jäi kivat muistot. Puheltiin jo tulevasta ja lohkon karhukoiraihmiset toivottivat tervetulleeksi alueelle jatkossa. Ylituomari Erosen pätevä ylituomarityöskentely jäi mieleen. Oli kiva ajaa illan aikana Kuopioon Iso-Valkeiseen yöksi vaimon kanssa ja jatkaa kotiin seuraavana päivänä.
Paljon muutakin tunnelmallista on tarttunut mukaan karhukoiraharrastuksen parista kuluneen vuoden aikana. Niitä tunteita kannattaa kuljetella sisällään ja nauttia niistä ja laittaa myös sitä positiivistä energiaa kiertoon. Väärä tapa on miettiä tätä harrastusta ajatuksella, että joku koko ajan karehtii, yrittää vilunkia, haastaa otteluun ja kaikkea muuta ikävää siinä ohessa - valitettavasti tämänkin foorumin joissakin osioissa automaattisesti toistuva virsi eräiden kirjoittajien kynästä. Elämästä kannattaa nauttia eikä kiristää ja vaikeuttaa sitä omilla negatiivisillä ajatuksilla.
Mutta mennään tarinoihin.
Aikoja sitten kuljin erään mustan koiran kanssa päivän hirvien perässä ja sitkeys palkittiin lopulta.
Kaverin kanssa jo illalla päätimme, että nyt treenataan koiria, koska kausi on alussa. Jos hyvin menee, muutaman tunnin harjoituksen jälkeen myös kaato olisi mahdollista. Jätimme kyllä varauksen tosi kruunupäälle, sen saisi kaataa pienemmälläkin työllä. Lupia oli silloin pieniin ja suuriin hirviin.
Edellisenä päivänä olin saapunut pelipaikalle. Saunottiin, sopiva illallinen ja pohdintaa erällisestä elämästä, koirista ja muustakin tärkeästä ennen syvää unta. Aamulla ennen viittä innokkaana ylös ja koirat tuntuvat aavistavan pihalla jo miesten innon. On muistissa, että näissä maisemissa koiran vaistot ja taidot pääsevät käyttöön. Ravitseva aamupala nautitaan hartaasti nautiskellen ja samalla viimeistellään suunnitelmaa: saan lähteä alueen keskiosasta itää kohden ja kaveri ottaa siitä reilusti etelään, ettei päädytä saman saaliin perään. Eväsreppuun päivän eväät, viestivälineet isännille ja omat koirille mukaan. Tarkistus, että myös panokset tulevat mukaan, ettei käy niin kuin kerran, että ajettiin hakemaan - tyhjällä pyssyllä on vaikea kaataa. Sovimme myös, että tavataan aikaisella luonaalla ja ensin paikalle tuleva virittää kelotulet valmiiksi. Tulilla voisimme sitten katsoa, miten treenaus lähtee käyntiin.
Peukalo pystyyn kaverille ja koiralle ja lähdemme molemmat taisteluparit maastoon. Pari pihaan jäävää mustaa koiraa mököttää ja vinkuu perään. Matkalla tieltä lähtee useampi metso ja teeri lentoon kiven syönnistä. Aikaisin ovat tulleet, vaikka on melko hämärää vielä. Muutaman kilometrin jälkeen auto tuttuun levennykseen ja koira ja kamppeet mukaan. Tarkistus, että laitteet pelaa, ja muutama sata metriä metsän puolelle ja koira irti.
Koira on kuin keväällä laitumelle päässyt hieho- meno maittaa. Katoaa hämärään ja jään istumaan kannolle. Menee vartti ja tulee sentään kurkkaamaan isäntää. Jatkamme itään ja koiraa ei tarvitse käskeä, tietää mitä tänään tehdään. Aamu alkaa valjeta ja maisemat selkiytyvät taivasta vasten. Koira käy kurkkaamassa toisen kerran ja intoa piisaa edelleen, voi aistia koiran ilon, tätä on odotettu koko pitkä talvi ja kesä päälle.
Kävelen pikku pätkän, kun koira näyttää etääntyvän lähes kahden kilometrin päähän melko rivakkaan tahtiin. Kulkusuunnassa istuu lintu kelossa, arvailua metson ja kotkan välillä pieni hetki - metso se on, kun aseen kiikarilla sihtaa tarkemmin. Komea lintu. Kävelen hieman lähemmän ja pysähdyn, koska koira pyörii kilometrin päässä kiinnostavasti pysähdellen välillä.
Vaikka sitä odottaa, tuntuu alkavan yllättäen. Ensimmäiset haukut tunnustellen ja sitten vähitellen alkaa kiihtyä ja tiheys kasvaa. Istun aloilleni, nyt ei ole kiirettä. Maastossa on näkynyt monen kokoista jälkeä, joten mitä vain voi olla haukuttavana. Jännitettävää on, minkälaiselle saaliille sitä hiipii. Reppu maahan ja termos auki ja teetä kuksaan, eväsleipää hampaiden väliin nälkää siirtämään. Onnellinen hetki kuunnella mustavalkoisen koiran haukkua, pysyy vielä paikoillaan ja isäntä voi rauhassa tunnustella onnen tunteita harrastuksensa parissa, kun koira päästää ilmoille vaistoista tulevan haukun ja ilmoituksen saaliista.
Nautin kaikessa rauhassa toista tuntia ennen kuin kerään evästarpeet kokoon ja reppu selkään. Lähden kävelemään hiljalleen vastatuuleen haukkua kohden. Metso huomaa tulijan ja lähtee liitämään haukun yli. Metso tuntuu onnen linnulta. Välillä tulee kiihkeästi koiralta, välillä taukoa, kun tuntuu pyörähtävän hirvillä, paikallaan kyllä pysyy. Etäisyys lyhenee hiljalleen, menen nauttien, ei ole kiirettä.
Alan olla jo satasen matkalla kohteesta. Mäkeen nousevassa kuusipuskassa haukkuu, ympärillä tuhdimpi petäjikkö. Puulta puulle, askel kerrallaan menen haukun rytmin mukaan. Koiran vaalea väri vilahtaa jo välillä ja tuossa ovat hirvetkin kaikessa rauhassa. Emä ja vasa kainalossa. Hyvin rauhassa seuraavat koirat häkkyröintiä ympärillään. Tarkkailen ympäristöä reilun vartin ajan, ei muita näy vaikka uroksenkin jäljet oli matkan varrella.
Oksa poikki tietoisesti ja muuta ei tarvita, kun kolmikko lähtee liikkeelle. Koira yrittää kiertää kivasti eteen, mutta menevät vauhdilla, ettei saa heti pysähtymään. Kierrän lyhyesti haukkupaikkaa ja kolmannet isot jäljet näkyy myös eli uros on tavoilleen uskollisesti luikahtanut sivuun ja jättänyt emän ja vasan koiran paimennokseen. Jatkan matkaa tietä kohden ja kuulon rajoilta alkaa kuulua uusintahaukku. Lämmin tunne, kun koira tekee sitä, mihin se on perimältään saanut ainekset ja myös jollakin lailla treenattu.
Liittopaikkaan on sen verran matkaa, että alan hiippailla lounaspaikkaa kohden. Koira saa rauhassa paimentaa hirviä. Koppeloita pyrähtää lentoon taimikon ja ison metsä rajasta. Söivät pakkasen pehmittämiä puolukoita. Metson suku on taattu tulevaisuudessa, kun naaraslintuja näkyy olevan. Muutama sata metriä vielä nuoren taimikon läpi ja olen perillä sovitussa paikassa. Kaveria ei vielä näy. Alan virittää tulia, pakkiin vettä ja makkaratikut valmiiksi odottamaan. Kaverin kanssa oli sovittuna, että jos tunnin myöhästyy, silloin tilanne on päällä ja jatko on vapaa eikä lounaskaveria tarvitse odottaa. Tutun auton pörinä alkaa kuulua ja pysähtyy nuotiosavun viereen.
Kaverin koira haarukoi vielä laajalla säteellä ilman löytöä. Jälkiä oli kyllä ollut, odotus on korkealla, että sielläkin alkaa tapahtua. Kieuhautetaan kahvit ja makkaratikut samlla saavat nokkansa painoa nuotion ylle. Karhukoiran haukku kuuluu nuotiolle, makkara tirisee ja kahvi tuoksuu - hetki jää aistimuistiin pysyvästi. Nautitaan lounas ilman kiirettä, koira hoitaa musiikkipuolen koko lounaan ajan. Elämä on onnellista, kun nautintona ovat yksinkertaiset perustarpeisiin vetoavat asiat.
Menee parisen tuntia tällä lounaalla. Sitten alkaa toisen koiran tutka näyttää virkistymisen merkkejä, numeroita piirtyy näyttöön. Tulee suoraan aika tiheästi, saatta olla sonnihaukku. Keräämme kampeet kokoon ja lähdemme hakemaan autoni lähemmäksi. Hyppään omaan kärryyn ja onnentoivotus kaverille tulevaa varten.
Ajan haukkuun nähden sopivaan tuuleen. Lähestyn mielestäni varovaisesti, mutta karkaa, vaikka matkaa on vielä pari sataa metriä. Ehkä tuuli pyörähti ? Lähtevät aika vauhdilla ja pitkälle. Joudun palaamaan autolle pari kilometria ja tutkailen minne menevät. Vajaan viiden kilometrin jälkeen lopulta pysähtyvät, aluksi kävelevät kyllä liikkuvan haukun kera, mutta sitten alkaa tulla sitä koekiinteää kunnolla. On vaan niin kaukana, ettei kuulu- Auto uudelleen sopivan kauas ja tuulen alle parkkiin. Odottelen varalta lähes tunnin ennen kuin lähden.
Nyt mennään sitten tosi mielessä haukulle, treenausta on tullut kivasti tälle päivälle. Matkan varrella nuori poikametso kävelee hiippailijasta tietämättä marjamättäillä. Toivottavasti säästyy tulevaan vuoteen ja jatkamaan sukuaan. Menen salaa ohi, ettei häiriinny. Alkaa haukku kuulua, kamppeet tuntuvat lämpimiltä muutaman kilometrin kävelyn jälkeen, täytyy pieni pitki puhaltaa ja arvioida kartalta myös suunnitelmaa. Porukka seuraa pientä puroa ja likkuu pikku hiljaa sen vartta. Siirryn kaikessa rauhassa muutama sata metriä eteen odottaamaan, mitä tapahtuu. Tuntuvat jurovan välillä, mutta kulku jatkuu ja koira säestää koko ajan matkalaisia. Odottelen kyykyssä kuusen juuressa.
Tulevat näkyviin risukkon. Pulssi hieman nousee, ei ihan vielä parane pilata hyvää päivää. Koira paimentaa emää, vasa syö vaivaiskoivun oksia. Koira tulee tuuppaamaan vasaa välillä ja emä vihaisena perässä. Se riittää, vasa jää niille sijoilleen. Koira tulee pölyyttämään vasaa, kun kerkiän paikalle. Pistän varalta kiinni, ettei lähde jatkamaan.
Täytyy oikein puhaltaa onnesta. Meni nappiin tämä päivä. koira läähättää vieressä onnellisena. Normaalit saalistyöt ja koiralle palkkio työstä. Saalis sopivaan asentoon jäähtymään ja sitten matkalle tien varteen, miten kaverilla lie menee.
Pääsen koiran vastalauseista huolimatta tielle. Kävelen autoa kohden, mutta en ehdi perille asti, kun kaveri tulee vastaa. Hyppää autosta pihalle - kädet on sen näköiset, että hirven pyynnistä ja saannista tulee. Tuntuu, että tämä rakkaussuhde näihin koiriin vain syvenee.
Keijo Pitkämäki
. Koira kiersi taakse ja menasi ottaa persauksista hipan. Emä syöksyi kohti koira ja koira minua päin. 
Meinasin hypätä jo sivuun, mutta kantti kesti viellä. Vasa nousi pystyyn kyllä. 
Olisihan se ollut kamera taskussa, mutta kun ei halunnut häiritä näin likellä hirvityöskentelyä.
Kimmo Mikkonen