Tyyppi- ja ulkomuoto / jalostustavoite

[sauli l]

Aloitetaanpa yhteenveto esitetyistä näkökannoista helpoimmasta eli tästä ulkomuoto/tyyppi-osiosta.
On erinomainen asia että ulkomuotoa pidetään vähiten karjalankarhukoiran jalostusta ohjaavana tekijänä myös tulevaisuudessa, näin sen on oltava. Monesta rodusta on varoittavia esimerkkejä siitä mihin yksipuolinen ulkomuotojalostus on johtanut. Toisaalta mielipiteissä ilmenee voimakas halu säilyttää rodunominainen toiminnallinen tyyppi joka erottaa rotumme selvästi muista pohjoisista metsästyspystykorvaroduista. Toiminnallisen tyypin jalostaminen karjalan karhukoiran kohdalla mielletään pyrkimyksenä aikaansaada korkeatasoisia metsästyskoiria joiden rakenne soveltuu vaativiin arktisiin olosuhteisiin ja jotka takaavat pitkän ja terveen metsästysuran. Tärkeimpinä esiin nostettuina käyttöarvoa alentavina ja puututtavina virheinä nousivat esille matalat ja hajavarpaiset tassut ja puutteelliset (suorat) raajojen kulmaukset. Lisäisin tähän myös selkälinjan perään antamisen ja toisaalta liian voimakkaasti kulmautuneet raajat. Karjalankarhukoiran rakenne on parhaimmillaan jäntevä ravi- ja laukkatyypin välimuoto; hieman korkeuttaan pitempi, etujalkojen viistot kulmaukset takaavat pitkäaskelisen energiaa säästävän ja joustavan ravin. Takaraajojen voima; leveä ja pitkä reisi, keskisuuret kulmaukset, pitkä sääri ja rodulle tyypillinen matala kinner mahdollistavat nopean laukan ja erinomaisen ketteryyden joita suurriistan kanssa karjalankarhukoiralle ominainen pysäyttäminen sekä aktiivinen ja lähietäisyydellä tapahtuva työskentely edellyttää.
Suurta kritiikkiä ei rotumääritelmää kohtaan esitetty. Rotumääritelmä on nykyisellään riittävän väljä ja mahdollistaa ilmiasultaan erityyppisten (koko, voimakkuusaste) yksilöiden korkean palkitsemisen (muistutettiin että arvio H tarkoittaa hyvää yksilöä). Onneksi ulkomuototuomaritkaan eivät ole toistensa klooneja vaan jokaisen tuomarin arviointiin vaikuttaa rotumääritelmään ja -tyyppiin perustuva yksilöllinen henkilökohtainen näkemys. Usein unohtuva tosiseikka on se, että kuten sukusiitos, niin myös ulkomuodollisiin seikkoihin kohdistuva yksipuolinen valinta, kaventaa perimää ja lisää homotsygotiaa koirakannassa. On siis rodulle rikkaus, että sen erinomaiset edustajat ovat selvästi yksilöinä erotettavissa toisistaan.

[Erämaa]

Tyyppi on toiminnallinen rotumääritelmää vastaava kokonaisuus, joka antaa edellytykset toimia arktisissa olosuhteissa.
Onko ulkomuotoihanne vääristänyt ja yksipuolistanut jalostusta?
Onko tarpeita määritelmien muuttamiseen, koko, voimakkuusaste?
Suhtautuminen työskentelyä tai kestävyyttä haittaavaan rakennevirheeseen, esimerkiksi matalat tassut, suorat kulmaukset, löysät kyynärpäät jne, onko liian ankaraa vai lepsua?
Suhtautuminen lieviin, metsästyskäytölle ja terveydelle merkityksettömiin ulkomuodollisiin virheisiin: sekakarvat, häntä, silmien vaaleus, pehmeät korvat, herasilmä jne liian ankaraa vai lepsua?
Suhtautuminen erilaisiin häntätyyppeihin, tiukka kierre, avokaarisuus, ”keppihäntä”, töpö?

Kuinkahan paljon rotuja on sairaaksi jalostettu juuri ulkomuodollisin perustein tai yhden ominaisuuden "jalostuksella".
Koiran terveyteen ja toimintaan vaikuttaviin asioihin voi suhtautua vakavammin joten lienee H=hyvä.
Töpö häntä siniset silmät seka karvat mitä ne haittaa onhan meillä ihmisilläkin luonnon kiharia sääriä ja tikkusuoria tukkia.

[A Hakman]

Enpä löytänyt Kojamoa täältäkään...

[jubeta]

Enpä löytänyt Kojamoa täältäkään...

Nyt ei oikein aukea noi A Hakman kirjoitukset. Ei Kojamo voi joka paikassa olla.