Hirvikannan hoito
Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1
-
- Viestit: 929
- Liittynyt: 19 Loka 2013, 13:17
Re: Hirvikannan hoito
Avustelin tääl ylämailla tienviittomishommisa paikallisia Ylä-Kainuussa... Oli siinä metsävaltion maille myydyillä hirvimiehillä "suu messingillä" ohiajaessa, kun olivat saaneet pyydettyä 10 auton 20-30-hennen porukalla "komian paikallisen siitossonnin" jota myö suojellaan hirvikannanhoidollisista syistä, eikä ainakaan ammuta karhukoiran haukkuun. Heittäkööt Romukoppaan nuo Riistakeskukset/Riistanhoitopiirit nuo suositukset siitossonnien ja 2-vasallisten lehmien suojelusta
Rauno Juntunen
Re: Hirvikannan hoito
Oman hermorakenteen kannalta olen kiitollinen kun pääosin tulee jahdattua alueilla missä ei valtionmaita tai muita suur metsänomistajia ole. Alueet pieniä, kuri tiukka. Reviirisonnien ja paikallisten emolehmien suojelu tuli tutuksi jo ennen näitä nykyisiä suosituksia. Omalla järjellään ajattelevat maallikot osasi niitä suojella jo aikoja sitten.
Jahtialueella aktiivisesti olevat ja asuvat hoitaa pääosin hirviä kuin omenapuita vaikka sekaan sopii aina niitä ahneempia. Kaukana kotoa jahdit kaiken riistan osalta on monella riistoa, ei riistan saamista. Ainut mahdollisuus järkevään riistan verotukseen on ylhäältäpäin saneltua tarkkaa lainsäädäntöä. Ei voi luottaa metsästäjien vastuunkantoon.
Pitänyt syödä monasti omat sanat takaisin milloin toivoin vastuun vierittämistä kentälle metsästäjien pariin. Suomalaiseen mentaliteettiin sopii paremmin tyyli missä "herrat" jostain ylhäältä myöntää hirviluvat, olkoon niitä sitten liikaa tai liian vähän. Verotuksen suhteen vastuun siirtäminen paikalliselle tasolle ei ikävä kyllä toimi. Ei ainakaan silloin kun pyyntiluvan haltijan osoite muualla kuin metsästysalueella, ei vastuun kantoa, ostetaan seuraavat luvat rahalla sieltä missä vielä jahdattavaa on.
Viimosta Metsästäjä lehteä lukiessa pisti silmään riistokeskusten toimihenkilöiden jutut. Koriat oli kyllä kamppeet, lierihatut ja koreteksit. Toivoivat metsästyksen kaupallistumista. Maanomistajat saisivat rahallisen korvauksen maiden vuokrauksesta ja lisää työpaikkoja maaseudulle. Mitä se käytännössä tarkoittaisi, nykyisen jahikulttuurin häviämistä. Keski-Euroopassa metsästys rikkaiden harrastus, Suomessa siihen pääsee osallistumaan tavan kylänmies. Rahamiehet haluaa trofeita, sen turvaamiseksi pitäisi olla suurempi hirvikanta. Monessa kylässä seurojen majat pyörittää montaa muutakin oheistoimintaa, seurojen hävitessä alkaa kylän toiminta hiipumaan yms. Lopullisen hyödyn korjaisi muutama taho mikä järjestää jahdit ja paikallisille jäisi käteen lihaton luu sekä syödyt taimikot.

Tommi Kontunen
-
- Viestit: 929
- Liittynyt: 19 Loka 2013, 13:17
Re: Hirvikannan hoito
Terve, Voisi näille sivuille myös riistakeskuksien ja -yhdistyksen edustajat laittaa myös kommentteja aiheesta "elkääkä nukkuko" (kuiteskin työ luetta osioita, ainakin karhukoiramiehet yhdistyksissä varmaan lukee), saataisiin aiheeseen palautetta ylhäältäpäin aiheeseen. Kiitos.
Rauno Juntunen
-
- Viestit: 929
- Liittynyt: 19 Loka 2013, 13:17
Re: Hirvikannan hoito
Oli mukavaa katseltavaa kun 15 piikkinen sonni meni tänään pesulle kkkn haukusta ampumatta Kolmisoppeen (Sotkamo) uiden järvessä 1/2h. Sielläkin päin hoidellaan tuottavaa hirvikantaa En tiedä puhdistuko turkki hyvin kun kyseessä Terrafamen vesistö
Rauno Juntunen
-
- Viestit: 929
- Liittynyt: 19 Loka 2013, 13:17
Re: Hirvikannan hoito
Ymmärrys ei enää riitä täällä "tämähän on ryöstö paikallisilta riirtakannanhoitajilta". Espoon pojat kävivät pyytämäsä täällä luvillaan vain 4 sonnia (100%) yhtään vasaa ei kelpuuttaneet kun tähän annettiin mahdollisuus vain suosituksin
Rauno Juntunen
Re: Hirvikannan hoito
On näköjään tapauksia monen laisia, täälläpäin yhdellä öky isännällä pitäisi poistaa seitsemän elukkaa tuhannelta hehtaarilta
ei ole vielä löytynyt yhtään, kelpaa vain kairan kiertäjät ne mahti sonnit.
ei ole vielä löytynyt yhtään, kelpaa vain kairan kiertäjät ne mahti sonnit.
Esko Halme
-
- Viestit: 929
- Liittynyt: 19 Loka 2013, 13:17
Re: Hirvikannan hoito
Hienoa tiedonantoa Suomussalmen rhy, metsästyksen seuranta Milloin saadaan muualta samaa infoo (rhy:t) vastaavaa tiedonantoa metsästyksen seurannan toteutumisesta, ei jää epäselvyyttä miten seurueet / luvansaajat toimii alueella metsästyksessä +++
Rauno Juntunen
Re: Hirvikannan hoito
Vastaava systeemi ollut esim. Pudasjärvellä jo vuosikausia. Pellossa myös ja sieltä rhy:n sivuilta voi lukea lisäksi pienellä viiveellä jokaisen kaadon tiedot. Näkyy päivämäärät, kaadetun eläimen tiedot, kaatopaikka, ampuja jne.
Mikko Jaukkuri
Re: Hirvikannan hoito
Koillis-lapin alueella vastaava systeemi toiominut jo vuosikausia. Maanantaihin mennessä ilmoitetut viikonaikana tapahtuneet kaadot julkaistiin ennen lehessä, nykyään näkyvät nettisivuilta. Hyvä systeemi.
Simo Sova
-
- Viestit: 929
- Liittynyt: 19 Loka 2013, 13:17
Re: Hirvikannan hoito
loistava katella esim. Pudasjärven tiedoitetta. mikä silmiin pantavaa, ilmeisesti yhdistys on määritellyt lupaan aikuiset ja vasat. näitä luvansaajan väärinkäytöksiä ampua pyyntiluvalla vain aikuisia "Ei Käy" mititty okein riistakannan nhoidollinen näkökulma
Rauno Juntunen
Re: Hirvikannan hoito
Kaadettavien aikuisten enimmäismäärä on annettu ja loput luvat täytyy käyttää vasoina. Tuo on täälä pohjosessa aivan normaali käytäntö.
Mikko Jaukkuri
-
- Viestit: 929
- Liittynyt: 19 Loka 2013, 13:17
Re: Hirvikannan hoito
eipä oo vaan näin täällä Kainuussa vaikka lumi on maassa meillähiii. toivottavasti olisi näin jatkossa tääläkinpäin niin ei ahnehdittas vaan aikuisia. monen luvansaajan vakiintunut tapa (jota riistakeskuksen yläkerta tukee)...Iita kirjoitti:Kaadettavien aikuisten enimmäismäärä on annettu ja loput luvat täytyy käyttää vasoina. Tuo on täälä pohjosessa aivan normaali käytäntö.
Rauno Juntunen
Re: Hirvikannan hoito
Tätä on vaikea uskoa, toimittaisitko kuvan myönnetystä luvassa jossa on vaikka 10 kaatolupaa eikä siinä ole määritelty kuinka monta aikuista enintään saa kaataa. 1-3 luvan porukoillahan kyllä saattaa olla luvallista kaataa kaikki aikuisina.korpiritari kirjoitti:eipä oo vaan näin täällä KainuussaIita kirjoitti:Kaadettavien aikuisten enimmäismäärä on annettu ja loput luvat täytyy käyttää vasoina. Tuo on täälä pohjosessa aivan normaali käytäntö.
Verne Tervaharju
-
- Viestit: 929
- Liittynyt: 19 Loka 2013, 13:17
Re: Hirvikannan hoito
kyllä se vaan niin on täällä Kainuussa. seurueellamme kädess 15 pyyntilupaa, vasa suosituksilla 50% vasoina. tuo suositus on ollut meille aina "pyhälehmä" jota olemme vähintään seurueessamme noudattaneet*** (käykää kattomassa Suomussalmen rhy saalistilastoja näätte miten osa väärinkäyttää pyyntilupia suosituksilla)
Rauno Juntunen
Re: Hirvikannan hoito
Luvanmyöntäjällä on mahdollisuus antaa tarkentavia määräyksiä kaadettavien eläinten ikää ja sukupuolta koskien. En ole omakohtaisesti tuollaista määräystä vielä koskaan tavannut nykyisen metsästyslain aikana. Nykyisessä porukassa tänä vuonna lupia 12.
Tapio Keskinen