LINT sääntöjen päivittäminen

[enp]

Yleinen osaamisen taso haukkuvalla lintukoiralla metsästettäessä vain paranee, mitä pitempään käy koiriensa kanssa metsällä ja mahdollisesti myös kokeissa. Samalla toivottu tervejärkinen näkemys siitä, millainen toimiva lintukoira voisi olla tai miten sellaisen voisi itselleenkin mahdollisesti saada täsmentyy vasta harrastustaipaleen loppupuoliskolla. Kun tätä kokemusta on kertynyt riittävästi, ymmärtää toivottavasti jokainen, että mitään ajateltua oikotietä tässä opissa ei edelleenkään tarvitse olla olemassa.

Koetoiminnassa täytyy mielestäni olla jo jotain vikaa, jos todella on tarve ajatella niiden päätarkoituksen olevan totuudellisen tiedon keräämisessä. Sen alkuperäinen tehtävä kun on ajateltu olevan jalostuksellisen tiedon keruu ja mukavan harrastustoiminnan laajentaminen. Parannusta tähän ”vaivaan” ei kuitenkaan saada kokeneimman harrastajakunnan aliarvioimisella, vaan opettamalla kokemattomammat harrastajat kiinnittämään huomiota koirien oleellisiin ominaisuuksiin.

Tässä keskustelussa on mielestäni läpikäyty aika lailla kaikki oleellinen. Viisain porukka on ilmeisesti pysynyt vaiti. Käyty keskustelu on ollut sen tasoista, ettei se ole saanut minua muuttamaan millään lailla kokemuksen tuomaa mielipiteitäni. Toivon kuitenkin, että keskustelun näkökulmat sekä myös huolet ja uhkakuvat on päätöksentekoportaassa ymmärretty ja se näkyy esityksen sisällössä, jotta se on myös kokeneempien ja todennäköisesti aktiivisimpien harrastajienkin hyväksyttävissä.

[Kytösavu]

Täällä Etelä- Pohjanmaan suunnalla, ja lännenkään lohkolla ei sitten ole ilmeisesti yhtään kokenutta ja aktiivista koeharrastajaa, kun en ole kuullut kenenkään vastustavan koiran seurantalaitteen käyttöönottoa linnunhaukkukokeissa.

[Timo Kettunen]

Niin.....Jos me kokemattomat tarvitsemme ja koemme hyödylliseksi käyttää paikanninta kokeissa aistinvaraisen arvostelun tukena ja apuna niin eikö lopputulos ole arvostelun ja tuloksen kannalta luotettavammin perusteltavissa? Ja keneltä se olisi pois jos näin toimitaan jatkossa? Kokeneiden tuomareiden olisi kyllä helpompi luottaa silloin meidän vähemmän kokemusta omaavien arvosteluun? Ja koirat tulisivat keskimäärin paremmin arvostelluiksi. Selvännäkijöitä on kuitenkin niin vähän, että ei niillä koetoimintaa pyöritetä. Eikä tuon poikkeuksellisen kyvyn omaavien arvostelun luotettavuudesta ole kuitenkaan sen suurempaa takuuta.

[Timo Kettunen]

Kaipaisin Eerolta perusteluja:

"Koetoiminnassa täytyy mielestäni olla jo jotain vikaa, jos todella on tarve ajatella niiden päätarkoituksen olevan totuudellisen tiedon keräämisessä. Sen alkuperäinen tehtävä kun on ajateltu olevan jalostuksellisen tiedon keruu ja mukavan harrastustoiminnan laajentaminen."

Ja väitän, että koetoiminnassa ilmeisesti onkin jotain vialla, kun se ei tuota jalostukselle riittävän "totuudellista" ja uskottavaa tietoa. Seuraava esimerkki: Pajarin Mika tilastoi joiltakin vuosilta kokeisiin osallistuneiden kaikkien koirien haun keskiarvon. Se oli muistaakseni yli 8,5, alle 9 kuitenkin. Ovatko koiramme näin korkeatasoisia hakijoita kuten tilasto osoitti? Uskokoon ken tahtoo. Minun uskoni on tässäkin asiassa heikko. Kerrataan ja luetaan millaista hakua se koesääntöjen mukaan k a i k i l t a keskimäärin edellyttäisi. Tuo tilasto todistaa sen, että arvailuksi on mennyt ja haun arvosteluun on ehkä vaikuttanut koiran lisäksi isäntäkin.

[peija04]

Olipa poikkeuksellisen synkkäsävyinen kirjoitus Eerolta. Ja samalla hyvin paljastava.
Minulle se paljasti kanssaharrastajia väheksyvää itsehyväisyyttä, voimakasta tunnetta omasta ylivertaisuudesta, kyllästyneisyyttä ja halua käpertyä entistäkin syvemmälle itse rakennetun suojakuoren turviin.

Todella ikävää, ja on esimerkkinä syistä miksi harrastajayhteisössämme on niin hirveän vaikeaa löytää yhteistä säveltä.

”Viisain” porukka on pysynyt tälläkin kertaa vaiti, julkisesti, mutta ei tietenkään taaskaan selän takana ja kulisseissa. Saammepa nähhä mitä tullee esille tällä kertaa.

[tkokko]

Aikaisemmin kirjoitettua: ""Pystykorvien rekisteröintien kehityksestä: viewtopic.php?f=4&t=12756, mistä kolme lainausta;
"- järjestön jäsenkuntaan kuuluvien linnunmetsästäjien kokonaismäärä taitaa olla huipussaan,
- koe ja kilpailukultuuri on jatkossakin harvojen ja valittujen hupia ja
- ymmärretään rotujen olevan jo riittävän hyviä""

On hyvä seurata aikaansa ja toimittava harrastamisessa sen kehityksen mukaisesti, sillä ei ole olemassa keinoa estää tai jäädyttää sitä.

[enp]

Oho, onpa täällä menty yhtäkkiä kärttyisiksi ja kirjoittelu lähes henkilökohtaiseksi. Se kertonee jotakin tämänhetkisestä epävarmuuden ilmapiiristä joka ei kuitenkaan ole minusta johtuvaa. Haluan muistuttaa, että en ole päätöksentekoprosessissa millään lailla mukana ja nämä minun kirjoittelut ovat omia ajatuksiani. Kirjoituksissani ei ole viitattu keneenkään henkilöön tai väitetty muita itseäni huonommiksi.

Monessakin yhteydessä on annettu ymmärtää, että nykymuotoinen arvostelu olisi jotenkin lähtökohtaisesti vaikeaa tai sitä ei kyettäisi tekemään ilman näitä uusia apulaitteita. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa ja mahdolliseen epärehellisyyteenkin syyllistyvät ihmiset menetelmästä riippumatta. Uskon vakaasti, että paikantimien käyttöönotolla ei tyhjät kokeiden jälkeiset puheetkaan ainakaan vähene. Harrastamisen tulee olla lähtökohtaisesti kivaa, mutta jokavuotista näyttää olevan kokeiden jälkeinen riitely, jos ei muusta niin sitten vaikkapa liian vähäisistä hakupisteistä.

Hakupisteiden kehitystä on seurattu mm. voimassa olevassa JTO:ssa sivu 23. Se on tilastollisesti keskimäärin hyvällä tasolla. En tiedä kuinka huonoja suomenpystykorvien tulisi keskimäärin olla, jotta data olisi sitten uskottavaa mutta ainakaan täällä pohjoisessa ei kovin huonoja hakijoita ole tarvinnut enää vähään aikaan arvostella. Se ei silti tarkoita, että kaikki koirat ovat hyviä hakijoita. En kuitenkaan näe siinä nykyisten tietokantojen aikana enää minkäänlaista ongelmaa. Paljon huolestuttavampi kehitys on keskimääräisen haukkuajan selkeä tippuminen, joka kuvastanee vain perittyjä ominaisuuksia ja jonka ylläpitämiseen tarvittaisiin jo kovastikin toimia.

[Timo Kettunen]

Keskimääräisen haukkuajan tippumisesta on syytä olla erittäin huolestunut. Samaa mieltä. Siihen korreloi suoraan lintukantojen voimakas heikkeneminen. Sen seurauksena riittävän kokoisia populaatioita on liian vähän ja harvassa. Satojen hehtaarien alueella on vain yksittäisiä tai yksi lintu ja paljon entisiä asuinalueita, joissa ei elä nykyään yhtäkään.
Kun ei ole populaation tuottamaa turvaa niin ei enää kestetä häiritseviä tekijöitä kuten koiran haukkua. Vaikka turva on näennäistä siihen luotetaan ja sillä on enemmän merkitystä kuin tiedostetaan olevan. Toki koirissa on eritasoisia pysyttäjiä. Useilla aloittaminen ei tapahdu riittävän varovasti, monilla on heti yli sata lasissa, jotkut liikkuvat ja vaihtavat paikkaa ja yrittävät päästä näkemään linnun. Viisas koira kyllä harjaantuu jonkin verran linnun käsittelijänä, jos siihen vaan on riittävästi mahdollisuuksia eli toistuvia kontakteja harjoitella. Se oppii sovittamaan, kun lintu kääntelee päätään tai muuttaa asentoaan ja steppailee. Hyvät pysyttäjät, ne "Jumalan armosta", eivät muuten pyri näkökontaktiin vaan kainostelevat sitä ja luottavat nenäänsä ja haukkuvat mieluummin hajusta. Uskokoon ken tahtoo .

[omk]

" Paljon huolestuttavampi kehitys on keskimääräisen haukkuajan selkeä tippuminen, joka kuvastanee vain perittyjä ominaisuuksia ja jonka ylläpitämiseen tarvittaisiin jo kovastikin toimia".

Entisenä jalostusneuvojana Eeron pitäisi tietää lainatun tekstin paikkansapitämättömyys. Yhtäsuuri ellei suurempi vaikutus on tekijöillä, joiden parantamiseksi järjestettiin sidosryhmätilaisuus joulukuun alussa Rovaniemellä. Tilaisuuteen oli kutsuttu metsävaikuttajia laajasti Lapin alueelta, olipa kutsun saanut paikallinen koirakerhokin. Tilaisuus oli onnistunut ja etenkin palautekeskustelussa oli tullut paikalla olleiden mukaan esiin hyviä ja toteuttamiskelpoisia ideoita. Valitettavasti kaikki paikalla olleet eivät viitsineet palautekeskusteluun osallistua.

Olli Kangas

[enp]

Ollin ajatuskuvio ei aukene minulle. Oletko sitä mieltä, että keskimääräisen haukkua-ajan tilastoissa näkyvä lasku on pelkästään metsänhoidollisista syistä johtuvaa? Oletko sitä mieltä että kerhomme kutsu ja osallistuminen Lapin riistakeskuksen sidosryhmätilaisuuteen Rovaniemellä olisi ollut jotenkin moitittavaa?

[Pekkis]

Olis mielenkiintoinen tilasto että miten lintukannat, esim riistakolmiotiheydet korreloi haukkuajan kanssa. Tai kokeiden lintutiheydet.

Mutua on se että tiheiden lintukantojen aikaan joukossa on kesyjä lintuja joista saa pitkiä haukkuja. Mutta voi olla toisinkin, joku tilastonikkari vois tätä paremmin tutkia.

[Timo Kettunen]

Mutua mukana mutta olen havainnut aiemmin kuvaamani lainalaisuuden. "Joukossa tyhmyys tiivistyy". Kesyistä en puhunut. Siinäkin on mutua ja kuitenkin suora yhteys, että koiran hermorakenteella on vaikutusta koiran itsensä ja sen seurauksena linnun haukulla käyttäytymiseen. Ja siinäkin, että näkökontaktiin pyrkivät yleensä hakevat paikkaa haukulla ja hajusta haukkuvat "saarnaavat samasta paikasta kuin pappi pöntöstä". Ei taida pysytys onnistua heikko hermoiselta, jos ymmärretään haukkumisen ja pysyttämisen ero?

[katy]

Ihmeellistä miekkailua tämä sääntöasioista kirjoittelu.
Koitetaan enimmäkseen tarttua erimieltä olevien kirjoitteluun ja sillä pyrkiä vaikuttamaan lukijoihin.
Ei sen niin pitäisi mennä.
Pitäisi kertoilla omista ajatuksistaan eikä vain ampua alas muita ja antaa lukijoiden itse sitten muodostaa näistä mielipiteistä omaa käsitystään kokonaisuudesta.
Kuten sanottua, asioiden muuttumista tutkan myötä ei kukaan tiedä varmasti.

Tässä säännöissä tutkasta keskustellessa tutkan puolustajat koittavat listata mahdollisimman pitkän listan asioita, jotka siinä on hyvää. Se on helppoa, koska ohjaajan näkökulmasta on mahtavaa kikkailla kaikilla niillä metreillä, sekunneilla ja mitä ihmeellisimmillä asioilla, joita siitä näytöstä avautuu.
Todellisuudessa mitään uutta se ei isossa kuvassa tuo mukanaan.
Ylituomarina maastokortteja vastaanottaessa törmää aika usein myös mielikuvituksen tuomiin havaintoihin, johon tutkantuijottelu tuo todella mahtavan lisämahdollisuuden, josta näkee jo satojen metrienkin päähän, mitä siellä on tapahtumassa. Valitettavasti keskusteluissa tällaisena asia on minulle näyttäytynyt.

Minun näkökulmastani ne tutkan hyvätkin ominaisuudet menettävät merkityksensä, kun asiat pannaan "vaakaan" ja katsotaan kokonaisuutta, mihin se vaaka kallistuu.
Katsotaan asiaa koiran näkökulmasta, mitä sille tapahtuu?
Minun ajatukseni perustuvat käytännön kokemuksiin aika isossa harrastajajoukossa ja siihen, mitä hirvikoiraroduille on keskimäärin tapahtunut alle kahdessakymmenessä vuodessa. Älkääkä yrittäkö ampua alas näitä faktoja vaan kertokaa mieluummin omat faktanne.

Siis esimerkkinä alle kaksikymmentä vuotta on siitä, kun karhukoiraharrastajien suuri huolenaihe oli koiran liian tiheä yhteydenpito isäntäänsä.
Nyt tätä ongelmaa ei isommasti enää ole.
Yhteydenpito kaikilla hirvikoiraroduilla keskimäärin on tutkan "väärinkäytön" myötä lähes loppunut. Siis tämä ominaisuus muuttui toiseen ääripäähän. Tätä itseasiassa ko. lajin harrastajat ovat kyllä halunneetkin. Ei muuta kuin hirvi nurin ja sillä hyvä.
Mutta halutaanko me näin käyvän meidän linnunhaukkujillemme? Näin siinä nimittäin tulee käymään, jollei asiaa osata hoitaa oikein.
Siis tämän pystykorvien yhteydenpidon huononemisen/loppumisen vuoksi, minä olen vastaan sen hyväksymistä koetoiminnassa.
Tämä on joko tai kysymys.
Tässä ei pitkässä juoksussa ole otettavissa ainoastaan rusinoita pullasta vaan seuraus on vakava.

Mitä sillä on merkitystä, että se ei ole vapaasti käytössä kokeissa, kun sitä kuitenkin lähes kaikki käyttävät?
Koesäännöt ovat Kennelliiton ja niitä käytännössä "sorvaa" SPJ.
Harrastajan näkökulmasta "ylin auktoriteetti" toivottavasti olisi koesäännöt, joka ohjaisi ja panisi ajattelemaan, miksi säännöissä jokin asia on niin kuin se on.
Turvavälineenä ja siinäkin vain oikein käytettynä tutka on verraton kampe.

Kukaan, joka on hankkimassa pentua, ei mieti siinä vaiheessa, että enpä kyllä hanki pystykorvaa, kun tutkaa ei saa käyttää kokeissa.
Ei se vaikuta rekisteröintimääriin vaikka sellaistakin kuulee väitettävän.

Suomen Pystykorvajärjestö on tietenkin jäsenistönsä näköinen, mutta järjestöllä on myös vastuunsa itse vaalimiaan koirarotuja kohtaan ja tämäkin on syytä muistaa.
Se kuinka tämä tutkakysymys hoidetaan, tulee näkymään pystykorvien kehityksessä ja tämä tulee tiedostaa.
Jos vielä kovin syvällä rinta-äänellä puhutaan suomenpystykorvasta UNICEF: n maailmanperintökohteena, niin tämä edellä kerrottu kehitys sopii siihen todella huonosti.

Keskusteluissa ja tällä palstallakin kysyttiin, että pitäisikö yli kilometristä alkaneet haukut jättää ampumatta?
Ei välttämättä, mutta useasti toistuvana kyllä suosittelen, että kannattaa ainakin harkita. Jotkut yksilöt ovat niin oppivaisia eri tapahtumasarjojen toistuessa vain muutamia kertoja, että oppi menee perille.
Seuraus voi olla yhteydenpidon kannalta dramaattinen ja poisopettaminen siitä jopa mahdotonta.

t. Kari Tyystälä

[peija04]

Miekkailua, miekkailua. Sitä me halutaan. Eikä ainoastaan säännöistä, vaan kaikesta muustakin koiriin liittyvästä. Me haluamme näkyvyyttä ja kuuluvuutta, me haluamme päteä. Me tiedämme mikä on oikein, myös muita koskien, ja edellytämme heidän olevan kanssamme samaa mieltä. Ja jos eivät ole, niin eikun miekat esiin.

Hyvin useasti käy kuitenkin niin, että kiihkossamme ja miekkaa heiluttaessamme sokaistumme huomaamasta omaa pienuuttamme. Mikä auktoriteetti me typerine sääntöinemme olemme olevinamme? Sääntöinemme, joilla määrittelemme millainen koiran tulisi olla. Sääntöinemme, joiden olemassa olo, sisällöstä puhumattakaan, ei ole tuttua kuin murto-osalle harrastajista. Sääntöinemme, joiden ohjeistamalla tavalla kaikkien tulisi koiransa kouluttaa ja niitä käyttää.

Ja silti mieli kiihkeänä ja silmät sumeina miekkaillessamme laajennamme mielipiteemme koskemaan aina vaan suurempaa ja suurempaa joukkoa. Hakemalla oikeutta itsellemme, teemme kaikkemme, että saisimme sen muilta pois.

Kuuluuko oikeus tosiaankin vain meille miekkailijoille?
Ja oikeuden mahdollistama vapaus?
Vapaus valita, valinnanvapaus?

Rajoittaminen, sääntely, kieltäminen, rankaiseminen. Näitä tehdään mahdolliseksi miekkailemalla.
Niiden vähentämiseen tarvitaan muita keinoja.

[Timo Kettunen]

Jos paikantimen käytön mahdollistava hyöty ja vaikutus rodun jonkin puutteellisen (esimerkiksi edellä otettu hirvikoirien liian tiheä yhteydenpito) metsästysominaisuuden korjaamisessa olisi niinkin suuri kuin edellä esitetään niin kysyn, eikö sitä voi hyödyntää myös samalla tavalla eri suuntaisten tavoitteiden toteuttamisessa? Ei paikannin tee johtopäätöksiä, tietoa se vain antaa. En ole huomannut esitetyn mielipiteitä, että haluaisimme yhteyttä pitämättömän rodun. Vääristyneet, pysyttävällä hirvikoiralla tapahtuvat metsästystavat ovat yleistyneet. Se on suurempi ongelma kuin itse paikanin. Linnunmetsästys ei ole seuruemetsästykseen verrattavaa. Jokainen tekee omat virheensä, jos tekee.