Tuntoja "pohjiksesta"

[Tuutikki]

Tänään aamu aikaisella Tuutikin kanssa lenkillä ollessa törmättiin pariin teereen. Lähtivät lentoon ihan tien laidasta. Voi sitä parkua kun ei päässyt lentoon lähtevien teerien perään. Tiellä oli teeret olleet jo siipeä vetämässä. Nuuskimista jäljillä Tuutikilla ainakin riitti ja nokka mutruili kovasti kun koitti saada ilmavainua kadonneista teeristä. Matkaa kun lopulta jatkettiin niin oli tien yli tuoreet jäniksen ja oravan jäljet vaan ei onneksi niitä merkannut mitenkään. Hirvelle olisi kyllä tarkoitus tyttöä tulevaisuudessa saada.

Tutkaa on tässä Tuutikille tilailtu Ultrapointilta ensi syksyksi, ihan erikois sellaista, kun tuo Tuutikki on niin mitätön, että normi pannat ei taida olla käypäsiä. Olisi mukava kuulla millaisia tutkia käytätte pohjiksilla? Vai käytättekö yleensäkään?

[Heini]

Meillä ei ole tutkaa, eikä varmaan vielä tänäkään syksynä ole varaa laittaa, vaikka mieli jo pikkuhiljaa tekis. Nyt haluaisin sen lähinnä siitä syystä, että toi pikkuneiti on niin laajahakuinen, että itse olen aina vähän ihmeissään keskellä metsää, kun koirasta ei näy vilahdustakaan. Helpottaisi kulkemista jahdissa ja antaisi mielenrauhan koiran kadotessa pitemmäksi aikaa. Vanhempi koira on nuorena ollut turhankin lähihakuinen ja vanhemmiten sopivahakuinen, joten ei ole tutkalle ollut tarvetta, koska koira on pitänyt hyvin yhteyttä. Pari kertaa sillä on kaverin tutka ollut susialueilla kaulassa, ihan vaan että tietää vähän suuntia, missä koira kulkee.

Tuolle nuorelle olisi nyt kiva sellainen haukuntunnistimella varustettu tutka, että tietäisi millon koiralla on jossain kauemman haukku päällä vai onko se kenties jotain raatoa syömässä vai mitä

[Heini]

Jäipä kommentoimatta tuota ruoka-asiaa. Meillä on käytössä ruokinta-ajat, jotka toki vaihtelevat hieman päivän ohjelmasta riippuen, mutta yleensä ovat 19-21 välillä illalla, jonka jälkeen koirat ulkona rauhoittuvat nukkumaan. Useamman koiran kanssa ei mielestäni varsinkaan toimisi se, että ruokaa on aina tarjolla, koska koirien syömisiä olisi silloin hyvin hankala pitää silmällä. Koiran terveydestä voi kuitenkin aika paljon päätellä myös syömisen ja sen muutoksien perusteella.
Usein tuntuvat olevan nirsompia sellaiset koirat, joilla ruokaa on aina tarjolla, kun taas meillä koirat syövät (saavat luvan syödä) yleensä aina sen, mitä niille annetaan. Kai niillä koirilla, joilla on ruokaa aina tarjolla, ei pääse koskaan kehittymään kunnon nälkä, vaan ne närppivät aina silloin tällöin vähäsen, eivätkä kunnon ateriaa välttämättä syö ollenkaan. Ja jos kupista ei ruokaa häviä, siihen usein saa jotain parempaa täytteeksi. Kyllähän se varmasti joillakin koirilla toimiikin, osa osaa säännöstellä itse syömisiään, mutta osa taas syö itsensä turhan pullukoiksi. Sitä ihmettelen, miten jopa beaglellä on voinut pitää ruokaa aina tarjolla, ei oikein vastaa kuvaa tyypillisestä rodun edustajasta Tosin oppii kai se mikä tahansa ahnekin koira siihen, että jos aina on ruokaa tarjolla, niin sitä ei myöskään tarvi hotkia hullun lailla, kun siihen pääsee käsiksi.

En tiedä onko sillä sitten vaikutusta, kun kerran päivässä meillä syövät (plus aamukeksi ja mahdolliset treeni- tai muuten vaan herkut päivän aikana), että ruoka kelpaa kyllä aina kun sitä annetaan. Makupaloilla on oikein helppo motivoida ja palkata koiraa. Nuorempi on meillä ensimmäinen koira, jolle myös leikkiminen maistuu tosissaan ja esim. pallo riittää hyvin palkkioksi vaikka näyttelykehän jälkeen.

[Tuutikki]

Kyllä meilläkin muut koirat syövät kerran päivässä annoksensa. Tarkemmat ruoka- ajat vaan aiheuttavat sen että sitä ruokaa aletaan vaatimaa tiettynä aikana, mikä ei aina ole hyvä. EI metsästysaikana meillä koirat syövät aamulla ja metsästysaikana ilta puolella. Kuten Heini totesi niin ajokoiralla ei ainakaan onnistu että ruokaa on aina saatavilla. Ajokoira on pohjaton ruuan suhteen ja syö kolme kertaa enemmän kuin isompi lajitoverinsa

Tuutikki kun on ollut nyt tämän talven sisäkoirana ( häkki kyllä on pihalla missä välillä), niin ruokaa on ollut tarjolla sisällä aina. On koira kuitenkin sopivissa mitoissa, vaikka tuntuu ettei syö mitään. Erikoisherkkuja ei tarjota, vaan tarjolla on nappuloita aina kupissa ja sitten muu ruoka koostuu hirven- ja linnun keitetystä lihasta, juustosta, viilistä/ piimästä. Syö tai ei. Jollei syö niin kuppi tyhjenee jonkun muun ruuaksi jolle kelpaa. Suurinta ( ainoaa) herkkua Tuutikilla on keitetyistä hirven luista irrotetut lihat ja luuytimet.

Kunnon nälkä ihmisellä tarkoittaa että napa rutisee kun se tankataan. Virallisesti suositellaan, että pitää syödä ennen kuin ehtii tulla nälkä eli pieniä annoksia ja useammin. Tuutikille tämä virallinen ravinto oppi sopii, vaikka se joskus ärsyttää, kun se vaan napostelee.

Itse en tykkää siitä että pitää olla taskut pullollaan herkkuja koiran palkitsemiseksi vaan pelkkä kehu pitäisi riittää. Temppujahan meillä ei tosin opetellakkaan vaan aina kun koira toimii metsällä oikeaoppisesti niin silloin kehutaan. Tuutikki vielä kun on yllytyshullu lintujen suhteen

[Tuutikki]

Meillä ei ole tutkaa, eikä varmaan vielä tänäkään syksynä ole varaa laittaa, vaikka mieli jo pikkuhiljaa tekis. Nyt haluaisin sen lähinnä siitä syystä, että toi pikkuneiti on niin laajahakuinen, että itse olen aina vähän ihmeissään keskellä metsää, kun koirasta ei näy vilahdustakaan. Helpottaisi kulkemista jahdissa ja antaisi mielenrauhan koiran kadotessa pitemmäksi aikaa. Vanhempi koira on nuorena ollut turhankin lähihakuinen ja vanhemmiten sopivahakuinen, joten ei ole tutkalle ollut tarvetta, koska koira on pitänyt hyvin yhteyttä. Pari kertaa sillä on kaverin tutka ollut susialueilla kaulassa, ihan vaan että tietää vähän suuntia, missä koira kulkee.

Tuolle nuorelle olisi nyt kiva sellainen haukuntunnistimella varustettu tutka, että tietäisi millon koiralla on jossain kauemman haukku päällä vai onko se kenties jotain raatoa syömässä vai mitä

Meillä on tosiaan noita Ultrapointin gepsejä parikin kappaletta ja seuranta ohjelmia on kaikilla perheen jäsenille. Ainakin hirvipassissa ollessa on ajan kulun kannalta todella mukava kun voi seurata miten kehittyy oman porukan hirvihaukku ja miten toisen koiran ( eri panta) haukku toisella alueella pojilla. Jos sattuu että on kotosalla niin netinkin kautta voi seurata että miten koirilla jahti edistyy. Tai kokeet. Itse pistän saunan lämpiämään kun näen, että koira on kotia kohti koe paikalta lähtenyt.

Nyt olisi Tuutikille sellainen kahden pariston Ultrapointti ostoslistalla ( kevyempi versio) tälle keväälle.

[Tuutikki]

Tuutikki näyttäisi olevan myös poliittisesti valveutunut. Iltamassa käytiin lenkillä niin oli reitin varrelle ilmestynyt sitten edellisen kerran vaalimainoksia ehdokas kuvineen. Voi, että sai siinä ehdokkaat kuvissa kuulla kunniansa.

[Tuutikki]

Tänään lenkillä törmättiin pariin koppeloon eli toiveissa olisi että pesivät ihan omille maille.

[Tuutikki]

Aamulenkillä pyy karkottui polun laidasta ja istui puuhun jonkin matkan päähän. Tuutikki haukkui puuryhmä merkinnällä, mutta emme päässeet lähelle kun itsellä kirkkaat vaatteet ja Tuutikki hihnassa. Sitten varis tuli vielä sotkemaan hommaa ja pyy pääsi livahtamaan tiehensä. Kyllä piti sitten koiruudella tutkia maata ja kuusen juurta missä pyy oli tepastellut.

[Kytösavu]

Onnittelut ensimmäisestä lintuhaukun näkemisestä sinulle asiantuntija

[Powder]

Terve vaan kaikille!

Täällä hourailee eräs pystykorva-kuume potilas Lapista. Lainaan tätä ketjua koska tässä liipataan lähimmältä asiaa joka mieltä askarruttaa.

Nimittäin, miten vertailisitte Suomen pystykorvaa ja Pohjista kotikoirina? Olen jostain saanut käsityksen että Pohjikset oisivat hieman rauhallisempia eivätkä ehkä niin haukkuherkkiä häkissä ollessaan kuin pystykorvat? Tietysti koirien välillä on paljon yksilöeroja mutta onko eroa myös rotujen välillä. Vastausten ei tarvi perustua faktoihin vaan omat mielipiteet ovat yhtä arvokkaita

"kotikoiraa" en kuitenkaan ole ottamassa vaan mettäkoiran joten sitä ei tarvi säikähtää. Tarvin vaan hieman "kättäpidempää" jotta pystyn perustelemaan rotuvalinnan hameväelle

[lehkari]

Enpä usko, että haukkuherkkyydellä pystyt rodunvalintaa perustelemaan suuntaan tai toiseen. Enemmän se on yksilökysymys molempien rotujen kohdalla. Itsellä kohtuu lörppäsuinen pohjisnarttu. Kyllä sitä voi tarhassa pitää omakotialueella, kun ei satu olemaan kovin yliherkkiä naapureita. Päivät se on hiljaa, mitä nyt ohimeneville koirille pitää vähän paukuttaa ja kun on tultu kotiin ja neiti päättää haluta sisälle, niin se myös pääsee sisälle. Tuijottaa ikkunaan ja paukuttaa tasaisesti. Ei sitä kuuntele p-irukaan kovin kauaa. Nyt se on 2 ja puolivuotiaana alkanut hiukan uskomaan kieltoa .Toisaalta joskus se on päivätolkulla ihan hissukseen. Muuten ihan mainio ja sosiaalinen luonne.
Toisaalta tiedän useita pohjiksia, jotka eivät hauku tarhassa juuri ollenkaan.
Itsekin perustelin aikanaan rotuvalintaa osaltaan juuri pohjiksen pienemmällä haukkuherkkyydellä. Todellisuudessa olin ulkonäkö ym. mieltymysten perusteella jo valinnan tehnyt enkä ole sitä yhtään jälkeenpäin katunut.

[Powder]

Itsekin perustelin aikanaan rotuvalintaa osaltaan juuri pohjiksen pienemmällä haukkuherkkyydellä. Todellisuudessa olin ulkonäkö ym. mieltymysten perusteella jo valinnan tehnyt enkä ole sitä yhtään jälkeenpäin katunut.

No joo, aika pitkälle näin on käynyt täälläkin. Tosin koiraa ei vielä ole niin ei pysty tuosta katumisesta vielä sanoon.

Pitäis vissiin talven aikana alkaa rakentaan koppia ja keväällä heti jäitten lähettyä häkin tekoon jotta kaikki on valmista kun sopiva koira löytyy. Olispa jo ens kesä

[Arto Rautio]

Terve vaan kaikille!

Täällä hourailee eräs pystykorva-kuume potilas Lapista. Lainaan tätä ketjua koska tässä liipataan lähimmältä asiaa joka mieltä askarruttaa.

Nimittäin, miten vertailisitte Suomen pystykorvaa ja Pohjista kotikoirina? Olen jostain saanut käsityksen että Pohjikset oisivat hieman rauhallisempia eivätkä ehkä niin haukkuherkkiä häkissä ollessaan kuin pystykorvat? Tietysti koirien välillä on paljon yksilöeroja mutta onko eroa myös rotujen välillä. Vastausten ei tarvi perustua faktoihin vaan omat mielipiteet ovat yhtä arvokkaita

"kotikoiraa" en kuitenkaan ole ottamassa vaan mettäkoiran joten sitä ei tarvi säikähtää. Tarvin vaan hieman "kättäpidempää" jotta pystyn perustelemaan rotuvalinnan hameväelle

Morjes!

Varsinaista vertausta on hankala mennä tekemään, koska ei ole punaista koiraa itselläni ollut ja pohjiskin ensimmäinen laatuaan(eikä totisesti viimeinen). Omasta kokemuksesta pohjiksen etuna nostaisin rauhallisuuden ja sopeutumiskyvyn. Oma narttu sopeutui 5 vuoden ikäisenä häkkikoirasta rivitaloasuntoon ilman ongelmia. Tällä hetkellä pärjää niin häkissä (kesät kotipaikkakunnalla) kuin sisälläkin.

Tuo haukku herkkyys on varmasti koira kohtainen kysymys eikä absoluuttista vastausta siihen voi antaa. Omakoirani on suhteellisen haukkuherkkä kuten lehkarin koirakin. Kuitenkin haukkuessaan koiralla on jokin syy (ohikulkevat koirat, epäilyttävän näköinen ihminen yms.). Turhan haukkumista mitä joskus on kuullut punaisilla olevan en ole havainnut pohjiksella.

Toivottavasti kotiväki antaa myöntymyksen ja saadaan jälleen yksi jäsen lisää tämän upean alkukantaisen rodun pariin. Mitä luultavimmin et tule pettymään valintaasi!

[sepedeus]

Minäkään en voi verrata pohjanpystykorvaa ja suomenpystykorvaa, koska se kaukainen kokemukseni suomenpystykorvasta on melko suppeaa.
Olihan kotonani spk-narttu ja joku sen jälkeläinen, mutta maaseudulla kun asuttiin kaukana naapureista, ei niistä mahdollisista "turhista haukuista" kukaan pitänyt kirjaa.

Mutta se kokemus, joka minulla on omasta pohjispohjasta reilun neljän vuoden ajalta, se on täydellisen positiivinen.
Mikäli minä olisin halunnut paneutua sen koulutukseen enemmän, se varmaan tekisi aina kaiken kuten itse haluaisin.
Nyt se ei ihan aina noin ole, mutta mitään haitallista piirrettä ei varsinaisesti ole.
Lähinnä tarkoitan ehdotonta tottelevaisuutta paikallaanolemiseen ja luoksetuloon, nyt en aina uskalla päästää kotipihalla irti tarhasta sisään päästäessäni.
Jos sattuu kotitiellä olemaan vaikka muita koiria liikkeellä, ei ole ollenkaan varmaa totteleeko koirani kieltoa ja kutsua.

Tuohon lehkarin kommenttiin: "kun on tultu kotiin ja neiti päättää haluta sisälle, niin se myös pääsee sisälle. Tuijottaa ikkunaan ja paukuttaa tasaisesti. Ei sitä kuuntele p-irukaan kovin kauaa"
totean, että meillä on juuri toisinpäin. Kun ollaan tultu kotiin, Lordi tulee häkkinsä etunurkkaan, panee siihen maaten, kuono etujalkojen väliin, eikä sano mitään.
Sitten kun pääsee sisälle, haukahtelee innoissaan ja jää tuulikaappiin istumaan. Odottaa että heitän sille vanhan rukkasen tai lippalakin ja sen saatuaan täyttä laukkaa olohuoneen matolle jossa rukkanen tai lippis saa kyytiä.

Se on koira, jossa yhdistyy "buudeli", sirkuskoira, seurakoira ja lintukoira, mettäkaveri ja pelkkä kaveri. Moni-ilmeinen koira.

Mutta, aina uusiakin piirteitä. Toissailtana lenkkipolulla tuli vastaan jämptinarttu, joka on samanikäinen kuin Lordi, mutta on kuitenkin vasta alueelle muuttaneena uusi tuttavuus.
Aina arvelluttaa miten kohtaaminen sujuu. Ihan hyvinhän se sujui, kumpikin oli innoissaan ja kiinnostunut toisesta. Ehkä Lordi sittenkin enemmän, ehkä se haistoi jotain merkkejä jo ohimenneestä nartun kiimasta.
Jokin tilanne siinä kaiketi oli, jota en huomannut, kun Lordi hieman murahti, ja narttu kuittasi kyllä samassa takaisin. Mitään muuta ei kuin vain nuo murahdukset.

Jos Powder asut lähellä tai kauampanakin, niin voit ottaa ja tulla katsomaan miten täällä pohjiksen kanssa elellään.

PS. nykyään voi näemmä muokatakin juttujaan, piti ihan kokeilla muokkausta.

PS. nyt kun kerran voi muokata, niin lisäänpä asian joka jäi pois.
Eli ainoa seikka mikä minua koirassani tai sen kanssa touhutessa ärsyttää on se, kun ollaan lenkillä ja se haluaisi mennä johonkin muuhun suuntaan kuin minä, ja kun en anna sen päättää suuntaa,
se tarttuu hampaillaan remmiin ja kun minä alan siitä rähisemään, remmin toisessakin päässä aletaan rähisemään. Joskus siitä ei meinaa tulla loppua.
Minun täytyis vissiin puhua tuosta jollekin, vaikka "psykolle"

[erämies]

Itsellä on nyt ensimmäinen pohjanpystykorva, tätä ennen suomenpystykorvauros joka eleli 11 vuotiaaksi kunnes joutui viime vuoden elokuussa kävelylenkillä tanskandogin hyökkäyksen kohteeksi ja päädyttiin sitten vaikeiden haavojen vuoksi lopettamaan.

Uusi pentu kun oli katselussa niin mietin rotuvalintaa pohjiksen ja spk:n välillä. Pohjis on rauhallisemman ja hiljaisemman koiran maineessa ja itselläkin oli kova halu myös kokeilla tätä rotua joten päädyin aika nopeasti pohjikseen varsinkin kun sain mieleisestäni astutuksesta pennun varattua. Narttu on nyt 7kk ja olen ollut todella tyytyväinen. Ei hauku häkissä ollenkaan, eikä liioin autossa. Ei vaikka porotokka maleksisi auton edessä. tämä haukkumattomuus on ollut luontaista, koskaan ei ole tarvinnut torua. On ystävällinen, ehkempä hieman varautunut kumminkin aivan vieraille mutta hyvänluontoinen. Ja ne riistaveret. Tuohon ikään nähden ei voi olla kun tyytyväinen, on haukuttu teertä, pyytä, sorsaa ja ajettu jänistä. Sorsan olen myös haukulle jokeen ampunut, metsälintu pudotus vielä odottaa itseään. Ainakin minun kohdalla tuo pohjiksen rauhallisuus ja hiljaisuus toteutui, tosin kuten täällä muutkin kommentoi niin toisenkin laisia pohjiksia löytyy.

Isoimpina eroina suomenpystykorvan ja ppk:n välillä sanoisin että tempperamentti on ppk:lla huomattavasti rauhallisempi. Metsäominaisuuksissa ei juuri eroa ole, tärkeintä on valita pentue oikein ja tieten pentukin... Ja sitten pitää vaan elää valintansa kanssa ja muistaa että joka koirassa on hyvät ja huonot puolensa, koneita nämä ei ole.