Pohjanpystykorvan epilepsiasta

[jannek]

Tähän aiheeseen toivon kommentteja pystykorvaharrastajilta, niin suomen- kuin pohjanpystykorvien unohtamatta myöskään karjalankarhukoiria. Kommentointia yli roturajojen tarvitaan, sillä pelkään että ilman nykyistä rajumpia toimenpiteitä pohjanpystykorvan EPI-tapausten määrä tulee kasvamaan. Pohjanpystykorvakannan ollessa varsin pieni EPI-tapausten kasvun myötä yhdistelmien suunnitteleminen tulisi entistä hankalammaksi, sillä onhan huomioitava edelleen muut ”vanhat” riesat kuten
- silmät
- polvet
- sumpussa olevat sukutaulut
- vähäinen koekäyntien määrä, noin 15% ikäluokastaan käy kokeissa
- jne.

Tähän mennessä olen yhdessä vaimoni kanssa kasvattanut kaksi pohjanpystykorvapentuetta joten olen harrastajana vielä suht noviisi. Ensimmäistä pentuetta teettäessä sitä tarvitsi hyvin paljon tukea jalostusneuvonnasta ja vanhemmilta tieteenharjoittajilta, pikku hiljaa tietous ja tietoisuus kuitenkin ovat kasvaneet. Nyt sukutauluja, terveys- ja koekäyntitietoja selaamalla pääsee jo sellaiseen lopputulokseen ettei sitä kysy jalostusneuvonnasta suosituksia enää aivan toivottomiin yhdistelmiin.

Tällä hetkellä olen yhdessä ystäväni kanssa hakemassa kasvatilleni sulhasta kevätkiimaan. Tietenkin pidän silmät ja korvat auki hakien vaihtoehtoja tarhassani oleville omille nartuille. ”Kantanarttuni” ja sitä kautta myös pennutkin ovat suhteellisen hankalia tapauksia, sillä näiden taustalla on yleisimpiä uros- ja narttulinjoja. Tietoisuuden kasvettua olen ajatellut hakea seuraaviin yhdistelmiin enemmän monimuotoisuutta. Tästäpä sainkin kuningasidean etsiä sitä Ruotsista ja tietenkin vähemmän käytetyistä sukulinjoista. Ennen jalostusneuvontaan yhteydenottoa tarkastelin SKK Hunddata:n-sukutauluja. Yllätys oli että uros-linjat näyttivät menevän kaikki samoihin harvoihin kantauroksiin. No tämähän piti tietenkin tutkia tarkemmin ja totta näin on, kaksi kantaurosta on 2000-luvun uroksista yli 60%:n takana. Tätä suurempi yllätys on että narttulinjat menevät vielä harvempiin, suurimpana kantanarttu Lajka, joka 2000-luvun narttukannasta on emälinjana peräti 53%:lla. Pohjanpystykorvien rekisteröinnissä Suomi on selvästi ykkösenä, viimeiseen viiteen vuoteen meillä on rekisteröity 45% enemmän koiria kuin Ruotsissa.

Olin myös kuullut Ruotsin mahdollisesta EPI-ongelmasta pohjanpystykorvilla. Suhteutin tiedossa olevat EPI-tapausten lukumäärän rekisteröintimääriin sekä Ruotsissa että Suomessa, lisäksi otin vertailutiedoksi suomenpystykorvan. Vuosina 2000-2008 rekisteröidyistä Ruotsalaisista pohjanpystykorvista yli 2% on epileptikoita. Suomessa vastaava luku on 0,6%. Suomenpystykorvan ”EPI-ohjelma” on edennyt hienosti laskien 90-luvun 2,0%:sta vuosien 2000-2008 1,4%:iin. Valitettavasti pohjanpystykorvalla on aivan päinvastainen suunta, ja jyrkästi. Katso taulukkoa alta.
 
EPILEPTIKOIKSI TODETUT REKISTERÖIDYISTÄ KOIRISTA
REKISTERÖINTIVUODET
KANTA 1990-1999 2000-2008
PPK SUOMI EPI% 0,4 % 0,6 %
PPK RUOTSI EPI% 0,9 % 2,1 %
SPK SUOMI EPI% 2,0 % 1,4 %


Ruotsissa voidaan jalostukseen käyttää epileptikkokoiran täys- tai puolisisarta, mikäli sisarus on yli neljä vuotta vanha. Sama koskee myös epileptikkokoiran periyttäneen täyssiskoa. Sairastunutta koiraa, sen jälkeläistä tai sen vanhempaa ei käytetä jalostukseen. Ruotsin julkinen koiratietokanta on EPIn osalta suljettu, jolloin kasvattajalla itsellään ei ole mahdollisuutta harkita EPI-riskiä. Johtopäätöksenä vähäisistä kantauros ja –emä linjoista sekä korkeasta EPI-riskistä totesinkin ettei minulla näillä näkymin ole pohjiksieni kanssa Ruotsiin mitään muuta asiaa kuin premiääriin elokuun 25. tai Suomen linnustuskauden jälkeen.

Pohjanpystykorvajaosto ehdotti SPJ:n hallitukselle EPI-lukulaskurin poistoa sekä puolisisarusmerkinnän poistamista SPJ:n metsästyspystykorvat sukutaulusta. SPJ hallituksen päätöksellä joulukuussa 2012 nämä poistettiinkin pohjanpystykorvan osalta. Perusteluiksi olen ymmärtänyt:
- ettei pienestä pohjanpystykorvapopulaatiosta voida osaa poistaa jalostuksesta siten että suositusyhdistelmiä hakevat tekevät itse EPIn perusteella karsintaa
- tällä hetkellä on EPIä vakavampana ongelmana nähdään silmäsairaudet
- ruotsalaiset EPI-koirat eivät näy SPJ:n tietokannassa, vääristäisi laskentaa

Puolisisarusten EPI-merkintä p on ilmestynyt tätä kirjoitettaessani takaisin Suomen Pystykorvajärjestön tietokantaan . Ensimmäinen porras avoimuudesta on siis saavutettu. Täytyy sanoa että ilman p-merkintöjä sukulutaulussa sitä olisi lähes sokko.

SUOMENPYSTYKORVAHARRASTAJAT:
- Mitä pohjanpystykorvallemme pitäisi teidän suomenpystykorvaharrastajien mielestä tehdä?
- Kuinka olette saaneet aikaan muutoksen ns. pienemmän riskin koirien käyttöön jalostuksessa? Mistä olette joutuneet luopumaan? Kannattiko se?
- Miten saitte aikaa ns. avoimuuden ilmapiirin?
- Miten EPI-koirien sisaruksia, jälkeläisiä, puolisisaruksia, vanhempia saisi mielestänne käyttää edelleen jalostukseen?

POHJISHARRASTAJAT:
- erityisesti Ruotsin ja Suomen pohjis-kannan sukulaisuudesta tietävien kommentteja kaipaisin
- onko tietoa / ajatuksia miksi Ruotsin koirakannasta on suorina emä/isä-linjoina jäljellä vain muutamia?
- arvioita miksi Suomessa on vähemmän EPI-tapauksia kuin Ruotsissa?
- jos ongelmaan puututaan ja karsitaan, millaisia koiria menetetään? Sukutauluiltaan yleisiä? Harvinaisia? Voiko karsinnasta tulla ongelma myöhemmin, nyt Suomessa noin 15 tiedossa olevaa tapausta?
- Aiheuttaako EPIä periyttäneiden sukujen harkittu jalostuksesta käytön vähentäminen ongelmia? Entäs tällaisten sukujen linjaaminen itsensä tai toisen EPIä periyttäneen suvun kanssa? Vai antaako ongelmien sijasta hyvää?

JALOSTUSNEUVOJAT:
- Kuinka EPI otetaan huomioon jalostussuosituksia tehtäessä SPK:lla ja PPK:lla? Mikä sen painoarvo on suhteessa muuhun?

Paljon kysymyksiä ja vähän vastauksia esitti, sekä avointa keskustelua toivoen

Janne Kontkanen

[jannek]

Keskustelu lähti lopultakin käyntiin Facebook-foorumilla, ohessa linkki. http://www.facebook.com/#!/groups/309671259102869/

Valitettavasti tällä kanavalla on edelleen radiohiljaisuus. Toivottavasti täälläkin heräillään

t Janne Kontkanen

[Kytösavu]

Perehtynyttä ja asiallista pohdintaa paljon ajatuksia herättävästä aiheesta, jota on puitu punaisen koiran osalta paljon, mustankin pintapuolisesti tällä palstalla.
Asia on vaikea, koska se herättää intohimoja kasvattajissa, kuten tietenkin moni muukin asia jalostuksessa. Jokin teoria ei herätä ihastusta tai ymmärrystä toisin asiaa ajattelevan kantilta, ei aina edes kokemusperäinen tieto.
Sivukommenttina, hienoa että taas joku muukin kertoo ääneen, että epilepsian kitkeminen on ollut onnistunutta ainakin sairaiden koirien osalta suomenpystykorvalla. Jotka muistavat ajat parinkymmenen vuoden taakse, tietävät mistä on noustu.
Mutta suomenpystykorvan osalta jaan omia näkemyksiä, joihin saan varmasti palautetta ja/tai tukea.

SUOMENPYSTYKORVAHARRASTAJAT:
1. - Mitä pohjanpystykorvallemme pitäisi teidän suomenpystykorvaharrastajien mielestä tehdä?
2. - Kuinka olette saaneet aikaan muutoksen ns. pienemmän riskin koirien käyttöön jalostuksessa? Mistä olette joutuneet luopumaan? Kannattiko se?
3. - Miten saitte aikaa ns. avoimuuden ilmapiirin?
4. - Miten EPI-koirien sisaruksia, jälkeläisiä, puolisisaruksia, vanhempia saisi mielestänne käyttää edelleen jalostukseen?

1. Kaikkinainen avoimuus lie parhaaksi, sairaskoiralista esiin. Näin harrastajat voivat oppia mistä yhdistelmistä millä kertymällä kasattuna voi tulla ilmiasussa sairaita. Onko kuitenkaan mahdollista tehdä vertailua ja erilaisia yhdistelmiä mainitussa pienessä populaatiossa. Ylireagoinnin välttäminen, osa ilmiasussa sairaista on voinut tulla geenimutaatioista, jota ei välttämättä aina sama sukutausta levitä jatkossa.
2. 1996 otettiin käyttöön epilepsia- laskentamalli, joka huomioi lähisuvussa ilmoitetut sairaat koirat, ja niille annettiin lukuarvo niiden sijainnista sukutaulussa riippuen, mitä lähempänä sitä suurempi. Laskentamalli löytyy mm. http://www.spj.fi/fi/rodut/suomenpystyk ... /epi-luku/
Sairaita koiria on kaivettu tosissaan esiin, tuhansia kirjeitä on lähelty vuosien saatossa omistajille, soiteltu suoraan ym kanavat.
Ongelma oli niin selvä, että sen kitkemiseen suhtauduttiin yleisesti suopeasti, ei kaikkialla tokikaan. Jalostusneuvonta aloitti epi- luvun käytön, yläraja hyväksynnälle 1.8, jos yksilöllä yli 1.5 niin partnerilla alle 1.0, syntyvälle pentueelle alle 1.0. Sairaiden koirien sisaret eivät saaneet hyväksyntää pennutukseen, eikä sairaan koiran vanhemmat. Lisäksi hiukan myöhemmin aloitettiin laajempien yhdistelmien suunnittelu, mikä on muussakin mielessä hyödyllistä.
Aluksi epi- luvut ja sairastiedot olivat vain jalostusneuvonnalla, mikä oli yhä mielestäni siinä olleessa tilanteessa hyvä ratkaisu, koska sukutaulut olivat aika vakavankin näköisiä, ja saimme varmasti enemmän ilmoituksia sairaista lupaamalla tiedot "tabuaikana" luottamuksellisina. Paljon koiria olisi jäänyt käyttämättä ylireagoinnin takia, mikä olisi ollut suurin virhe projektissa, jos tiedot olisivat olleet auki kuten nyt.

Luopumaan on jouduttu muutaman takavuosien mestarimme veristä suosituimpana perimänämme, sekä sukusiitoksella aikaansaatujen huippuyksilöjen ajattelumallista(ei haittaa). Koirakanta on hiukan muuttunut eniten hallitsevilta suvuiltaan, mutta hiukan takavuosien veriä pyristelee mukana. Mielestäni niitä tuleekin jotenkin pitää mukana(estää häviäminen), niiden yksilöiden kautta, jotka sen yhdistettäessä kestävät. Mutta ei tuoda esiin taas hallitsevaksi, eikä missään nimessä tehdä sitä ilman vakavaa harkintaa ja ammattitaitoa. Ja tämä kaikki niissä raameissa, mihin meillä on lupa ja mahdollisuudet. Uusia epirajoja ei tarvita.
Jos katsomme epilepsian vähentämisen kannattavuutta, työ on ehdottomasti kannattanut. Kirjoitin Pystykorva- lehdessä 3 kesäkuu 2010 sivulta 36 alkaen asiasta koetulosten kehittyminen kannalta. Mitään notkahdusta ei ole tapahtunut, vaikka tutkintavälillä metsien rakenne ja lintukannat eivät ainakaan ole kehittyneet parempaan suuntaan.
http://www.spj.fi/sitepaper/kesakuu_2010/

3. Avoimuuden piiri alkoi tulla ajankohtaiseksi terveystilanteen parannuttua ja uusi harrastajasukupolvi, joka oli yhä enemmän laajasti kiinnostunut asioista perinpohjaisesti sai aikaan vuosikokouksessa 2010 Laukaalla terveystietojen julkistamisen selvällä äänten enemmistöllä. Enää ei myöskään mahdollista syntynyttä ongelmaa ole pidetty pelkästään kasvattajan "vikana", kuten takavuosina.
Koska suurin osa aikojen saatossa hankituista tiedoista oli luottamuksellisia, meni turhankin paljon aikaa julkistamislupien saamiseen koirien omistajilta. Mutta mielestäni juuri näin piti toimia, ja useimmat harrastajat ymmärsivät uuden ajan hengen. Ikävä kyllä ei kaikki, vieläkin taitaa olla ihan muutama ei julkinen tieto. Epiluvut tietokannassa kuitenkin ovat ajantasaiset, eli tiedostamatonta riskiä rajoja noudattaessa ei pääse tapahtumaan. Lukuunottamatta yhä joskus kuuluvia tiedossa olevia tapauksia joista ei omistaja suostu ilmoitusta tekemään.
Ennen julkistamista oli jo olemassa perimätietoa aktiiviharrastajien kesken varsin tarkastikin mitä tuli välttää ja mistä ongelmia oli odotettavissa. On aivan oikein että kaikki harrastajat ovat samalla viivalla perustietojen kanssa, näin pystytään myös välttää pahimpia pommeja niillekin asioista kertomalla, jotka eivät näistä vieläkään tiedä. Jostain kumman syystä 2012 oli ensimmäinen vuosi, ettei syntynyt yhtään jo valmiiksi yli rajojen olevaa pentuetta. Liekö sattumaa, vai avoimuuden ja kehityksen ansiota. Eero tai Mika voisi tilastonikkareina valaista taulukkomuodossa ko. asian kehitystä jalostukseen käytettyjen ja syntyneiden koirien osalta.

4. Tähän kohtaan tuskin on joka rodulle sopivaa vastausta, mutta oma mielipide, joka ei kauas heitä pohjanpystykorvankaan osalta kuuluu..
Epileptisen sairaan koiran jälkeläistä ei tulisi käyttää jalostukseen ikinä. Vuodet ja kokemus on osoittannut ettei tälläiselle löydy niin varmaa partneria ettei kyse olisi enemmän lottoamisesta, kuin jonkin arvokkaan ja tärkeän talteen ottamisesta. Viimeistään seuraavissa sukupolvissa tuuri on loppunut ja ollaan taas alkupisteessä. Jospa joskus geenitestit antaisivat tähän mahdollisuuden, painaisin heti yhden tietyn koiran jälkeläisten perään. Mutta kumpa tietäisi.
Sairaan sisaren käyttö on arvontaa, mutta on olemassa huonojen lisäksi parempiakin esimerkkejä terveyden suhteen esim. eriperintäisitä veljeksistä. Vaikea asia, eikä sovi useimmillekaan partnereille, joissa samaa riskiä on. Sama tuuri on loppunut usein seuraavissa sukupolvissa, kuten ylläkin olevissa tapauksissa.
Omien tulkintojen mukaan sairaan koiran vanhemmista joskus voisi olla yhä jalostukseen, ei läheskään aina. Näyttäisi olevan sellaisia yhdistelmiä, joissa todella huonosta nartusta olisi tullut sairas jälkeläinen, vaikka kaikkien muiden narttujen kanssa ei ole tullut mitään murhetta, päinvastoin. Voisi olla myös tapaus jossa uros on osoittautunut riskiksi, jopa itse sairaaksi, enkä jaksa uskoa että tälläisessä tapauksessa se myrkyttäisi toisen osapuolen, eli sairaasta pentueesta olevan yksilön emänkin. Epilepsia kun ei tartu ulkoisesti. Puhutaan yhä arvonnasta, mutta omasta mielestäni ei enää niin huonolla kertoimella kuin muissa tapauksissa. Tämä teoria jakaa eniten mielipiteitä yhä suomenpystykorvien ystävissä. Tässä kohtaa sukutaulun pelkkien J- jälkeläismerkkien tutkimiseen sijaan, keskittyisin tutkimaan, montako sairasta ja monestako pentueesta. Tämä mahdollisuus pitäisi vielä saada tietokantaan, jalostusneuvojilla se on. Sen puute on selvä epäkohta.
Puolisisarista en halua puhua paljon, koska niissä voi olla vähintään jo puolet eri perimää, ellei parhaassa tapauksessa enemmänkin. Niiden oleminen sukutaulussa näyttäisi kuitenkin olevan oleellista, koska joskus Mika Pajari tutki niiden poistamisen vaikutusta, ja se nosti selvästi liikaa ei kelpoisia yhdistelmiä hyväksynnän piiriin. Eli merkityksensä sillä on. Mutta pitäisi tutkia tarkemmin, onko sairas puolisisar isän ainoa esim. 150 terveestä, vai isän tai emän useampi sairas vähemmästä pentujen kokonaismäärästä.
Monikaan suomenpystykorvan epi- sukutaulu ei ole samanlainen, eikä varsinkaan samanarvoinen riskiltään, vaikka lukuarvo olisi sama. Tämän asian ymmärtäminen on tärkeintä. Onko sukutaulussa sairaita koiria, onko samanlainen sukukertymä tuottanut sairaan yksilön ym.

Ylempänä kysyttiin onko jotain menetetty terveyteen panostamisen kanssa. Lisäisin vielä, että nyt näyttäisi jäävän saamatta jalostusneuvonnan suosituksestakin huolimatta ihan kelpoisia narttuja astuttamatta uroksen omistajien kieltäytymisen takia, hieman korkemman epi- luvun takia. Osa välillä 1.4- 1.8 olevista nartuista on täysin kelpoja jalostukseen, kuten olisivat myös jotkut uroksetkin monelle nartulle.
Tämä näyttää nyt jäävän tajuamatta liian monelta, ja aiheutamme ongelmia pienentämällä kelpoista koirakantaa ja mahdollisesti erilaista perimää. Takavuosina leikattiin suomenpystykorva koirakantaa epilepsian takia, pahimmat riskit työnnettiin syrjään. Silloin pentuja riitti yhä kaikille, mutta nyt kun pentuja tehdään vähemmän monestakin eri syystä, ja meiltä jää kelpoja yhdistelmiä tekemättä, ja pentujen kysyjille ei riitä pentuneuvojien mukaan pentuja, emme ole kestävällä tiellä. Tämä ei ole terveyspainotteisen jalostuksen tarkoitus, ei ikinä.
Uusia koiria esiin, kasvattajilta panostusta ja rohkeutta hakea eri uroksia. Uroksen omistajilta ymmärrystä missä mennään ja mitä ei saa tapahtua.

[enp]

Olisiko jo viimeinkin aika virallisesti todeta, että myös pohjanpystykorva rodulla esiintyy epilepsiaa ongelmaksi asti? Vetkuttelun ja vähättelyn sijasta sekä asian hoitamiseksi voisi vaikka ottaa mallia siitä, millä aikataululla ja tarmolla KKK-jalostuksessa on ongelmaan tartuttu.

Asioita pitkitettäessä ongelmat tuppaavat vain matkalla mutkistumaan. Näin on erityisesti ollut aikaisemmin suomenpystykorvan kohdalla. Vaikenemisen ja salailun ilmapiirin muuttaminen avoimuuteen on todellakin ollut pitkä ja raskas taival ja rotu on ollut siinä suurin kärsijä. Lopultakin 2000 luvulla harrastajat tarttuivat asiaan ja keskustelun, valistuksen sekä aloitetoiminnan myötä on ongelmaan löytynyt aitoa halua puuttua. Epi-luvun käyttöönotto ja tietokantojen kehittyminen ovat osaltaan nopeuttaneet muutosta parempaan tulevaisuuteen.

Avoimuuden ilmapiiri pohjanpystykorva rodussa alkaa siitä kun ongelma virallisesti tunnustetaan ja tuodaan julkiseen keskusteluun. Ongelmaa varten luodaan torjuntasuunnitelma ja asiasta saa ilman holhousta ja uhkailua keskustella. Erittäin tärkeää on, että rodun terveydestä huolehtii myös tästä asiasta motivoitunut ja siitä säännöllisesti tiedottava jalostustoimikunta.

[MikaP]

Tosi heleppo yhtyä Eeron kommenttiin . Turha vitkuttaminen ja asioiden kaunistelu vain ja ainoastaan pahentaa ongelmia. Suomenpystykorvan tilasta on hyvä ottaa mallia muihin rotuihin (kkk ja ppk) miten tämä asia on mennyt, onhan tämä ollut vähän niinku pilotti kokeilu.

[peija04]

Vastauksia Janne Kontkasen Suomenpystykorvaharrastajille esittämiin kysymyksiin.

Ensinnä onnittelut kaikille Pohjanpystykorvaharrastajille. Teillä on joukossanne todistettavasti ainakin yksi henkilö, joka aidosti ottaa ja haluaa kantaa vastuuta harrastamanne rodun tulevaisuudesta. Janne Kontkanen on käyttänyt paljon aikaa ja vaivaa tutkiessaan, ja selvittäessään koirienne sukutaustoja ja rotunne tämänhetkistä tilaa. Hänelle on selvinnyt monta tosiasiaa, ja hän on tekemiensä havaintojen perusteella päätynyt kokolailla oikeisiin johtopäätöksiin. Ja mikä parasta, hän on rohkeasti ja avoimesti nostanut asian keskusteluun.
Jos sinulle Janne joskus tulee mieli tai tarve vaihtaa rotua, niin olet aina tervetullut Suomenpystykorvaharrastajien pariin.

Rehelliselle miehelle rehellisiä vastauksia:

SUOMENPYSTYKORVAHARRASTAJAT:
1. - Mitä pohjanpystykorvallemme pitäisi teidän suomenpystykorvaharrastajien mielestä tehdä?

Riippuu aivan siitä mitä te koiriltanne ja rodultanne haluatte, ja tietenkin siitä minkälaiseen käyttöön ja minkälaisille harrastajille te haluatte niiden päätyvän.
Yksi tapa on jatkaa nykyisen kaltaista rekisteröintimäärien ja harrastajakunnan kasvuun tähtäävää mukavaa puuhastelua, ja sitä tukemaan suunnattua mainostamista ja markkinointia.
Toinen tapa olisi miettiä ja päättää jokin muu suunta. Suosittelen ottamaan suunnan kohti hyvät metsästysominaisuudet omaavaa, pystyssä pysyvää sekä näkevää ja kuulevaa käyttökoiraa. Reitti tähän suuntaan ei tule olemaan helppo. Moni uupuu matkalle, mutta joku saattaa päästä perillekin. Väsyneenä, mutta onnellisena.

2. - Kuinka olette saaneet aikaan muutoksen ns. pienemmän riskin koirien käyttöön jalostuksessa?

Toivon, että tietoisuuden lisääntymisen kautta. Sana toivon siksi, että toivoisin sen tapahtuneen vapaaehtoisuuden ja oman ajattelun pohjalta.
Totuus lienee, että joukossa on myös tilastoja kaunistavia tapauksia, jotka ovat vastakkaista sukupuolta olevien koirien omistajien tietoisuuden lisäännyttyä jääneet pakosta ilman ”leikkikaveria”.

Mistä olette joutuneet luopumaan? Kannattiko se?

Unelmista, harhaluuloista, astutuspalkkioista, penturahoista, maineesta, kunniasta ja kuka mistäkin. Edellä mainituista asioista luopumaan joutumista pitää henkilökohtaisella tasolla tuskin kukaan kannattavana.
Yleisellä tasolla emme ole joutuneet luopumaan mistään, ja kaikki se mikä on saatu avoimuuden lisäämisellä aikaan, on ollut koiriemme ja harrastuksemme tulevaisuuden kannalta kannattavaa.

3. - Miten saitte aikaa ns. avoimuuden ilmapiirin?

Ilmapiiristä en tiedä, mutta se mitä on saatu aikaan on tapahtunut sinnikkäällä, määrätietoisella, tosiasioihin perustuvalla, joskus röyhkeälläkin, peräänantamattomalla ja oikean asian voittoon uskovalla rakkaudella Suomenpystykorvaa ja sen kanssa tapahtuvaa perinteistä metsästysharrasta kohtaan. Asiassa on toki ollut auttamassa harrastajakunnan kertakaikkinen kyllästyminen pitkään harjoitettuun salailuun ja kähmintään.
Koiraharrastuksessa, niin kuin ei paljon muussakaan, kannata haaveilla, eikä itselleen uskotella täysin avoimen ilmapiirin saavuttamisesta. Silti siihen kannattaa jokaisen kohdallaan pyrkiä, sillä avoimuus on merkki rehellisyydestä, itseluottamuksesta, luottamuksesta toisiin ja halusta auttaa toisia yhteisessä asiassa.

4. - Miten EPI-koirien sisaruksia, jälkeläisiä, puolisisaruksia, vanhempia saisi mielestänne käyttää edelleen jalostukseen?

Kysyin asiaa kerran Hannes Lohelta. Siinä mielessä, että jos ikään kuin testimielessä sairaita koiria parittamalla kokeiltaisiin, että onko se pystykorvilla esiintyvä epilepsia varmasti perinnöllistä. Hannes vastasi, että tällaista on kokeiltu, ja suositteli olemaan eläinsuojelulakiin vedoten kokeilematta uudelleen. Asiaa epäilevälle kysyjälle, ja muillekin runsaana joukkona läsnä olleille kuulijoille selventääkseen, hän vielä lisäsi; Tällä hetkellä käytössä olevan, maailman parhaan tutkimustiedon valossa pystykorvilla esiintyvä epilepsia on voimakkaasti periytyvää.
Se mitä koiria saa ja kannattaa käyttää parituksiin (jalostaminen on kerta-astutuksista puhuttaessa liian optimistinen termi) on jokaisen itse harkittava. Suosittelen Pohjanpystykorvaharrastajia valitsemaan itselleen asiantuntevan ja asioihin perehtyneen jalostusryhmän. Sellaisen, josta saa sekä hyviä, että huonoja uutisia, ja neuvoja.

[IKa]

Peija04, MikaP, enp ja Kytösavu. Kaikki teistä esittävät varsin osuvia kannanottoja tähän pohjisten epi-asiaan. Mutta minusta suurin "este" tilanteen eteenpäin viemiseksi on ollut (anteeksi nyt jos astun jonkun varpaille) SPJn hallitus. Tässä selvitys miksi.

Tieto epin laajasta esiintymisestä ruotsalaisessa pohjiskannassa tuli esiin vuoden 2009 lopulla. Sikäläinen jalostusryhmä keräsi ja tilastoi sairastuneet ja lähetti minulle listan vuoden 2011 maaliskuussa. Pohjoismaisen yhteistyön kontaktihenkilönä lähetin myös vastaavat tiedot silloin tietämistämme tapauksista. Näitä listoja on sittemmin päivitetty puolin ja toisin.

Jalostusryhmä valmisteli ja päivitti sitten koko vuoden 2011 PPKn JTOta (jossa tilastot vuoteen 2010 asti) ja sai valmiiksi uudistetun JTOn 28.11.2011 jolloin se lähetettiin sekä JTTlle esilausuntoon, että SPJn hallitukselle hyväksyttäväksi. Uusitussa JTOssa oli (ja on siis edelleen) myös huomioitu epilepsia, jonka takia siis halusimme nopeasti saada aikaan päivityksen JTOhon.

Samalla JTO muutettiin Kennelliiton uuteen malliin, jossa on muitakin uudistuksia, kuten kuolinsyyt, elinikäennusteet, emo-ominaisuudet, kotikäyttäytyminen jne.

Järjestön hallitus kuitenkin palautti JTO:n päivittääksemme sen vasta kun sen seuraava päivitysaika on. Nykyinen JTO on voimassa 1.1.2011 - 31.12.2015. JTT sen sijaan hyväksyi kiitoksin esityksemme ja kehui sitä kovasti.

Täystyrmäyksestä huolimatta jatkoimme päivitystyötä ja tämän hetkisessä versiossa on vuoden 2011 tilastot mukana ja päivitämme sen edelleen vuoden 2012 tiedoilla. Yritimme siis uudelleen saada JTOta hallituksen tammikuun 2013 kokoukseen, mutta sitä ei huolittu edes asialistalle! Kaikesta tästä takapakista huolimatta olemme edelleen optimistisia asiamme suhteen - ehkä ensi vuonna onnistumme. Ainoastaan silloin, kun epilepsia on kirjattu JTOhon, kiinnittävät harrastajan siihen enemmän huomiota ja todella ottavat sen todesta jalostusyhdistelmiä suunnitellessaan.

Avoimmuudesta sen verran, että pohjisharrastajat ovat "virallisesti todenneet" että epilepsiaa esintyy kannassa enemmän tai vähemmän. Kuten Janne tuossa alustuksessaan esitti kahdella eri vuosikymmenellä prosentuaaliset lukemat ovat kasvussa. Varmasti kyseessä on myös harrastajien oma "uskallus" ilmoittaa epi-koiransa jaostolle. Aiomme jatkaa hyväksi koettua systeemiä sairauksien riskikartoituksessa, johon nyt on lisätty epi-luvun laskenta. Varsinkin yhdistettäessä suomalaistaustaisia ja ruotsalaistaustaisia pohjiksia ovat kasvattajat olleet kiitettävän aktiivisia tämän asian suhteen ja ottaneet yhteyttä jalostusryhmään. Tällä hetkellä juuri ruotsalaisten koirien epi-tiedot ovat salaisia, siksi tietokannan epi-luku olisi täysin pielessä - siis jos ne olisivat esillä. Tämän hetkinen pohjisten epi-luvun keskiarvo Suomessa ovat alle 0,5 ja se on max lukema, mihin yhdistelmien epi-lukuja lasketaan. Ruotsissa pohjisten epi-luku (ka) on lähempänä yhtä (1).

[PM]

Mietippä Inkeri olisiko tässä teillä jäsenaloitteen paikka, ellei asia muutoin etene. Saisitte varmaan laajasti kannatusta. Nyt puhaltavat terveemmät tuulet.

Epilepsian suhteen se suomenpystykorvalla viimein onnesti. Mitenkähän edustajanne hallituksessa toimi vuosikokouspäätöksen puolesta, tai harasiko vastaan ?
Vuoden kuluttua järjestön vuosikokous on Rovaniemellä.
Polvivkia (patella luksaatio) on nyt se vika suomenpystykorvalla, jota halutaan kovasti piilotella. Mielestäni siitokseen käytettävät koirat olisi tarkastettava jo ennen ensimmäistäkään astutusta. On vakavasti harkittava, täytyykö asiasta tehdä jäsenaloite vuoden sisällä.

[jannek]

Paljon kiitoksia keskusteluuntähän mennessä osallistuneille. Yhdessä saamme tästä aikaan oikein kiintoisan, aihehan on tärkeä ja myös erilaisia näkökantoja mahdollistava.

Kaksi jatkokysymystä tällä erää:

A) Inkeri, voisitko postittaa tänne uudistettavana olevasta, vielä luonnoksena olevasta pohjanpystykorvan JTO:sta kohdan epilepsia ja sen vastustaminen. Jos et pysty sitä laittamaan meille alanharrastajille sellaisenaan niin voisitko referoida. Kiitos jo etukäteen!!
B) Mustankoiran miehiä ja naisia on kehuttu heidän ottaneen asian tarmokkaasti tapetille ja aloittaneen jo kovan työnkin. Nyt kaipaan siis karhukoiraimmeisten kommentteja

Ja Inkeriä lukuunottamatta muut pohjisharrastajat ovat olleet hiljaa vielä toistaiseksi. Toivottavasti ei kauaa

t Janne

[IKa]

Ei kai se epilepsia osa JTO-luonnoksessa mikään suuri salaisuus voi olla, joten tässä:

4.3.3 Epilepsia
Epilepsia on toistuvia kohtauksia aiheuttava aivojen sähköisen toiminnan häiriö, joka on koiran yleisin neurologinen sairaus. Kohtauksien luonne vaihtelee ja koiralla voi olla tajunnan, motoriikan, sensorisen toiminnan, autonomisen hermoston ja/tai käyttäytymisen häiriöitä. Epilepsiaa sairastavaa koira ei saa käyttää jalostukseen. Mikäli mahdollista, ilman jalostuspohjan liiallista kapenemista olisi myös epileptikon vanhempien ja täyssisarten jalostuskäytöstä pidättäydyttävä. Samoin on vältettävä sellaisten riskilinjojen yhdistämistä, joiden tiedetään tuottaneen epileptikkojälkeläisiä, niin kauan kun rodulle ei ole olemassa geenitestiä, jonka avulla sairauden kantajuus voidaan todeta.

Ensimmäinen epilepsiakohtaus tulee useimmiten nuorena, 1-5 vuotiaana, mutta perinnöllinen epilepsia voi alkaa missä iässä hyvänsä. Pohjanpystykorvan epilepsia ilmenee keskimäärin 3-5 vuotiaana. Epilepsiatyyppisen kohtauksen saaneen koiran diagnoosi pohjautuu muiden sairauksien poissulkemiseen. Siksi koirasta otetaan virtsa- ja verinäytteitä ja tehdään neurologinen tutkimus. Jollei muuta selittävää syytä löydy, koira sairastaa epilepsiaa. Epilepsiaa ei voida parantaa, vaan koira tarvitsee lääkitystä koko loppuelämänsä ajan. (Otteita SKLn sivuilta kohdasta: Artikkelit)

Ruotsin pystykorvajärjestö (SSF) alkoi kesällä 2009 kerätä tietoa pohjanpystykorvan epilepsiasta ja jo syksyllä oli saatu tiedot noin 40 ruotsalaisesta epileptisestä pohjanpystykorvasta. Samana vuonna saatiin myös aikaan yhteispohjoismainen (Suomi, Ruotsi ja Norja) sopimus mm. epi-tietojen keskinäisestä jakamisesta. Tällä hetkellä näissä kolmessa pohjoismaassa on tiedossa yhteensä 72 epileptistä tai mahdollisesti epileptistä pohjanpystykorvaa, joista 17 Suomessa. Vuosina 1993-2007 rekisteröidyistä ruotsalaisista pohjanpystykorvista 2%:lla on todettu epilepsia. Vuosittaisen vaihteluvälin olleessa 0,61% - 4%. Ruotsi ja Suomi ovat mukana Eurooppalaisessa koirien epilepsian tutkimuksessa, jota johdetaan Suomesta Hannes Lohen ryhmän toimesta. Joulukuuhun 2012 mennessä suomalaisilta pohjanpystykorvilta on saatu verinäytteitä tutkimusprojektiin 115 kpl. (Koirien geenitutkimus sivusto http://www.koirangeenit.fi/: Epilepsia)

Pohjanpystykorvan jalostusryhmän tavoitteena on pitää epilepsiariski mahdollisimman alhaisena käyttämällä yhdistelmien suunnittelun riskikartoituksessa suomenpystykorvilta tuttua EPI-lukua. Tämä luku on matemaattinen suure, joka on kehitetty apuneuvoksi jalostukseen, jotta olisi mahdollista kartoittaa mahdolliset riskit koiran suvussa piilevästä epilepsiasta. Tämän tekee mahdolliseksi sitä varten kehitetty tietokanta, jossa on sukutauluissa merkinnät epileptisistä koirista ja niiden lähisukulaisista sekä tältä pohjalta kehitetty laskentamenetelmä, josta saadaan koiran sairastumisriskiä kuvaava epi-luku.

[enp]

Täystyrmäyksestä huolimatta jatkoimme päivitystyötä ja tämän hetkisessä versiossa on vuoden 2011 tilastot mukana ja päivitämme sen edelleen vuoden 2012 tiedoilla. Yritimme siis uudelleen saada JTOta hallituksen tammikuun 2013 kokoukseen, mutta sitä ei huolittu edes asialistalle! Kaikesta tästä takapakista huolimatta olemme edelleen optimistisia asiamme suhteen - ehkä ensi vuonna onnistumme. Ainoastaan silloin, kun epilepsia on kirjattu JTOhon, kiinnittävät harrastajan siihen enemmän huomiota ja todella ottavat sen todesta jalostusyhdistelmiä suunnitellessaan.

Kuinka tämä on mahdollista? Eikö hallituksen ole aina otettava jalostusryhmän hallitukselle osoittama esitys käsiteltäväkseen? Onko "organisaatio uudistus" johtanut siihen, että rodun terveydelliset asiantuntijat jyrätään, eikä päätöksiä kyetä tai ei haluta panna täytäntöön?

Mielestäni jalostusryhmä on luetun perusteella toiminut tässä asiassa esimerkillisesti mutta heitä ei näytetä kuunneltavan. Tällainen toiminta valitettavasti syö hyvin nopeasti uskottavuuden päätöksenteon perusteilta.

[Uimonen]

Pienen palstalla vierailutauon jälkeen oli tämä ketju erittäin hieno lukea! Näin harrastajan näkökulmasta kaikilta kirjoittajilta vahvaa osallistumista, aitoa pohdiskelua, avoimmuutta ja syvää tietämystä. Kokonaisuutena yksi parhaista ketjuista mitä olen täällä lukenut/osallistunut. Oma vaatimaton kiitos kaikille kirjoittajille!

Vaikka erityinen huomioni meneekin nyt hieman harhaan itse keskustelun pääasiasta, niin alla oleva lainaus Kytösavun kirjoituksesta osui mulle keskelle. Olen itse nähnyt tuon saman epäloogisuuden, ollut siitä huolissani, ja pohtinut sitä ääneen saunaparlamentissa vaimolle sekä puhelimessa kasvattajalle, ja tainnut siitä jossain vaiheessa tännekin kirjoittaa. On täysin totta, että nuo pelkät numeraaliset arvot nimenomaan J- ja P- merkintöjen osalta kohtelevat pahimmassa tapauksessa jompaa kumpaa vanhemmissa väärin (aiheuttavat väärää tulkintaa riskistä). Kytösavu ynnää asian hienosti tuossa lainauksessa so. todellinen riskin mahdollisus selviää numeroita paremmin tarkastelemalla sukutauluja riittävästi sivulle päin. Hidasta mutta lähempänä totuutta. Tietenkin on sitten kuitenkin edelleen pidettävä koko ajan mielessä se ikävä muuttuja, että epilepsian perimää ei vielä tunneta rittävästi.

Omien tulkintojen mukaan sairaan koiran vanhemmista joskus voisi olla yhä jalostukseen, ei läheskään aina. Näyttäisi olevan sellaisia yhdistelmiä, joissa todella huonosta nartusta olisi tullut sairas jälkeläinen, vaikka kaikkien muiden narttujen kanssa ei ole tullut mitään murhetta, päinvastoin. Voisi olla myös tapaus jossa uros on osoittautunut riskiksi, jopa itse sairaaksi, enkä jaksa uskoa että tälläisessä tapauksessa se myrkyttäisi toisen osapuolen, eli sairaasta pentueesta olevan yksilön emänkin. Epilepsia kun ei tartu ulkoisesti. Puhutaan yhä arvonnasta, mutta omasta mielestäni ei enää niin huonolla kertoimella kuin muissa tapauksissa. Tämä teoria jakaa eniten mielipiteitä yhä suomenpystykorvien ystävissä. Tässä kohtaa sukutaulun pelkkien J- jälkeläismerkkien tutkimiseen sijaan, keskittyisin tutkimaan, montako sairasta ja monestako pentueesta. Tämä mahdollisuus pitäisi vielä saada tietokantaan, jalostusneuvojilla se on. Sen puute on selvä epäkohta.
Puolisisarista en halua puhua paljon, koska niissä voi olla vähintään jo puolet eri perimää, ellei parhaassa tapauksessa enemmänkin. Niiden oleminen sukutaulussa näyttäisi kuitenkin olevan oleellista, koska joskus Mika Pajari tutki niiden poistamisen vaikutusta, ja se nosti selvästi liikaa ei kelpoisia yhdistelmiä hyväksynnän piiriin. Eli merkityksensä sillä on. Mutta pitäisi tutkia tarkemmin, onko sairas puolisisar isän ainoa esim. 150 terveestä, vai isän tai emän useampi sairas vähemmästä pentujen kokonaismäärästä.
Monikaan suomenpystykorvan epi- sukutaulu ei ole samanlainen, eikä varsinkaan samanarvoinen riskiltään, vaikka lukuarvo olisi sama. Tämän asian ymmärtäminen on tärkeintä. Onko sukutaulussa sairaita koiria, onko samanlainen sukukertymä tuottanut sairaan yksilön ym.

Hienoja koiria, hieno harrastus!

[enp]

Ihminen on jo vuosikymmeniä ollut veitikka keksimään aivan muita syitä koiriensa kohtauksille, kuin mitä ne todennäköisimmät syyt ovat. On ahdistusta, lämpöhalvausta, oven väliin jäämistä jne.. Näiden teorioiden avulla löydetään aina uusia tapoja vetkuttaa terveysasioiden huomioonottamista koirien jalostuksen tärkeimpänä asiana. "Hipaisua ei lasketa"- teoria tuskin toisi uskottavuutta ppk rodulle, sillä sitä noudattamalla epilepsia ikäänkuin katoaisi kerralla ko. rodusta.

[herohusty]

Kiitos Janne Kontkaselle hienosta avauksesta. Kirjoitus herätti minutkin 8 vuoden talviunesta ja kirjauduin tämän foorumin käyttäjäksi. On hienoa, että myös punaisten puolelta on annettu neuvoja tässä vakavassa epi-asiassa.

Istuin Hyvinkään Haukkuottelun illallisella Kirsi Sainion vieressä. Myös hän neuvoi pohjisten kasvattajia ottamaan asian vakavasti, ennen kuin on liian myöhäistä. Riittääkö muuten nykyisin koiran omistajalta pelkkä ilmoitus SPJ:lle mahdollisesta epilepsiasta?

Uskon, että pelkästään tietokantaan ilmestyneet merkit epileptinen, j, s, ym. auttavat myös kasvattajia suhtautumaan asiaan vakavasti.

P.S. Ns.pitkän avokokeen tarkoitus oli tehdä kokeeseen meno entistä helpommaksi, jotta saataisiin kokeissa kävijoiden määrä kasvamaan. Monissa kerhoissa se oli ennen uudistusta jäsenille ilmainen. Myös uuudistuksen jälkeen jotkut kennelpiirit ovat ilmoittaneet, etteivät halua maksua ko. kokeesta. Maksut ym. turha byrokratia pois ja avokokeessa käynti ilmaiseksi!

Hannu Hämäläinen

[enp]

...Pohjanpystykorvan jalostusryhmästä on nykyisen ja edellisen puheenjohtajan kaudella viimeisen neljän vuoden aikana eronnut/erotettu useita jäseniä, Jari Lehtosen ollessa viides. Määrä on niin suuri että ainakin minulle erojen juurisyitä tietämättömälle herää epäilys pohjanpystykorvajaoston mukaanlukien jalostusryhmän välisistä tulehtuneista henkilökemioista, eikä ole pelkästään herännyt vaan myös näkynyt.

Omassa vapaaehtoistyössäni järjestön hyväksi olen toistuvasti törmännyt tietynlaiseen problematiikkaan, jonka seurauksia jäsenkunta joutuu sitten ihmetyksellä sivusta seuraamaan. Luottamushenkilöitä eroaa tai heidät jätetään valitsematta sen kummemmin perustelematta. Näin on käynyt kuluneenakin toimintavuonna ja siitä kärsivät erityisesti sellaiset jäsenet, jotka tarvitsisivat asiantuntevaa jalostuksen ohjausta.

Olemme saaneet tässäkin keskustelussa lukea minkälaisiin vaikeuksiin törmätään, jos rodun terveysasioita koitetaan korulauseiden sijaan oikeasti tunnustaa. Asiantuntevinkin taho voi lopulta joutua epäsuosioon ja jos muu ei auta niin luottamuspula tai jopa puhelimeen vastaamattomuus näyttää riittävän syyksi syrjäyttää kenet tahansa. Itselleni on omien kokemusten perusteella muodostunut sellainen käsitys, että ppk puolenkin avoimet kannanotot epi-asioiden puolesta ja pyrkimus saada asiat kuntoon ovat ne todellisimmat syyt luottamuspulaan.