Kukkoaho kirjoitti:Pakkohan tämä on laittaa tänne "muistojeni puuhun" talteen ja toisaalta sopinee tämä aiheeseenkin hyvin. Josko jokin uusi harrastaja löytäisi tämän avulla reitin koe harrastuksenkin pariin?
Olimme siis Kouvolan Erämiehet Ry:n järjestämämissä poikuehaukuissa alle 18-vuotiaille koiranohjaajille. Tämä oli kyllä kaikin puolin sellainen tapahtuma joka jää itselleni mieleen pelkästään positiivisena, jos ei negatiiviseksi lasketa sitä, että 9v tytär vaatii nyt itselleen omaa koiraa ja metsästyskorttia (Jarkko, maksatko sä tän nyt hä?!?
).
Nyt ovat järjestäjät keksineet jotain sellaista mitä tulee jatkaa, mistä toivoisin muidenkin ottavan esimerkkiä. Tämä takaa rakkaan harrastuksemme jatkon jos mikä. Toki junnuhaukkuja on jo ollut aikaisemminkin, mutta onko tarpeeksi? Annammeko lapsille ja nuorille tähän tapaan mahdollisuuden tulla "ei ihan niin tosissaan" harrastuksen pariin?
Tapahtumassa (en sanoisi tätä pelkäksi kokeeksi) oli järjestäjä onnistunut tekemään tunnelman jossa
harrastus oli pääosassa, ei "sankari koirat" tai "kivenkovat koiramiehet", lapsien vipitön ilo harrastuksesta näkyi niistä kommenteista joita metsästä palaavilta koiranohjaajilta sai. Tässä esimerkkinä oma keskustelu oikeasti ujon tyttäreni kanssa kun hain porukan pois maastosta.
Minä : "No olikos teillä haukkuja?"
Tytär: "No oli!"
Minä: "Oliko monta"
Tytär: "Emmä tiiä, mut oli!"
Minä: "No oliko hienoja haukkuja?"
Tytär: "Oli! Mä näin koppelon!!"
Ei siinä siis voinut muuta kuin hymyillä leveästi, tarkoitus oli onnistunut ja päivä metsässä oli ollut hieno. Tästä minä en voi kyllin kiittää tuomaria ja opasta, hienosti huolehditte siitä, että Ainolla oli hauskaa ja elämyksellistä metsässä!
Kiitos vielä kerran teille molemmille!! Olkoonkin, että omat kiireet ovat estäneet alkusyksyn harjoittelun koiran kanssa ja tämä koe oli siis ensimmäinen irtilasku tällä kaudella. Silti maastosta lintuja löytyi, kuten kaikista maastoista!
Kun katsoo tuloksia, niin hienosti ovat järjestäjät katsoneet maastot, jokaisessa maastossa on ollut taphtumaa! Ehken tähän myös on vaikuttanut se, että
joka ainut koetta järjestämässä ollut, tuomari, opas, päätuomari, sihteeri, emännät, puuhamiehet... Aivan
jokainen heistä halusi näyttää harrastuksemme hienossa valossa nuorille ja lapsille, jotta jokaisella heillä olisi mahdollisuus siihen unohtumattomaan tapahtumaan jonka tämä tarjosi.
Itse ajattelin kantaa "kortta kekoon" ja lahjoitin palkintopöytään Tuomisen Erkin Pikinokka Pystykorva kirjan, ajattelin että se olisi jonkun junnun hyllyssä paremmassapaikassa kuin tuossa omassani, olenhan minä sen jo moneen otteeseen läpi lukenut. Järjestäjät laittoivat kyseisen opuksen sitten palkinnoksi parhaasta pyytyöskentelystä. Tytär kävi sitten pokkaamassa palkinnon pois
Kysyin häneltä jotta "Josko laitettaisiin se seuraavalle, kun se on meidän antama palkinto?". Sain tyttäreltä murhaavan katseen ja kommentin "No ei, tää on mun ja Remun palkinto!". Kotimatkalla sitten sain kuunnella vierestäni kuinka pentuvalitaan, kuinka pystykorvaa hoidetaan jne jne... Kirja on ollut hyllyssä lukematta 2v... Ei ole enää
Ja kummasti tuosta Remusta löytyy uusia piirteitä, se on "niin söpö, kato nyt miten ihanat sen silmätki on!"
Eri koiranko minä sieltä mukaan otin?
Uskoisin tämän olleen myös tuomareille mukava koe, ei meinaan ollut erimielisyyksiä koiranohjaajien kanssa mistään, he saivat tehdä työnsä juuri niin rauhassa kuin aina pitäisi. Ja miltäs näyttää? Eipä tuo tuosta kuulkaa parane vaikka itse siellä metsässä olisimme, ehken jopa huononisi
Ensi vuonna taas!! Ehdottomasti! Talkoo apua tarjoan sen minkä osaan ja pystyn!