SUOMENPYSTYKORVAN PEVISA 2014-2018

Tämän otsikon alla keskustellaan suomenpystykorviin liittyvistä asioista.

Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1

Vastaa Viestiin
PM
Viestit: 200
Liittynyt: 09 Elo 2004, 21:39

Re: SUOMENPYSTYKORVAN PEVISA 2014-2018

Viesti Kirjoittaja PM » 11 Tammi 2013, 23:42

Hyvä Erjan !
Luin edellisen illan ruotsalaista Travrondenin vinternummeria, siis hevospuolta ! Lepoa Pevisa-murheista.
Tänä iltana olen uppuotunut siihen, miten ensi kertaa sain tietoja polvivikaisista koirista ja niiden suvuista.
Sekä siihen, miten miten tänään polvivika esintyy lappilaisissa "piip" en käytäkkään Kytösavun sanontaa. Olen yrittänyt perehtyä siiheen mistä suvuista täkäläiset sairaat koirat ovat syntyneet. Katsotaan syntyykö siitä nettipalstan salassapitovaatimukset täyttävää tekstiä. Vaikka se perustuisikin KoiraNet:iin tai muihin todistettavasti luotettaviin tietoihin.

Täytyy tunnustaa, että pessimistisyys yritti kovaa otetta minusta. Niin kovaa vauhtia osittain mennään päin puuta, että hirvittää. Vakaa mielipiteeni on se, että osalle koiria ei riitä se, että itse yksilö on pevisattu, vaan pitäisi jalostusneuvojan voida vaatia koko sisarusparven puhtaita pevisa-tuloksia. Tai sitten indeksiä, joka kuvaisi koko sukua.

Tyytyväiset koiranomistajat ovat rodun pelastus !
Päiviö Myllymäki

Koitelainen
Viestit: 10
Liittynyt: 14 Helmi 2005, 16:41

Re: SUOMENPYSTYKORVAN PEVISA 2014-2018

Viesti Kirjoittaja Koitelainen » 12 Tammi 2013, 02:30

Koijarit löytyy enemmänkin täältä enemmän kasvattavien puolelta kuin edellä mainittujen metsämiesten.
Ja onhan teillä varsinainen suomenpystykorvan harrastajia edustava paikalliskerho, varsinainen viisasten täydellisen maailman kokoontuma-ajo. On ihan oikein innostuttaa silmä- ja polvitarkastuksiin, mutta suositella jäseniä jättämään astutus tekemättä kokonaan sen puuttuessa. Usein käy niin että narttu alkaa tiputtamaan etuajassa ja yllättäinkin. Ei se kukkaro ja mahdollisuudet ole kaikilla siinä mallissa, että aletaan saman tien pevisa lääkärin numeroa näppäilemään ja treffejä sopimaan.
No varmasti sieltä ylhäältä löytyy ihan yhtä hyviäkin vaihtoehtoja teidän kerhonne rakkien tilalle. Lupaan etsiä jokaiselle sellaisen, joka törmää teidän typeryytenne seinään.
Harvoin olen tänne mitään kirjoittanut, mutta jos nyt jotakin lyhyesti tällä kertaa ...

Kiitokset Kytösavulle tässä asiayhteydessä kasvatustyölleni saamasta palautteesta. Palautteita on monenlaisia ja jokainen arvioikoon itse, minkälaisen palautteen koen saaneeni. Se siitä, mutta ylpeydellä kuulun kirjoittamaasi varsinaiseen viisasten täydelliseen suomenpystykorvan harrastajia edustavaan paikalliskerhoon.

Varsinaiseen ketjussa käsiteltävään asiaan kannatan PEVISA- tarkastusten suorittamista jo ennen ensimmäistä astutusta. Tämä lienee ei tullut Kytösavullekkaan yllätyksenä...

Ystävällisin terveisin,
Kotirovan kennel
Juha Korvanen

Artsi
Viestit: 509
Liittynyt: 07 Tammi 2006, 19:56
Viesti:

Re: SUOMENPYSTYKORVAN PEVISA 2014-2018

Viesti Kirjoittaja Artsi » 12 Tammi 2013, 07:54

erjan kirjoitti: Tätä keskustelua seuranneena ihmettelen kovasti etteivät ne "metsien miehet" älähdä, älykkyyttään ja osaamistaan, kun arvostellaan koko ajan,- ei ne osaa, ei ne tiedä. Metsien miehet ovat älykästä sakkia ja valmiita tekemään koiransa puolesta lähes mitä vain,-siis ne oikeat metsien miehet. Aivan kuin olisivat vähä-älyisempää sakkia kuin muiden rotujen omistajat.
Tuskinpa heidän osaamistaan, älykyyttään tai sitoutumistaan koiraan kukaan epäilee. Tuskinpa muuten viitsivät tällaista "kennelmiesten" jaaritteluakaan seurata, saatikka kommentoida :roll:
Ihan oikeasti, tällä foorumilla on rekisteröityneitä käyttäjiä vähän yli 2000 eli jos kaikki rekisteröityneet olisivat SPJ:n jäseniä niin tätä foorumia ei seuraa kuin noin joka kolmas. Voinee vain arvata ovatko he sitä aktiivisinta porukkaa vai ei... Ja sitten vielä loput harrastajat... Ne metsien miehetkin :wink:
Arto Sikiö

Timo Kettunen
Viestit: 324
Liittynyt: 07 Tammi 2012, 14:48

Re: SUOMENPYSTYKORVAN PEVISA 2014-2018

Viesti Kirjoittaja Timo Kettunen » 12 Tammi 2013, 09:11

Kirjoittaja Kytösavu » 10 Tammi 2013, 16:34
”No varmasti sieltä ylhäältä löytyy ihan yhtä hyviäkin vaihtoehtoja teidän kerhonne rakkien tilalle. Lupaan etsiä jokaiselle sellaisen, joka törmää teidän typeryytenne seinään.”

Vaikka asiattomiin komentteihin ei pitäisi ”korvaansa lotkauttaa”, tulkoon sanotuksi: Jopa vähän ylpeänä kuulun jäsenenä Rovapystiksen kerhoon ja tuskin pystykorvanikaan pahoittavat mieltään pääsystään rakkien laumaan.

Ja sitten kysyisin, että onkohan joillakin metsien miehiltä saatu valtakirja edustaa heitä kesksutelussa vai puhutaanko vain suulla suuremmalla?

Timo Kettunen
Viestit: 324
Liittynyt: 07 Tammi 2012, 14:48

Re: SUOMENPYSTYKORVAN PEVISA 2014-2018

Viesti Kirjoittaja Timo Kettunen » 12 Tammi 2013, 13:22

Palataanpa taas varsinaiseen teemaan ja esitän tässä kysymyksen keskustelijoille, rotujärjestölle, suomenpystykorvajaostolle ja jalostusryhmälle mietittäväksi:
Olisiko pystykorvarodun terveydelle hyödyksi siirtyä käytäntöön, missä rodun jaosto ja / tai jalostusryhmä voisi kutsua ja kutsuisi vuosittain otannan perusteella tarkastamattomia koiria PEVISA-tarkastukseen tai tarkastettuja uusinta tarkastukseen ja jälkeläisiä tarkastukseen, joiden sukulinjoissa ja lähi polvissa esiintyy keskimääräistä enemmän perinnöllisiä sairauksia? Ja näissä tarkastuksissa rotujärjestö vastaisi kustannuksista ja tulokset julkaistaisiin.
Jos tarkastuspyynnöstä kieltäytyisi niin siitäkin annettaisiin tieto.

pohjanmaanpoika
Viestit: 329
Liittynyt: 09 Loka 2005, 20:53

Re: SUOMENPYSTYKORVAN PEVISA 2014-2018

Viesti Kirjoittaja pohjanmaanpoika » 12 Tammi 2013, 16:15

Vähän aiheen sivusta.. Ennen aikaan oli kylällä koirat irti ja kulkivat laumassa pitkin kylää. Näistä monirotuisista on vanhemalle sukupolvelle jäänyt kuva räkyttävästä pystykorvasta.

Nyt kun koiramme alkavat pikku hiljaa päästä irti tuosta vanhasta maineesta, niin ei me omistajat sorruta "räkyttämään ja roikkumaan lahkeessa hampailla". Pitäähän aikuisten ihmisten pystyä olemaan asioista erimieltä ja tuomaan eri näkökantoja keskusteluun ilman "herneen vetämistä nenään"

Mitä keskustelua se sellainen olisi jos täällä vain toisten joomiehinä kirjoiteltais.. :wink:

Siitä yhden ja ainoan oikean mielipiteen mallista ei naapurivaltiossakaan mitään hyvää tainnut aikanaan koitua :)
Petri "Pete" Siironen

Timo Kettunen
Viestit: 324
Liittynyt: 07 Tammi 2012, 14:48

Re: SUOMENPYSTYKORVAN PEVISA 2014-2018

Viesti Kirjoittaja Timo Kettunen » 12 Tammi 2013, 18:49

Kirjoittaja pohjanmaanpoika » Tänään, 16:15
”Nyt kun koiramme alkavat pikku hiljaa päästä irti tuosta vanhasta maineesta, niin ei me omistajat sorruta "räkyttämään ja roikkumaan lahkeessa hampailla". Pitäähän aikuisten ihmisten pystyä olemaan asioista erimieltä ja tuomaan eri näkökantoja keskusteluun ilman "herneen vetämistä nenään".

Keitä yllä olevalla tarkoitat ihan selvennyksen vuoksi? Jokainen vastaa sanomisistaan vai eikö?

peija04
Viestit: 264
Liittynyt: 27 Heinä 2011, 14:48

Re: SUOMENPYSTYKORVAN PEVISA 2014-2018

Viesti Kirjoittaja peija04 » 13 Tammi 2013, 00:31

Joo joo, ja joopa joo. Tarvitaan Timoja, Petejä, Eeroja, Pekkoja, Artseja, Päiviöitä, Janneja, Erjaneita ja kaikkia muitakin. Tämä nimenomainen viestiketju jo tähän mennessä yli 8300 kävijäkerrallaan sen todistaa. Toivoa vaan sopii, että kävijöitä on kiinnostanut enemmän itse asia, kuin mielenkiinto ja odotus saada seurata kärkästä sananvaihtoa etupäässä periaatteellisista syistä eri mieltä olevien kirjoittajien välillä. Mielipiteiden vaihto muutamaa, todennäköisesti pikaistuksissa ja ajattelemattomasti tapahtunutta ylilyöntiä lukuun ottamatta, on ollut muillekin vastaaville tahoille esimerkiksi kelpaavaa. Ja saattavathan nuo tätä asiaa koskevat ylilyönnit johtua jopa siitä, että omat hyvin perustellut mielipiteet, ainakin painavimmat niistä, on jo aikaisemmassa vaiheeessa saatu "paperille" pannuksi.

Mutta, ettei koko harrastuksemme tulevaisuuden kannalta kaikkein tärkein asia unohdu. Meidän kaikkien, ainakin meidän kaikkien tänne kirjoittaneiden, tulee tehdä kaikki voitavamme sen eteen, että tulevaisuudessa syntyy riittävä määrä jatkojalostuskelpoisia, ja ennen kaikkea pelaavia Suomenpystykorvia kaikille niitä tositarkoituksessa haluaville. Tämä on todellisuudessa ainoa keino säilyttää rotumme sellaisena kuin me sen haluamme säilyvän. Samoin tämä on ainoa keino säilyttää rotumme asema koko ajan kilpaillummaksi käyvällä metsästyskoirasektorilla.

Ja ettei tapahdu väärinkäsitystä, niin nämä eivät ole kohdaltani käynnissä olevan keskustelun loppusanat, ei veikkoste.
Mielipiteiden vaihto jatkukoon, ja entisestäänkin vilkastukoon ja monipuolistukoon.
Olli Silvennoinen

Hallakorpi
Viestit: 107
Liittynyt: 11 Joulu 2006, 16:40
Paikkakunta: Tornio

Re: SUOMENPYSTYKORVAN PEVISA 2014-2018

Viesti Kirjoittaja Hallakorpi » 13 Tammi 2013, 00:35

Kerronpa minäkin joitakin ajatuksia ko. aiheeseen.

Ensinnäkin; ikävää että keskustelun tasoon on tullut sellaisia sävyjä jotka ei mielestäni kuuluu normaaliin keskusteluun, vaikka ollaan asiasta eri mieltä. Mutta positiivista on että keskustelu käydään oikeiden nimien kera.

Itse olen aivan noviisi pystykorvaharrastaja, ja omat lähdöt terveyspuolta ajatellen eivät ole olleet kovin kasevia. Kaksi koiraa Pevisa tarkastetuista (tosin käsittääkseni Ruotsissa silmätarkastus ei kuulu Pevisaan) vanhemmista sekä jalostusneuvonnan hyväksynnät ja kummatkaan eivät läpäisseet Pevisaa (polvi- ja silmäsairaus). Polvivikainen piti lopettaa 16 viikkoisena. Tässä olisi joku muu leipääntynyt tähän rotuun, onneksi itselläni on tunteen paloa riittänyt.
Siis tiukasti omalla kokemuksella katsottuna Pevisa ei ole antanut mitään takuuta terveydestä. Tämä kertonee jalostamisen vaikeudesta?

Eniten keskustelua on herättänyt aihe saako yhtä pentuetta tehdä ilman Pevisa tarkastusta. Tähän aiheeseen toisin ajatuksen uusintayhdistelmistä. Kumpi on enemmän väärin:

1. Yksi pentue ilman Pevisa tarkastusta?

2. Vai Pevisatarkastetuista vanhemmista surutta maksimimäärä uusintayhdistelmiä?
Esimerkiksi nyt löytyy samalla uroksella tehtynä neljä pentuetta yhdelle nartulle ja toiselle nartulle viisi pentuetta (tämän nartun polvet 0/1).

Kummatkin on nykyisin mahdollista ja nykypäivää.

Jos foorumille on rekisteröitynyt 2000 henkilöä niin oma veikkaukseni on että tästä alle puolet on suomenpystykorvaharrastajia. Ja mitäs se suomenpystykorva populaatio olikaan? Onko 7000 suomenpystykorvaa?
Toisin sanoen aktiiviharrastajien määrä on 10 - 15 %?
Siis 85 - 90 % harrastajista ovat sellaisia jotka ei ainakaan ole foorumille kirjautuneet, mutta uskon että ehkä 70 - 80 % harrastajista ovat sellaisia jotka eivät seuraa aktiivisesti esimerkiksi tälläistä keskustelua. Jos Pevisaa muutetaan niin että Pevisa tarkastus vaaditaan ensimmäiseen pentueeseen, niin vähenisikö koirapopulaatio? Tätä on vaikea uskoa, mutta onko riski aiheellinen?
Mielestäni suomenpystykorvan ensisijaiset uhat ovat kaupungistuminen, hakkuut ja metsästysajat etunenässä, ei Pevisa tai sen tiukentaminen.

Mielestäni uusintayhdistelmien tekoa pitäisi rajoittaa >> karsisi kovimmat pentutehtailijat. Samoin yhden uroksen alta 50 jälkeläistä lienee ehdoton maksimi, voiko olla 40?
Tärkeintä rodun etua ajatellen on että sairailla koirilla ei saa/voi tehdä pentuetta ja tähän vaatimus Pevisa tarkastuksesta jo ensimmäiseen pentueeseen auttaisi.
Jari Lalli

Timo Kettunen
Viestit: 324
Liittynyt: 07 Tammi 2012, 14:48

Re: SUOMENPYSTYKORVAN PEVISA 2014-2018

Viesti Kirjoittaja Timo Kettunen » 13 Tammi 2013, 09:43

Jokohan olis rauha maassa?

Edellä Jari L:ltä mielenkiintoista pohdintaa ja hyviä näkökulmia rakentavan keskustelun aineksiksi.

AM
Viestit: 196
Liittynyt: 04 Tammi 2006, 11:49

Re: SUOMENPYSTYKORVAN PEVISA 2014-2018

Viesti Kirjoittaja AM » 13 Tammi 2013, 11:15

Keskitytäänpä tosiaan tästä eteenpäin koiriin ja jätetään henkilöarvioinnit vaikka 26.1 iltaosioon.
Voisiko ajatella, että Pevisa (polvitutkimuksen vuoksi) hyväksyttäisiin sinä vuonna kun koira täyttää 3 vuotta. Näin menetellen ei tarvitsisi tehdä kahta kertaa polvitarkastusta ja uskoisin, että nartunomistajat malttaisivat odottaa/siirtää sen ensimmäisen pennuttamisen Pevisan jälkeiseen aikaan. Urokselle voisi kyllä laittaa Pevisan pakolliseksi ennen ensimmäistä astumista.
Tuo Artsin laittama kartta kertoo kyllä olennaisen asian käytännön ongelmista kun haluaa tarkastuttaa koiransa. Pystyn ymmärtämään sellaisten ihmisten toiminnan kun esim. omalla koiralla teetetään vain yhdet pennut ja halutaan jättää omasta koirasta jälkeläinen itselleen. Eivät nämä ihmiset muodosta uhkaa koko rodulle koska nyt on jalostusneuvonta ja tiedonhankinta kehittynyt niin paljon ja olen varma, että dna-kartoitus antaa lisätietoa tulevaisuudessa.
Kannatan Pevisaa ennen ensimmäistä pennutusta mutta nartuille en tahtoisi laittaa tähän ehdotonta pakkoa.
Matti Mäkelä

Kytösavu
Viestit: 1805
Liittynyt: 15 Elo 2004, 18:38
Paikkakunta: Lapua
Viesti:

Re: SUOMENPYSTYKORVAN PEVISA 2014-2018

Viesti Kirjoittaja Kytösavu » 13 Tammi 2013, 21:29

Yhdeksänneksi, rodun yksilöiden lukumäärän kasvattaminen ei itsessään lisää monimuotoisuutta, eikä siten myöskään jatkojalostusmahdollisuuksia.

Ei lisää ei. Mutta kaikki vähemmän käytetyt liian vaikean pentujen rekisteröimisen takia menetettevät pentueet ovat. Ja näitä tulee olamaan jos yhä vaikeutetaan pennuttamista. Mutta pakkopevisa ennen ensimmäistä pentuetta ei lisää tarkastuksia riittävästi, ja kyllä se kanta samankaltaistuu pelkkien meidän aktiivien koiria hiukan eri järjestyksessä vuorollaan yhteen laitettaessa.

Ja sitten kysyisin, että onkohan joillakin metsien miehiltä saatu valtakirja edustaa heitä kesksutelussa vai puhutaanko vain suulla suuremmalla?

Byrokraatit ovat vailla valtakirjoja. Minä puhun sillä kokemuksella mitä olen saanut metsämiesten kanssa keskusteltaessa, heille jonkin verran pentuja etsineenä, ja minkä näyttää tietävän Siironenkin. Mieti nyt vaan Kettunen ihan omaa valtuutustasi esiintyä kaikkitietävänä rodun ystävänä.

Ollille tiedoksi että on paljonkin kasvattajia joilla koekäyntipakko pennun saamisen ehtona on olemassa. Kyllähän se nyt vaan on niin että järkevin tapa tämän rodun suosion kannalta olisi myydä vaikka puolet pennuista niille tutuille koemiehille, ja toinen puoli tuntemattomimmille metsämiehille.

Erjalle että tuntuu olevan yllättävän vaikeaa saada tänne eteläiselle pohjanmaalle silmätarkastajaa joukkotarkastukseen, ainakaan vastaamaan puhelimeen, näin minulle kertoi tarkastusta puuhaava työmyyrä. Seinäjoen klinikalla on kuulemma silloin tällöin käymässä silmätarkastaja, mutta paikan saadakseen on oltava liikkeellä lähes kuukausia ennen.
Ja tosiaankaan metsien miehet eivät ole sen typerämpiä kuin muutkaan itseään aktiivisena "kennel"maailman ihmisenä pitäviä. Päinvastoin, siellä ollaan jalat maassa, mutta minkä he kokevat itselleen liian monimutkaiseksi, se jää tekemättä. Onko suomenpystykorva voittaja vai häviäjä ilman heidän koiriaan.
Selvennykseksi, ei ole kysymys.
Rähkyyttä suunnitellessa kannattaa miettiä, vaikuttaako se muiden elämään ja jättää tekemättä.
pekka.salomaki(at)gmail.com

Avatar
enp
Viestit: 998
Liittynyt: 02 Elo 2004, 18:47
Paikkakunta: Rovaniemi
Viesti:

Re: SUOMENPYSTYKORVAN PEVISA 2014-2018

Viesti Kirjoittaja enp » 14 Tammi 2013, 13:13

Tällä keskustelulla on ollut lyhyessä ajassa kiitettävästi lukijoita ja se on tältä osin osoittautut jäsenistöä kiinnostavaksi asiaksi. Hienoa, että Timo toi asian esille ja yleiseen pohdintaan, sillä tällaisella foorumilla on jokaisella harrastajalla siihen edes jonkinlainen mahdollisuus. Tämä keskustelukin on osoittanut, että on olemassa hyvinkin erilaisia näkökantoja kun keskustellaan rodun terveyteen tähtäävästä tulevasta Pevisa-ohjelmasta.

Suomenpystykorvajaoston tehtäviin kuuluu mm. toimia yhteistyössä jalostusryhmän kanssa JTO – ja PEVISA –ohjelmien tavoitteiden toteuttamiseksi jalostus- ja kasvatustyössä sekä osallistuminen ohjelmien valmisteluun. En ole ko. jaoston jäsenenä kuitenkaan nähnyt uutta "virallista" esitystä ja mielestäni ei olisi ollenkaan pahitteeksi, vaikka sellainen tänne hyvissä ajoin ilmestyisi.
Lopulta kyse on kuitenkin aina vain valinnoista. Niistä joita me teemme tai jätämme tekemättä.
Eero Niku-Paavo
http://www.rovapystis.net/

Timo Kettunen
Viestit: 324
Liittynyt: 07 Tammi 2012, 14:48

Re: SUOMENPYSTYKORVAN PEVISA 2014-2018

Viesti Kirjoittaja Timo Kettunen » 14 Tammi 2013, 14:04

Ei tämä ole minun aloite tai ansioksi luettava. Kun otsikon aiheesta keskustelin ennen avausta pystykorvakavereitteni kanssa niin asia lankesi vaan minun tehtäväkseni. Tiedoksi vain.

Timo Kettunen
Viestit: 324
Liittynyt: 07 Tammi 2012, 14:48

Re: SUOMENPYSTYKORVAN PEVISA 2014-2018

Viesti Kirjoittaja Timo Kettunen » 16 Tammi 2013, 16:20

Menikö keskustelu ”maitohapoille”? Vai odotetaanko tässä nyt hallituksen, jaoston ja jalostusryhmän esitystä nähtäväksi? Se odotus voi osoittautua turhaksi, koska näiden perinteinen toimintatapa on ollut välttää valmisteluvaiheen keskustelua ja asiat tuodaan päätettäväksi ja ”siunattavaksi” ilman ennakolta käytävää keskustelua ja ”viime tipassa”. On osoitettu, että jäsenistö haluaa sanoa mielipiteensä jo valmisteluvaiheessa keskeisiin asioihin. Se edellyttää hallinnolta oikea-aikaista valmistelua, jos tätä periaatetta halutaan kunnioittaa. Miksi se valmisteleva keskustelu on niin vaikeaa? Voi ennustaa , että jatkossa esityksiin puututaan ja niiden läpimeno ei ole itsestään selvää. Olisiko näiltä osin omaksuttua hallinnon käytäntöä syytä muuta? Mitä vahinkoa toimintatavan muutoksesta millekään taholle voisi olla – varsinkaan Suomenpystykorvalle? Kyseessä on hyvin keskeinen ohjelma ja sitä ei tulisi ihan vaan edellisen vanhenemisestä johtuen hoitaa pois päiväjärjestyksestä!

Vastaa Viestiin