PYSTYKORVAMIEHEN JOULURUNO

[peija04]

PYSTYKORVAMIEHEN JOULURUNO

Pystykorvamies kävellä lekkasee,
koiran omiaan touhuta antaa.
Kuusia kävellessään kahtalee,
kässehtii, ja kirvestä kantaa.

Kellähän näin nättejä puita,
ihastelee ja yrittää muistaa.
Ei tarvis lähellä nyt olla muita,
hän vilkuilee ja puuta puistaa.

Mielestään puu hyvälle näyttää,
reppunsa pois selästä ottaa.
Kirvestään hän varmasti käyttää,
kuusta sillä tyveen kottaa.

Ei homma miehen mieltä vaivaa
puu hangelle tuo kaatunut.
Hyvin mielin reppua kaivaa
kuusivaras vanha paatunut.

Tyytyväisenä itsekseen hohottaa,
löytyi repusta puteli tuttu.
Rennosti kättä kohottaa,
kohta alkaa luistaa juttu.

Omaa jälkeään takaisin palaa,
olallaan on joulupuu.
Kotiin pääsee aivan salaa,
virnistää vain hymysuu.

Ovesta vastaa tuoksu possun,
tupaan mies kun kuusen vie.
Mieleen hiipii maku kossun,
kaapille käy miehen tie.

Ei muista kuustaan koristaa,
ei tuu mieleen huominen.
Mahtaa neulaset puu varistaa,
kiihtyy vaan nyt juominen.

Koira seurailee hädissään,
isäntä oloaan voivottaa.
Oiskohan tuo nälissään,
koittaa uuttavuotta toivottaa.