SUOMENPYSTYKORVAN PEVISA 2014-2018

[Timo Kettunen]

Juha Pärnänen:
SILMÄTARKASTUS: MITÄ, MIKSI, MILLOIN

Aluksi kannattaa kääntää ajatus kohti yleisiä periytyvyysperiaatteita. Rotukoirien jalostus on ollut ja on myös tulevaisuudessa oleva määrätietoista pyrkimystä rodun ihannekoiraan , joko ulkonäöllisesti tai käyttöominaisuuksiltaan. Jalostuksessa kiinnitetään huomio vain tiettyihin yksilön ominaisuuksiin ja muu jää taka-alalle. Useissa roduissa jalostusmateriaali on hyvin kapea, siis koirat ovat sukulaisia keskenään ja niiden geeniperimä on hyvin samanlainen. Kaikissa eläimissä ja myös meissä ihmisissä on sairautta-aiheuttavia geenejä. Jos yksilössä on vain yksi sairausgeeni ja se on sairauden kantaja, ei tule mitään oireita paitsi sukupuoleen sidotuissa sairauksissa. Mutta tilanne pahenee, jos sekä narttu että uros ovat kantajia, tällöin jälkeläisistä osa saa molemmilta vanhemmiltaan sairausgeenin ja silloin ne saavat ko. sairauden. Siis terveet vanhemmat ja sairaita pentuja , näinhän ei toivota tapahtuvan.

Samat periytyvyyssäännöt pätevät myös silmäsairauksissa. Monien rotujen perintötekijöihin on päässyt pesiytymään erilaisia silmäsairauksia aiheuttavia geenejä. Osa näistä sairauksista voidaan todeta jo pennuilla( colliella ja shelteillä CEA ja RD muilla), mutta valitettavasti osa puhkeaa esiin vasta aikuisiällä, joskus jopa 7-9 vuotiaana. Koiraa on voitu käyttää runsaasti siitoksessa ja sitten se sairastuu perinnölliseen silmäsairauteen kuten PRA . Sen kaikki jälkeläiset ovat ainakin kantajia ja osa sairaita, jos toiselta puolen on tullut sama sairasgeeni. Jälkeläisiä on myös voitu jo käyttää siitoksessa ja sairausgeeni on siirtynyt jo seuraavaan sukupolveen, siis lapsenlapsiin. Näin salakavalasti perinnölliset sairaudet pääsevät leviämään rodun sisällä. Olisikin tärkeää tutkia siitoskoirat myös siitosuran jälkeen 7-9 ikävuoteen saakka 1-2 vuoden välein. Näinhän monet vastuuntuntoiset kasvattajat tekevätkin.

Silmätarkastuksessa pyritään toteamaan kaikki epänormaalit rakenteet silmistä. Silmätarkastaja tutkii koiran luomet, sarveiskalvon, värikalvon l. iriksen, linssin , lasiaisen ja lopulta verkkokalvon. Eri roduilta etsitään eri sairauksia mutta aina tutkitaan koko silmä, ja kirjataan ylös muutokset myös harmittomat. Näin myöhemmissä tarkastuksissa voidaan seurata muutosten kehitystä.Normaalisti silmätarkastus suoritetaan epäsuoralla valolähteellä ja linssillä . Rakolampulla , joka on biomikroskoopin muunnos, voidaan tutkia silmän etuosien rakenne erittäin tarkasti linssin takakapseliin asti. Silmänpainemittaria ja ns. gonioskooppia tarvitaan viherkaihi tutkimuksissa.

Silmätarkastuksen tarkoitus on poistaa sairaat yksilöt jalostuksesta ja estää sairauksien leviäminen. Koska PRA ja HC kehittyvät useimmin vasta aikuisille koirille, jalostuskoirat on tutkittava 1-2 vuoden välein rodun sairaustilanteesta riippuen. Näin pyritään minimoimaan sairaiden yksilöiden siitokseenkäyttö. Suomessa colliet ja sheltit tutkitaan jo pentuina ja yli 6 kk:n iässä tehty uusi tarkistus on lopullinen lausunto CEA:sta . PRA:sta tai HC:stä ei anneta lopullisia lausuntoja.

Hiukan itse sairauksistakin, tässä yleisimmät.

PRA l. verkkokalvon asteittainen surkastuma on kaikista ikävin ja hankalin perinnöllinen silmäsairaus. PRA periytyy resessiivisesti ja geeni,joka sairauden aiheuttaa on pystytty eristämään. Aineenvaihduntahäiriön takia verkkokalvolle kertyy kuona-aineita ja se surkastuu. Koirasta tulee täysin sokea rodusta ja yksilöstä riippuen 1-8 vuoden välillä. Usein tälläinen koira joudutaan lopettamaan käytösongelmien ja eläinsuojelullisin perustein. Sairauden kantajat ovat täysin terveitä. Sairailla yksilöillä näkö rupeaa heikkenemään asteittain verkkokalvorappeuman edetessä, ensimmäisenä oireena on hämäräsokeus. Sairailla koirilla voidaan silmän sähköisessä tutkimuksessa ERG:ssä havaita muutokset jo ennen verkkokalvomuutoksia.

RD l. verkkokalvon vajaakehitys on synnynnäinen silmän kehityshäiriö, jossa on eri vakavuusasteisia häiriöitä, lievistä paikallisista verkkokalvon poimuista sokeutta aiheuttaviin suuriin muutoksiin. Nämä muutokset toidaan todeta jo pennuilla. Paikalliset poimut verkkokalvon poimut ovat vaarattomia, ja koirat, joilla on vain joitakin poimuja silmänpohjassa, saavat silmätarkastuksessa vain merkinnän poimuja ja niitä ei suljeta pois jalostuksesta.

CEA l. collieiden silmän kehityshäiriö on levinnyt hyvin laajelle osaa Suomen collie- ja shelttikantoja. Sairaudessa on kolme eri vaikeusastetta ja vain vakavin häiriö albaatio eli verkkokalvon irtauma aiheuttaa sokeuden ko. silmään. CH ja coloboma eivät aiheuta koiralle mitään oireita, vaan sen näkökyky on normaalin rajoissa. Tämä onkin se syy, miksi sairaus on päässyt leviämään niin laajalle.

HC l. harmaakaihi sisältää useammanlaisia näkökykyä haittaavia sairauksia linssissä. HC:ssä linssi läpinäkyvyys häviää osittain tai kokonaan , muutoksia todetaan yleensä molemmissa linsseissä . Jos linssit samentuvat täysin , sokeutuu koira samalla. Eri roduilla häiriöt alkavat linssin eri osista. Valitettavasti myös harmaakaihi kehittyy useimmin aikuisiällä. HC hoitona sokeutuneille voidaan samentunut linssi poistaa ja myös keinolinssin asennus samallaon mahdollista. Onneksi suurin osa HC-muutoksista on lieviä ja koira voi elää normaalia elämää. Jalostukseen HC koiria ei voi käyttää.

PHTVL/PHPV on kirjainhirviö, joka tarkoittaa sairautta, jossa linssin ja silmänpohjan välinen sikiökautinen verisuoni ei ole normaalisti surkastunut. Sairaudessa on eri asteita pienistä kauneuspilkuista sokeutta aiheuttaviin muutoksiin. Sitä todetaan yleisimmin dobermanneilla ja staffeilla. Sairaudesta annetaan lopullinen lausunto aikuiselle koiralle.

PPM on iriksen l. värikalvon kehityshäiriö, jossa pupilliaukon avautuminen ei ole ollut täydellistä vaan värikalvolta lähtee rihmoja joko linssiin , sarveiskalvoon tai toiseen kohtaan värikalvoa. Muutokset yleensä ovat lieviä, eivätkä aiheuta yleensä oireita.

ENTROPIUM/EKTROPIUM ovat luomen rakenneongelmia, joissa liian löysät luomet joko kiertyvät sisään tai roikkuvat.

DISTICHIASIS l. ylimääräiset luomikarvat ovat perinnöllinen sairaus, jossa luomen reunaan kasvaa karvoja. Nämä karvat hankaavat sarveiskalvoa ja voivat aiheuttaa silmävuotoa , silmän siristelyä ja sarveiskalvohaavaumia. Joillakin roduilla karvat ovat niin pehmeitä, etteivät aiheuta koiralle oireita. Oireilevilta koirilta karvat poistetaan yleensä polttohoidolla.

Silmätarkastuskaavakkeeseen merkitään kaikki löydökset silmästä myös vaarattomat, jotta muutosten kehitystä voidaan seurata. Kaikki kaavakkeisiin piirretyt muutokset eivät ole perinnöllisiä sairauksia. Tämä tulisi kaikkien kaavakkeita lukevien huomioida. Kaavakkeessa on sarake: Osoittaa sairautta. Vain tähän kohtaan merkityt sairaudet tulee kirjata koiran jalostukseen vaikuttaviksi muutoksiksi. Linssissä todetaan usein pieniä muutoksia esimerkiksi ns suturalinjat takakapselissa ja nukleuksen l. silmän keskiosan minimaaliset samentumat jne.. Nämä eivät ole perinnöllisiä sairauksia, jotka vaikuttaisivat koiran jalostuskäyttöön.

Virallisia silmätarkastuksia tekevät silmäsairauksiin perehtyneet Suomen Kennelliiton valtuuttamat eläinlääkärit, joita tällähetkellä on parisen kymmentä ympäri maata. Viralliset silmätarkastus tulokset ovat voimassa 10-24 kuukautta rodusta riippuen, poislukien lopulliset lausunnot.



Kirjoittanut: Juha Pärnänen, Lahden Eläinlääkäriasema
Lähde: http://user.sgic.fi/~laelas/art_luettelo.htm

[Timo Kettunen]

Liittämäni Juha Pärnäsen yllä oleva kirjoitus antaa hyvän tiivistelmän koiran silmäsairauksista. Suomenpystykorvalla sitä esiintyy joissakin suvuissa kuten polvivikaakin keskimääräistä enemmän. Tämä antaa hyvät pohjat lähestyä kysymystä ja helpottaa meitä mielipiteen muodostamisessa kysymykseen.

Timo Kettunen

[Kytösavu]

Onkos tuossa Pärnäsen tekstin viimeisessä kappaleessa virhe, ymmärtääkseni karhukoiran ja pohjanpystykorvan silmätarkastus on voimassa 36 kk?
Ainakin eläinlääkärit rikastuvat kun 1-2 vuoden välein alettaisiin jalostuskoirat silmätarkastamaan, niillä harvoila paikkakunnilla missä se on mahdollista.
Mikä ero on jalostuskoiralla ja rotumme tyypillisimmällä metsien hiljaisen koiranomistajan metsästyskaverilla, joka pennutetaan kerran korkeintaan kaksi, elämänsä aikana. Hienoja sanoja vailla ajatusta, mikä on mahdollista eri rotujen kesken, ja isoissa kaupungeissa asuvien eri rotujen harrastajien kesken.
Kyllähän tällä tapaa toimiessa ja varsinkin vaatiessa saataisiin metsästyskoirien rekisteröintimäärät minimaaliselle tasolle. No mikä sopii jollekin, ei tosiaankaan toimi jollekin toiselle.


”PEVISA (perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma) on Suomen Kennelliiton hyväksymä ohjelma, jolla pyritään ehkäisemään koirilla esiintyviä erityisen perinnöllisiä vikoja ja sairauksia. Ohjelman tavoitteena on vähentää pääasiassa sellaisten periytyvien vikojen tai sairauksien leviämistä rodun kantaan, jotka alentavat koiran elinkykyä tai -toimintoja tai aiheuttavat koiran elämän laadun alenemisen. Ohjelman pääpaino on ongelmien ennalta ehkäisemisessä.

Ehtona rotuyhdistyksen liittymiselle PEVISAan on, että sillä on Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan hyväksymä jalostuksen tavoiteohjelma, josta selviää rodun jalostukselle asetetut suuntaviivat ja painopisteet. Voidakseen ilmoittaa ohjelmaan kuuluvan rodun pentueen Kennelliiton rekisteriin, pentueen vanhempien on täytettävä rotukohtaiset ehdot. Nämä ehdot määritellään kullakin rodulla tyypillisesti tavattavien vikojen ja sairauksien mukaan. Ehtona voi olla esimerkiksi rekisteröintiä edeltävä pakollinen tutkimus näiden nimenomaisten ongelmien toteamiseksi. Esimerkiksi suomenlapinkoirapentueen vanhempien silmät ja lonkat on tutkittava ennen pentueen rekisteröintiä.”

Jalostuksen tavoiteohjelma ja Pevisa on tasapainottelua mikä on kullekin rodulle parasta. Yksi tärkeä painopiste suomenpystykorva rodulla on riittävän laajan koirakannan ylläpitäminen. Tällä hetkellä Kennelliiton Koiranet näyttää vuodelle 2012 155 pentuetta. Äkkiä katselin tälle vuodelle olevan 44 pentuetta joissa toinen tai molemmat vanhemmat olivat silmä- ja/tai polvitarkastamattomia. Kuten kaikki tiedämme näistä ei tule automaattisesti silmä- tai polvisairaita. Mutta entä jos näistä vähemmän aktiivisista kasvattajista ja harrastajista olisi merkittävä osa jättänyt pentunsa tekemättä tai varmemminkin rekisteröimättä, heille liian vaikeiden ehtojen takia. Hieman kärjistäen, jäisikö jäljelle pieni osa, reilu 15% metsästyskokeissa ja koiranäyttelyissä aktiivisesti käyvistä aktiiviharrastajien koirista pennuttamiseen. Se tie on äkkiä katseltu tukkoon.

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmPent ... =49&A=2012

Tuolta terveystilasto, polvi, vuosiksi vaikka 1990-2012. Sitten silmistä sama. Huomionarvoista vähentynyt pentumäärä pitkällä aikaa, sekä sairaiden pieni määrä vuosittain ja yhteensä... Suomenpystykorva on kaiken kaikkiaan varsin terve koirarotu, työ sen eteen joka suhteen on ollut kannattavaa.
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmTerv ... 49&Lang=fi

On Olli ihan totta että kaikkia pennunottajia, pennuttajia ja uroksenomistajia pitäisi kiinnostaa, onko kaikki etukäteen astutusta tukevat toimenpiteet, eli Pevisan silmä- ja polvitarkastus tehty, varmistettu rotujärjestön jalostusneuvojilta yhdistelmän ja yksilön sopivuus suvunjatkamiseen, varmistetu onko pennuttaja mahdollinen koijari. Mutta kun ei tämä maailma ole edes suomenpystykorvan osalta sitä mitä me elämme. Suurimmalle osalle, liiankin suurelle, pentu hankitaan mistä se sattuu löytymään, tärkeimpinä vaatimuksina ja kysymyksinä hinta. Liian moni ei ole ikinä kuullutkaan näistä asioista mistä me täällä puhumme pakkona, että voisimme tuottaa maailmaan hyviä koiria. Tärkeää olisi saavuttaa nämä pennunottoa suunnittelevat tietoiskulla, mutta olemme alan jaostona yrityksistä huolimatta onnistuneet siinä huonosti. Paras kanava olisi Metsästäjä- lehti, mutta se tie on tukossa ainakin niin kauan kuin Ekman istuu toimituksessa.
Aivan varmasti on parempi tie pitää mukana ne vähemmänkin aktiiviset pennuttajat, ainakin niin kauan kun heidän koiristaan ei tule sekundaa. Edellisissä viesteissäni olen osoittanut, ettei pelkkä tarkastattomuus näitä tuota, päinvastoin vähintään 3/4 polvisairaista viimeisen kymmenen vuoden aikana on tullut etukäteen tarkastetuista yhdistelmistä.
Näistäkin sairaista moni olisi voitu kuitenkin estää kysymällä jalostusneuvonnasta mielipide, ainakin omaan silmiin otti heti, että osa olisi voitu estää.

Olli puhuu täyttä asiaa kasvattajan vastuusta ja kannustamisesta tarkastuksiin heti jälkeläisten täytettyään vuoden. Tämä on se tärkein tie, ei mikään lisäpakko, jolla teemme enemmän haittaa kuin hyötyä edellä mainitut kylmät numerot kannan laajuuden ja suhteellisen vähäisen sairaiden määrän suhteen huomioiden.
Itse esitin toivomuksen kesäisten pentujen ottajille, että he tarkistuttaisivat koiransa pian vuoden täytettyään. Vaikkakaan enää 2013 lähtien alle kolmivuotiaalle tehty polvitarkastus ei olekaan voimassa kuin kaksi vuotta. Toivottavasti kaikki huomioivat tämän heti ensi vuoden alusta, ettei tule vahinkoja, ja normaalirekisteriin kelpaamattoma pentuja turhaan. Eli katsokaa minkäikäisenä koiranne on polvitarkastettu, ja uusikaa se tarvittaesa ennen astutusta.
Meillä on aivan liikaa laiskoja kasvattajia, jotka eivät pidä yhteyttä kasvatteihinsa ja kannusta heitä tähän toimintaan, oli sitten kyse hyvien yksilöjen esiinsaamisesta metsästysokeiden kautta ja jatkamaan mahdollisesti hvyiä sopivia veriään, tai tästä terveyspuolesta.

[Artsi]

Hyviä näkökulmia asiaan, hyvä kun asiasta on keskustelua.
Omakin kanta asiaan on ettei tarkastamattomia koiria pitäisi käyttää ollenkaan. Mielestäni tähän vain pitäisi löytää muut lääkkeet kuin pakko. Sanovat että koira muistuttaa isäntäänsä, sama lienee silloin toisinpäinkin Ja ainakin omat koirat saa tottelemaan paremmin makupaloilla kuin kepillä, luulen että koiranomistajiinkin silloin tämä olisi se oikeampi tie...

KoiraNetin terveystilastoista nousee oikeastaan vain yksi seikka esiin, parhaimmastakin vuosiluokasta on tarkastettuja koiria vain 21 % eli 176 kappaletta. Eivätkö noiden 79 % koirien omistajat olekaan oikeita harrastajia? Kärjistäen voisi sanoa että tiukataan ihmessä niin paljon että koiria rekisteröidään vain parisataa niin saadaan lähes kaikki tarkastetuiksi ja tutkitusti terveiksi, mitäpä noilla lopuilla "rakeilla" onkaan väliä??? No joo, jos ei kuitenkaan

On hyvä että pystykorvan tulevaisuudesta ollaan kiinnostuneita ja siitä keskustellaan. Tosiasia kuitenkin lienee että vain pieni osa koiraharrastajista ja kasvattajista on tässä "sydänverellään" mukana, suurin osa tuonkin tilaston perustella on ns. "tavallisia" harrastajia joita pitäisi saada mukaan terveystalkoisiin. Ja pieni osa kasvattajista on sitten noita "koijareita" joiden suurin motiivi on joko pankkitili tai prenikat rintapielessä.... Ja samalla kun yritetään saada noita koijareita kuriin niin ei pitäisi liikaa vaikeuttaa noiden tavallisten harrastajien toimintaa. Siinäpä sitä tasapainoilua.

JTO:ssa mainitaan että siitosmateriaali, sekä narttujen, että urosten kohdalla on kapealla pohjalla. Pitkällä aikavälillä yli 75% nartuista ja lähes 90% uroksista jää kokonaan jalostuksen ulkopuolelle.
Miten saisi samaan lauseeseen mahtumaan terveysasiat ja siitosmateriaalin laajentamisen? MIten saadaan tiedonkulkua lisättyä? Kasvattajien kauttako? Millaisilla kannustimilla? Miten saadaan suunnattua tuettuja terveystarkastuksia oikeisiin paikkoihin?

Sanotaan ettei vanha koira uusia temppuja opi, siksi en käyttäisi hirveästi energiaa sen miettimiseen jos on joitakin vanhoja kasvattajia jotka toimivat vanhoilla metodeilla, vastoin nykytietämystä. Luonnollinen poistuma hoitanee asian. Uusien harrastajien ja uusien kasvattajien pitäisi olla tiedotuksen ja tuen painopistealueita koska näistä kuitenkin pystykorvan tulevaisuus riippuu

[enp]

2. Suoran vastauksen antamiseksi pitäisi tietää peruste sille, miksi ennen kolmen vuoden ikää tehdyn tutkimuksen tulos vanhenee juuri kolmen vuoden iässä. ...

Se, että polvitarkastuslausunnon voimassaoloon on Kennelliitolta tullut vastikään uusi ohje, ei ainakaan automaattisesti saisi olla ohjaamassa suhtautumistamme oman rotumme silmätarkastuslausunnon voimassaoloon.

Näissä molemmissa tapauksissa tarkastuksien uusimiseen on aika samanlainen peruste. Kuten tiedetään ei Patella Luksaatio hyvin usein näy tarkastuksessa juuri vuoden täyttäneellä koiralla. Ks. SKL:n tiedote Pystykorva 6/2012 sivu 58.
"Muutos perustuu luusto- ja nivelsairauksien asiantuntijatyöryhmän esitykseen. Käytäntö on osoittanut, että koiran polvien tila voi huonontua merkittävästi siitä, mitä se on vuoden ikäisellä koiralla." Kataraktassa sen sijaan taudin yleisyys kasvaa iän myötä ja siksi uusintatarkastus on myöhemmällä iällä perusteltua . Näinhän menetellään jo muillakin järjestömme roduilla.

Jalostusneuvontaa ja rodun terveyden tilaa toimenaan seuraavia tahoja on vuosien kuluessa tarmokkaasti muistuteltu rodun rekisteröintimäärien laskuista tai metsien hiljaisten miesten tekemättä jättämisistä jos tarkastuksia lisätään. Tällaisella toimintatavalla ei kuitenkaan saada mitään ongelmia roduissa hallintaan. Tarkastuksia lisäämällä saadaan myös enemmän tietoa ja niistä saatuja tilastoja tulee säännöllisesti tarkastella ja pohtia missä mennään.

Kun Pevisaa astutusmäärien osalta vuonna 2006 muutettiin lisääntyivät tarkastukset kappalemääriltään kaksinkertaisiksi. Samalla on vakavia polvivikoja alkanut tulla päivänvaloon ja rajoitteisten määrä on kasvanut. Mitenkään äkkinäisiä tai radikaaleja muutoksia ei rotujärjestön toimesta ole näiltä osin tehty. Tässä alla on näkyvissä polvien osalta kahden edellisen ja nykyisen Pevisan aika. Jokaisen kasvattajan tulisi nyt pohtia miltä esim. polvien osalta kuluneen vuosikymmenen kehitys rodussa näyttää? Joko on aika ottaa seuraava askel ja tarkastuttaa kaikki koirat ennen ensimmäistäkään astutusta?

[mage]

Niin.. Tuo iso porukka, joka ilmeisesti hankkii rekisteröidyn koira vain "reppukoiraksi". Näihinhän on jotkut kasvattajat kokeilleet porkkanaa, eli hyväksytystä näyttely tuloksesta on kauppahinnasta suoritettu palautusta, samoin koetuloksesta.. Josko tuosta tulisi yleinen käytäntö, kävisikö niin että käytäntö romahduttaisi kysynnän? Nimittäin kauppahinnat pakostakin nousisivat.
Tosin eihän aktiivi koeharrastustoiminta takaa aktiivisuutta jalostus puolella ..

[Kytösavu]

Enpä tiedä jos puhutaan perinnöllisen polvivian tunnistamisesta, etteikö sitä asiantuntija huomaa vuoden iässä, kun sen usein huomaa jokainen silmät päässään omistavakin paljon nuoremmaltakin koiralta.

enp kirjoitti:
Jalostusneuvontaa ja rodun terveyden tilaa toimenaan seuraavia tahoja on vuosien kuluessa tarmokkaasti muistuteltu rodun rekisteröintimäärien laskuista tai metsien hiljaisten miesten tekemättä jättämisistä jos tarkastuksia lisätään. Tällaisella toimintatavalla ei kuitenkaan saada mitään ongelmia roduissa hallintaan.

Kuten taulukkosi osoittaa, on polviongelma kohtuullisesti hallinnassa. Lisäksi kaikki lisävaatimukset tässä vaiheessa ovat turmioksi riittävän laajalle koirakannalle rekisteröimisen vaikeuttamisen kautta. Kyllä meidän pitää elää koko suomenpystykorva harrastajia ajatellen, eikä meidän eliitin, jolle kaikki on päivänselvää. Kyllä se on kasvattajien eikä rotujärjestön tehtävä keksiä se porkkana niin, että koiria tarkastetaan enemmän. Olli maksaa rahaa takaisin pennun ottajille tarkastuksen jälkeen, joku huomioi pennun hinnassa, joku toivoo ja kannustaa muuten vaan.
Tuo sairaiden sisarten tai vanhempien jalostuskäyttöön on perehdyttävä jalostusneuvonnassa, ja heitä kuunneltava. Näin tätäkin tärkeää puolta saadaan huomioitua.

Magen kommenttiin sen verran että kasvattajien tulisi olla kiinnostuneempia kasvattiensa tekemisistä, ja hommata mahdollisille metsässä pelaaville koirille tuomari vaikka koko kauden pitkään kokeeseen.
Pelaavia uroksia näin lisää esiin, niin pääsemme kohtuullisen tuntuisesta 0,7 eri urosta pentuetta kohti vuositasolla vielä parempaan. Ja liekö toisaalta edes kovin paljon tuosta ylöspäin sitten päästäkään, maksimi kun lie 1,0. No unelmatilanne olisi tietenkin että kaikki astutuksiin käytettävät urokset 1/1 suhteessa pentueisiin ovat metsässä pelaavia ja ominaisuuksiaan periyttäviä.
Lisäksi paikallisella tasolla tuomarikortillisten pitäisi aktivoitua saamaan ne hyvät nartutkin esiin ja pennuttamaan. Nyt liikaa tarmoa palaa kaiken maailman palkintokisoihin, (jotka ovat kyllä ihan mukavia tapahtumia) ja saman porukan kokeisiin kierrättämiseen, välillä ihan väsymiseen asti.

[Uimonen]

Keskustelu ts. mielipiteiden ilmaisu tästä tärkeästä asiasta kiinnostaa ja etenee hienosti. Timon esittämistä alkuperäisistä pääkysymyksistäkin näyttää vallitsevan jopa ihaltavan suuri yksimielisyys, tai ainakin yhdensuuntaisuus.

Todellinen ongelma on jo tässä aiemmin nostettu esille, mutta korostan sitä vielä itsekin: vain aidosti rodun hyvinvoinnin eduksi ajattelevalla hengellä varustetut ihmiset, te kaikki, olette niitä, jotka yleensäkin ottaen tälle foorumille jotain kirjoittavat ja myös näitä viestejä lukevat. Valtaosa Suomenpystykorvan omistajista ei tällä foorumilla ole koskaan käynytkään, ja tätäkään ketjua eivät kommentoi ne ihmiset, esim. kasvattajat, jotka ajattelevat asioista jyrkästi päinvastoin. Ilman sellaisia ihmisiä / kasvattajia nämä vallitsevat ongelmat olisivat vähäisempiä, eivät poissa, mutta vähäisempiä. Itse ainakin haluaisin kuulla kestäviä perusteluja sille, miksi joku toimii vastoin PEVISA:n raameja tai muitakaan reunaehtoja. MIkä on se motiivi, jolla koiran etu poljetaan oman edun tavoittelun vuoksi: raha, kunnian- ja kyseenalaisen maineenhimo, vaiko silkka välinpitämättömyys, piittaamattomuus tai peräti tietämättömyys... Viimeiseen en usko, muut lienevät mahdollisia.

Mietitäänpä vaikka tuota Timon esittämää 50 jälkeläisen ylärajaa. Se on ilman muuta parempi kuin nykyinen 70, mutta pitäisikö se olla vieläkin alempi? Onko järkevää, että näin pienessä koirapopulaatiossa yksi uros tuottaisi jopa puoli (0,5) prosenttia koko populaation yksilöistä? Suomen kokoisessa ihmispopulatiossa se tarkoittaisi, että joku "mahtisonni" jättäisi jälkeensä lähes 30 000 jälkeläistä.... Saavutuksena mykistävä, mutta suomenkansan kannalta tuhoisa.

Toinen jo aiemmin mainittu ja suurimman tulevaisuuden panostuksen ryhmä on se lukematon määrä niitä yksittäisen koiranpitäjiä, joille terveystarkastukset, lintukokeet saati sitten näyttelyt eivät merkitse yhtään mitään. Olennaista näille ihmisille on, kuten tuolla aiemmin kirjoitettiin, että "talossa pysyy koira" tai yleisesti parempana vaihtoehtona, että "on mukava, kun on toimiva mettakaveri". Kun koko pystykorvapopulaatiosta nykyisin alle 20 prosenttia viedään kokeisiin ja/tai näyttelyihin, on selvää, että Suomessakin on valtava kapasiteetti ns. piilomateriaalia, jonka rodunomainen ulkomuoto ja hyvät käyttöominaisuudet, tai näiden koirien terveydentila eivät näy ulkopuoliselle missään tietokannoissa. Naapurin Pate tietää, ja hyvässä lykyssä vielä naapurikunnan hyvä mettäkaveri Jorkki tietää, mutta tietääkö jalostusneuvonta...?

Olisi todellakin tarpeen lisätä edellä mainittua "porkkanaa", jotta mahdollisimman iso osa koirista saadaan ainakin terveystarkastusten piiriin, ja jopa pariin näyttelyyn tai kokeeseen. Olen saamaa mieltä kytösavun kanssa siitä, että kasvattajien aktiivisuus tässä on avainasemassa (seuranta, kannustus, tukeminen,...), jopa niinkin pitkälle, että veisivät itse yhdessä pentujen omistajien kanssa kasvattejaan noihin em. tapahtumiin. Mutta olen eri mieltä siitä, etteikö asia kuuluisi järjestölle; se kuuluu juuri sille! Järjestön tulisi panostaa enemmän toiminnallisesti ja myös taloudellisesti, että noita terveystarkastus-, koe- ja näyttelyprosentteja saadaan huomattavasti ylemmäs. Järjestön vuoden 2011 tilikertomuksen mukaan "PEVISA-, epilepsia- ym. koirien terveysasioihin käytettiin 6 329, 15 euroa" . Samassa tilikertomuksessa mm. kokouskuluihin käytettiin 16 040,34 euroa. Nykyaikaan kuuluu ihmisen ajankäytön korvaaminen, mutta mielestäni nuo luvut pitäisi saada tavalla tai toisella päinvastoin. Jos vaikkapa sille "syrjäkylän mettäkaverille" järjestettäisiin järjestön toimesta (pieni taloudellinen tuki) ja kasvattajan myötävaikutuksella asialliset ja ajallisesti oikeinsijoitetut terveystarkastukset, sekä ne pari näyttelyä ja koetta, niin olisihan meidän jalostusneuvonnalla paljon kattavampi tietokanta hakea monimuotoisempia pareja.

Hieno rotu, hieno harrastus!

[Timo Kettunen]

Kytösavu kirjoitti:

”Kuten taulukkosi osoittaa, on polviongelma kohtuullisesti hallinnassa. Lisäksi kaikki lisävaatimukset tässä vaiheessa ovat turmioksi riittävän laajalle koirakannalle rekisteröimisen vaikeuttamisen kautta. Kyllä meidän pitää elää koko suomenpystykorva harrastajia ajatellen, eikä meidän eliitin, jolle kaikki on päivänselvää. Kyllä se on kasvattajien eikä rotujärjestön tehtävä keksiä se porkkana niin, että koiria tarkastetaan enemmän. Olli maksaa rahaa takaisin pennun ottajille tarkastuksen jälkeen, joku huomioi pennun hinnassa, joku toivoo ja kannustaa muuten vaan.
Tuo sairaiden sisarten tai vanhempien jalostuskäyttöön on perehdyttävä jalostusneuvonnassa, ja heitä kuunneltava. Näin tätäkin tärkeää puolta saadaan huomioitua.”

Kyllä tuo Eeron esittämän taulukon muutoskulma ja suunta on huolestuttava. Se osoittaa, että ollaan menossa väärään suuntaan. Miten pitkälle haluat?

Tässä asiassa ei ole tavallisia harrastajia tai eliittiä. En oikein ymmärrä taaskaan mitä sillä pyrit? Itse en siihen kuulu, enkä haluakaan kuulua. Ystävällinen toivomus on, että älä lokeroi ja muodosta olemattomia leirejä – tämä on kaikkien yhteinen asia!

Timo Kettunen

[PM]

Viimeisimmän Pystykorvan pääkirjoituksessa puheenjohtajamme kehuu lonkkanivelen kasvuhäiriöön liittyvän BULP-indeksin saavutuksia seuraavan lainauksen tekstillä:

”Tämän lisäksi munissa koiraroduissa on onnistuttu torjumaan menestyksellisesti lonkkanivelen kasvuhäiriötä indeksi avulla. BULP-indeksin on todettu kuvaavan paremmin yksilöperimää kuin sen oma lonkkakuvauslausunto.”

Miksi tämä ei voisi päteä myös polvinivelvaivaan. Niin tämän menetelmän kuin muidenkin onnistumisen edellytyksenä on saada nykyistä laajempi osa suomenpystykorvista PEVISA:n piiriin. Miten se saavutetaan ? Onko porkkanat jo syöty loppuun ?

Tietääkseni karjalankarhukoiralla ja pohjanpystykorvalla lonkkatarkastus/polviniveltarkastus on vaativampaa ennen ensimmäistäkään pennutusta kuin suomenpystykorvalla. Silti pentuja näyttää syntyvän kutakuinkin tarvetta vastaavasti.
Kyllä pystykorvallakin on tässä suhteessa vaativuustasoa nostettava. Tyytyväinen pennunostaja on parasta mainosta rodulle. Säälittää ne tapaukset, jossa pennunostaja ensin on saanut epileptisen ja sitten polvivikaisen koiran tai toisin päin. Näitäkin on.

Lainaus Kytösavun kirjoituksesta:
”Edellisissä viesteissäni olen osoittanut, ettei pelkkä tarkastamattomuus näitä tuota, päinvastoin vähintään 3/4 polvisairaista viimeisen kymmenen vuoden aikana on tullut etukäteen tarkastetuista yhdistelmistä.”

Polvivikaisen koiran voi huomata itsekkin ennen mahdollista tarkastusta. Niitä joudutaan lopettamaan jo ennen alimman tarkastusiän saavuttamista. Ne eivät näy KoiraNet:ssä. Joitakin on onnistuttu keräämään sairaiksi ilmoitettujen koirien sakkiin. Lisäksi eläinlääkäri voi rokotuksen sivutuotteena kuunnella sydänäänet ja koetella polvet. Lisäksi omistaja riskitapauksen omistaessaan saattaa kysäistä asiaa eläinlääkäriltä. Eivät taida jo vikapolviseksi todetut tulla PEVISA-tarkastukseen. Jos ei tiedetä tarkastetun koiran sisarusparven tai lähisukulaisten terveyttä, voi hyvässä uskossa ostaa tarkastetun jälkeläisen ja sittemmin pettyä. Lisäksi tulee aina muistaa, että on olemassa molemmat vanhemmat.

Kun katsoo Eero N-P:n laittamaa käppyrää, niin huomio kiinnittyy vuoden 2011 laskuun. Muistaakseni silloin kirjoitin tällä keskustelupalstalla mm., että olisi saatava tiettyjen koirien koko tuotanto käymään PEVISA:ssa , jotta ongelman laajuus hahmottuisi. On tainnut käydä toisen mainitsemani koiran jälkeläisiä vai pari kappaletta sen jälkeen PEVISA:ssa. Eli onko ihmisten tietous oman koiransa riskeistä kasvanut, ja ongelmataustaisia ei tuoda tarkastukseen. Toivottavasti ei sitten astutukseenkaan.

Joulusadun tilalla nyt pääsiäissatu. Joka sekään ei ole valitettavasti satua:
Koe-ja näyttelykoiran omistaja oli menettänyt koiransa vanhuuden tuomiin heikkouksiin. Halusi uutta pentua. Annoin osoitteita. Ei onnistunut saamaan varmuutta pennusta. Oli tarjoutunut tilaisuus ostaa 1,5 vuotias narttu.. Kysyi arviotani tämän sukutaustasta. Kun meillä oli pääsiäisvieraita, niin en luvannut vastausta heti vaan vasta tunnin kuluttua.
Kun sitten soitin tunnin kuluttua, olivat he jo päättäneet ostaa koiran, jota en kyllä nyt olisi ollut suosittelemassa. Varsinkin koiran isän sukutauluun oli kerättynä minun mielestäni kaikki polvivian kannalta vaarallisimmat suvut.
Sain suostuteltua ostajaehdokkaan tuomaan koiran näytille. Hän toikin hetimiten. Nyt sain hänet vakuuttuneeksi, että ko. koiraa ei kannata ostaa ennen polvitarkastusta.
Hän vei koiran tarkastukseen ja tulos: 2/1 .
Olen kuullut huhua, että hän olisi kuitenkin ostanut koiran ja sille olisi tehty polvileikkaus. Ko. koiran tarkastustiedot löytyvät kyllä netistä.
Tämä on ainut tarkastettu uroksen 27:stä jälkeläisestä. Osalla uroksen pentueista on mielestäni polvitaustaltaan vielä heikompi emälinja. Joten sairaus ei niin vain tule häviämään rodustamme.
Informoin Pohjanmaan ja Pohjoisen jalostusneuvojia tapauksesta.

Joulutervehdys !

[Kytösavu]

Ei lopu sairaudet ikinä luontokappaleista, ei virtahevoista, ei kirahveista eikä koirista. Ei lopu vaikka niiden polvet ja silmät tarkistetaan kahden viikon välein. Nämä vaivat periytyvät myös yli sukupolvien, tämän osoittaa mm. monet terveiksi tarkistetuista vanhemmista olevat sairaat. Luonto vie ja antaa, meidän tehtävä on välttää pahimmat tietämämme riskit. Asiaan sopivasti, polvi polvelta parempaa kohti.
Voisihan näitä indeksejä laskea polvivaivaankin, on niitä joku kokeeksi laskenutkin. Mutta mutta, välillä samoista koirista tulee täysin tervettä, välillä toisen kanssa huonompaa. Mihänkähän me tällä lisääntyvällä numeraalisella ajattelulla päätyisimme. Olisikohan pian muuta astutettavaa kuin pari Killiä ja Kiiskeä, en tiedä. Lievä järjen käyttö on tervettä, ja jalostusneuvonnan suosiminen.

Kyllä tuo Eeron esittämän taulukon muutoskulma ja suunta on huolestuttava. Se osoittaa, että ollaan menossa väärään suuntaan. Miten pitkälle haluat?

Tässä asiassa ei ole tavallisia harrastajia tai eliittiä. En oikein ymmärrä taaskaan mitä sillä pyrit? Itse en siihen kuulu, enkä haluakaan kuulua. Ystävällinen toivomus on, että älä lokeroi ja muodosta olemattomia leirejä – tämä on kaikkien yhteinen asia!

Eeron taulukosta kannatta myös katsoa vasemmasta reunasta mittayksikkö. En halua sen nousevan yhtään tuosta % määrästä, tuskin kukaan. Huoli on hyvästä, mutta en halua tehdä suomenpystykorvasta näillä terveysmittareilla eliitin ja aktiiviharrastajien koiraa. Suomenpystykorva on metsien miesten koira, toisin kuin edellä mainittu pohjanpystykorva, joka on lokerotuitunut aktiivien koiraksi näyttely ym. kehiin. Kuten edellä jo muutkin totesivat todellakin suurin osa ei tiedä pätkääkään näistä meidän mietteistä täällä. Se reservi, mikä meidän koe- ja näyttelytoimintamme ulkopuolella on, on korvaamatonta.
En minä mitään leirejä muodosta, suomenpystykorvan harrastajakentän ja mahdollisuudet tuntien, en voi ikinä kannattaa lisävaatimusten hyväksymistä rekisteröimisehtona. On todella suuri virhe vaikeuttaa pennuttamista hetkellä, jolloin se muutenkin saisi olla hieman suurempaa(30-50 pentuetta.
Silmä- ja polvisairas% ei sitä edellytä.

[enp]

Ei lopu sairaudet ikinä luontokappaleista, ei virtahevoista, ei kirahveista eikä koirista. Ei lopu vaikka niiden polvet ja silmät tarkistetaan kahden viikon välein. Nämä vaivat periytyvät myös yli sukupolvien, tämän osoittaa mm. monet terveiksi tarkistetuista vanhemmista olevat sairaat. Luonto vie ja antaa, meidän tehtävä on välttää pahimmat tietämämme riskit. Asiaan sopivasti, polvi polvelta parempaa kohti.

On todella hienoa, että koiramaailmassa vieläkin esiintyy ainakin julkisuudessa jonkinmoista solidaarisuutta. Toisaalta ei varmasti ole miellyttävää kun tiettyjen koijareiden tekemisiä saa katsella voimattomana vierestä. Itse en usko tuohon esittämääsi ajopuu teoriaan, sillä sen tohottomuus on kaikkien nähtävillä. Sillä vain painetaan asiaa villaisella.

Jo vuonna 1985 Pystykorvassa nro.3 luustoasioiden erikoistutkija Prof. Saki Paatsama on kirjoittanut kaksi juttua suomenpystykorvan polvilumpiovian vastustamisesta. Hänen asiantuntemustaan tuskin pystytään täälläkään kiistämään, joten lainaan hänen tekstiään kirjoituksesta "Suomenpystykorvan polvivian vastustaminen". Hän kirjoittaa:

Emme tiedä, kuinka paljon polvilumpion sijoiltaanmenoa on nykyisessä pystykorvakannassa, sillä vian suhteen sen enempää eläinlääkärit kuin koiran omistajatkaan eivät ole ilmoitusvelvollisia. Varmaan löytyy viallisia koiria, joita ei ole edes tutkittu. Ensimmäisenä askeleena olisi näin ollen vian levinneisyyden ja vaikeusasteen selvittäminen.

Olemme edelleen aika pitkälle samassa tilanteessa vaikka Pevisa on otettu käyttöön tuon kirjoituksen jälkeen. Mikään ylivoimainen urakka ei tällainen selvittäminen nykyaikana enää luulisi olevan. Muutaman rotujärjestön järjestämän joukkotarkastuksen jälkeen voisimme olla tässäkin asiassa paremmin asioista perillä. Hän jatkaa:

On todennäköistä, että suomalaista pystykorvakasvatusta ja siinä ohessa vientimaitakin parhaiten tyydyttäisi päätös, että molemmat vanhemmat, joista pentue rekisteröidään, on tutkittu polvilumpion sijoiItaanmenon (polvinivelvikojen) varalta ja polvet on todettu terveiksi kliinisessä eli käsivaraisessa tutkimuksessa sekä mahdollisesti röntgenkuvattukin. Polvia tarkastavalla eläinlääkärillä tulisi olla riittävä perehtyneisyys asiaan. Pennun vanhempien tutkimusta piti tärkeänä hollantilainen asiantuntijakin. Näinhän on edetty varsin tuloksellisesti lonkkanivelen ja kyynärnivelen kasvuhäiriön vastustamisessa. Tietysti tulee olemaan vielä pitkään niin, että terveistä (kantaja-) vanhemmista syntyy sairaita pentuja, mutta se ei olisi enää kasvattajan päänsärky, varsinkin jos hän on noudattanut jalostustoimikunnan ohjeita.

Kuten arvostettu asiantuntija jo tuolloin kirjoitti, olisi yhteisen edun nimissä asialle, nyt kun se on jo paljon helpompaa, tehtävä jotain. Mielestäni jalotusryhmän velvollisuutena on ottaa tässä Pevisa päivityksessä tämä asia selkeästi tarkastelun alaiseksi. Myös suomenpystykorvan suosituskriteerit tulisi tältä osin uudistaa ja tiedottaa niistä yhtä ryhdikkäästi, kuin karjalankarhukoirien jalostustoimikunta tekee.

Prof Paatsama on kirjoittanut Pystykorva 3/1985 lehdessä myös toisen artikkelin otsikolla "Suomenpystykorvan polvilumpion sijoiltaanmeno ensimmäisten tutkimusten valossa". Laitan sen tänne kokonaisuudessaan, jotta asiasta kiinnostuneet voivat siihen niin halutessaan perehtyä.

Suomenpystykorvan polvilumpion sijoiltaanmeno ensimmäisten tutkimusten valossa

Suomen Pystykorvajärjestön toimesta suoritin 20.1.1985 Kuopion näyttelyssä 30 suomenpystykorvan polvinivelen kliinisen tarkastuksen, niistä 4 todettiin sairaiksi. Kolmen sairaus vahvistettiin röntgenkuvauksella. Kaksi sairaista oli samasta pentueesta. Sairaus jaettiin vakavuuden perusteella neljään asteeseen, 1-4. Kuopion koirat edustivat 1-3 astetta. Lisäksi tehtiin merkintöjä liian "ylhäälle" asettuneesta polvilumpiosta, mikä voi iän mukana viedä kulumisvaurioihin; lisäksi kirjattiin havainto reisiluun ja sääriluun välisestä asentoerosta. Tällä on todettu olevan merkitystä
kääpiökoirien polvilumpion sijoiltaanmenossa: niillä polvivika on varsin yleinen.

Ylivieskan näyttelyssä suoritti 41 koiran tutkimuksen ELL Kai Skutnabb. Arvostelun samanlaisuuden saavuttamiseksi tutkittiin 2 koiraa pieneläinklinikalla, joista toisella oli pientä asentoeroa. Sairaiksi todettiin Ylivieskassa 9 koiraa, asteet 1-4, lisäksi merkittiin joitakin korkeita lumpioasentoja ja asentoeroja muistiin. Kahdelle koiralle oli tehty nivelen korjausleikkaus.

Kolmas tutkimus suoritettiin 12.5.1985 Lappeenrannassa 41 koiralle. Sairaiksi todettiin 5 koiraa. Asteet olivat 1-2, joillakin vain toispuoleisia.

Tutkimustulokset näistä vielä varsin pienistä materiaaleista, joita ei myöskään voida pitää kovin edustavina, olivat kuitenkin sinänsä hyvin hälyttäviä. Joidenkin koirien poisjääminen tarkastuksista antaa aiheen epäillä, että sairausprosentti olisi korkeampikin. Tätä käsitystä tukee eläinlääkärien viimeaikaiset lausunnot, joiden mukaan suomenpystykorvan polvilumpion sijoiltaanmenot
ovat selvästi lisääntyneet samoin leikkaukset. Toistaiseksi ei myöskään ole voitu todeta, että sijoiltaanmeno olisi ollut puhtaasti tapaturmaperäinen, siis terveessä nivelessä tapahtunut, vaan taustalla
on ollut muutos, Joko pienempi tai suurempi. Lisäksi näyttää siltä kuin selviä sairaita linjoja olisi jo löydettävissä, onhan sairaita ja leikattuja koiria arkailematta käytetty siitokseen.

Kun nykyisten tietojen mukaan, joita olen jalostuspäivien ohjelmassa selostanut, luuston viat ovat paljon vakavampia ja periytyvämpiä kuin aikaisemmin on oletettu, näyttää tulevaisuus suoritettujen tutkimusten mukaan odotettua pahemmalta. Voidaan olettaa, että terveitä kantajia on paljon sairaiden lisäksi. Kun minulta on kysytty, mitä olisi tehtävä, on vastaukseni sama kuin edellä: siitokseen käytettävät koirat olisi tutkittava polvilumpion sijoiltaanmenon varalta. Sairaita ja leikkauksella korjattuja koiria ei saisi käyttää siitokseen. Lisäksi on otetava huomioon muut luuston viat, kuten häntämutka ja pieni alaleuka ja mahdolliset, vielä vähän tutkitut selkärangan viat. Sairauksia rekisteröitäessä olisi otettava huomioon sokeri-ja kaatumatauti sekä englantilaisten ilmoittama maksasairaus. On sanottu, että koiranjalostus voi päästä eteenpäin vasta sitten, kun negatiivisesta eli sairaasta geeniperinnöstä on päästy eroon. Mutta tämä vaatii valtavaa asenteiden muutosta, jopa tavoitteiden uudeIIeenarviointia.

Tutkimusmenetelmän luotettavuus riippuu tutkijan asiantuntevuudesta ja Iievissä asteissa koirastakin. Jos nivelessä todetaan muutoksia, jotka röntgen'tutkimuksella voidaan vahvistaa, on asia selvä. Nyt tehdyissä röntgentutkimuksissa on kaikissa tapauksissa vahvistettu todetut muutokset. Polvilumpion liikkuvuuteen vaikuttaa relsilihaston 'kunto ja tutkimuksen aikainen jännitystila. Asiaa voidaan valaista seuraavasti: jos ojennan oman jalkani ja jännitän reisilihastoani, on vaikea liikuttaa polvilumpiota sivulle, mutta herpaantuneessa lihastossa tämä onnistuu määrättyyn rajaan asti.
Lumpion liikkuvuuteen ei tutkimusta kuitenkaan saa perustaa, vaan perustana ovat todetut nivelen muutokset. Röntgenkuva on pettämätön todistuskappale ja kliininen tutkimus vain seulonnan välikappale. Jos kaikki koirat röntgenkuvattaisiin, tulisi tutkimuksesta jo heti alkuun huomattavan kallis. Kun meillä on kasassa ensimmäiset 300-500 röntgenkuvaa, voidaan turvallisesti
vetää johtopäätöksiä vian eri ilmenemismuodoista. Röntgentutkimuksiin olisi myös saatava vanhoja koiria. Erityisen arvokkaita 01 isivat seurantakuvat eli nyt kuvatuista koirista 5-10 vuoden kuluttua otettavat kuvat. On muistettava, että meillä on jo 30.000 röntgenkuvaa, jotka on otettu lonkkanivelen kasvuhäiriövian varalta. Kuvauksiin perustuu vian vastustaminen, mikä on nyt 20 vuoden kuluessa jouduttu toteuttamaan esim. jokaisessa FCI-maassa.

Vian merkittävyys johtuu asenteistamme. Olemme tutkimuksiin joutuneet ulkomaiden "painostuksesta". Oliko virhe viedä saloseutujen vapaata asukkia salonkikoiraksi? Jos on viety, olisiko pitänyt viedä tarkan tutkimuksen läpäisseitä täysikasvuisia koiria, vaikka tämäkään ei olisi estänyt perinnöllisen vian esilletuloa varsinkaan kapeassa jalostuspohjassa. Se, että FCI pyrikii aktiivisesti mm. puuttumalla rotumääritelmiin terveeseen jalostukseen ja että juuri nyt mm. Yhdysvalloista kysellään pystykorvan perinnöllisistä vioista, johtuu lisääntyneestä pyrkimyksestä taistella koiran terveyden puolesta.

Vähäien polvivian merkitys nuoren koiran jokapäiväiselle elämälle ja sunnuntaimetsästykselle on kieltämättä vähäinen. Ontuvallakin koiralla voi metsästää. Metsästysvietti, jota jalostuksessa on erityisesti vaalittu, on toki voimakkaampi kuin kipu. Nykyaikaisen tutkimuksen valossa onkin kysymys kokonaan toisesta asiasta. Yhdenkin luuston kehityshäiriö'n ilmaantuminen rotuun aloittaa eittämättä rappiokauden, johon kuuluvat esim. häntämutkat tai -surkastumat, leuka-ja selkäviat ym. rakenneviat.

Kun kaksi näyttelykoiraa oli leikattu polvilumpiovian takia, on myös syytä harkita, täyttivätkö ne näyttelysäännön vaatimukset. Mielestäni olisi jokaisesta leikatusta koirasta saatava röntgenkuvat Kennelliittoon tarkastettavaksi, jotta varmasti voitaisiin päättää, onko vika todella tapaturmaperäinen eli terveessä polvessa olisi lumpio mennyt sijoiltaan väkivallan aiheuttamana. Polvinivelen asiantuntijana epäilen tällaista väitettä, pidän sitä yhtä harvinaisena kuin häntämutkan syntyä "oven väliin" jäämisen seurauksena. Reilu teko olisi, että jokaisen leikatun koiran omistaja lähettäisi koirasta otetut röntgenkuvat liittoon tarkastettavaksi; ellei niitä "löydy", on mahdollisuus ottaa koirasta uudet. Erityisen tärkeätä tämä olisi kaikissa niissä tapauksissa, joissa koiraa on käytetty siitokseen.

Pystykorvajärjestön käsissä on luonnollisesti rodun maine ja sen tulevaisuus. Olen esittänyt mielipiteeni FCI:n valitsemana kansainvälisenä alan asiantuntijana, koska olen joutunut ottamaan "haukut" vastaan; toki olen hyvin kauan tiedostanut tilanteen. Olen käynyt asiaan käsiksi myös siksi, että tiedemiehenä en vaali mitään perintöä, pidän luontoa lainana tuleva.isuudelta eli jos emme pysy tämän päivän kehityksessä mukana, olemme menettäneet tulevaisuuden.

Koska osa lukijoista niin tavattomasti pitää tänne kirjoittelusta ja on erityisen ihastunut erilaisiin "käppyröihin" varrataan suomenpystykorvan tilannetta seuraavaksi tuolla edelläkin mainittuun pohjanpystykorvan Patella tilanteeseen.

Pohjanpystykorvasta on tullut muotirotu, jota on markkinoitu punaisen koiran vastakohtana räkyttämättönä perhekoirana. Pevisatarkastuksilla ei ole mitään tekemistä sen suosion kanssa. Päinvastoin sillä puolella on oltu hiljaa niistä samoista ongelmista, joita kummallakin rodulla esiintyy. Siis juuri toisin kuin me olemme toimineet vastuuntuntoisesti. Tulevaisuus tulee näyttämään kumpi on ollut se oikeampi tie, minä tiedän jo.

Vaikka kuten Pekka mainitsi on pohjanpystykorvasta tullut jonkimoinen muotirotu, ei se mielestäni näy lepsuiluna tässä Pevisa-asiassa. Tarkastettujen koirien määrä tuotantoon nähden on todella paljon parempi kuin suomenpystykorvilla, joten luulisi niitä vikoja löytyvän.

[Kytösavu]

Viittasin ehkäkin enemmän johonkin toiseen roduissamme esiintyvään vaivaan. Muotirodulla myös sitä, että ne ovat aktiivisemmin esillä olevilla harrastajilla.
No joo, mutta näyttää siltä että pohjanpystykorvan polvitilanne olisi tarkastettujen yksilöiden suhteen syntyneisiin parempi, polvirasitteisten yksilöjen määrällä mennään liki samassa.
Paatsama mainitsi, että tarkastetuista vanhemmista voi tulla sairaita yksilöjä. Tämähän on tiedossa, kuten myös että tarkastastamattomista myös terveitä.
Lie myös totta, varsinkin 1985 vuonna että koiranjalostus voi mennä vasta eteenpäin, kun sairaasta perimästä on päästy eroon. 2012 puhutaan myös vähintään yhtä oleellisena asiana erilaisen perimän säilyttämisestä. Emme voi vain oikaista ja surra menettyä käyttämätöntä kelpoistakin kantaa myöhemmin.
Minusta ihan yksinkertaisesti tätä yhteistä yhtälön ratkaisua kohti päästään parhaiten nykyisellä Pevisalla, eli yksi pentue ilman tarkastusta sallitaan. Sekä lisääntyvällä vapaaehtoisella seulonnalla, jossa kasvattajilla on se suurin kannustin. Varsinkin jos nyt vielä ehkä vihdoin alkaisimme saada tietoa rotujärjestöön, eli jalostusneuvontaan polvioperoiduista koirista eläinlääkäreiltä. Ainakin koko minun jaostossa oloni ajan tästä on puhuttu ja viety toivetta ylöspäin. Toki yhä kuitenkin on kyse lääkärin ja koiranomistajan välisestä ilmoitushalukkuudesta.
Täälläkin aktiivisesti kirjoittavia ja lukevia en voi kuin opastaa järjestämään niitä tarkastuksia, tuomaan tietoon ongelmat, eli ryhtymään töihin. Puheiden aika on ollut jo kauan ohi.

[Timo Kettunen]

Kytösavu:
”Minusta ihan yksinkertaisesti tätä yhteistä yhtälön ratkaisua kohti päästään parhaiten nykyisellä Pevisalla, eli yksi pentue ilman tarkastusta sallitaan.”

Kytösavulla on jo valmis mielipide asiassa. Hän on perustellut kantaansa lähinnä yhdellä asialla eli 'toiveella' monimuotoisemman perimäaineksen toteutumisesta (mikä sinänsä on tärkeä). Muiden esittämät perustelut koirien tarkastamisesta ennen ensimmäistä astutusta hän on johdonmukaisesti sivuuttanut vähemmän merkityksellisinä.

Pysähdytäänpä pohtimaan käytäntöä tänä päivänä: Monimuotoisen perimän säilyttämisen kannalta tarkastamattomilla koirilla on erittäin rajoitetut mahdollisuudet parituksessa hyödyntää, säilyttää ja turvata rodun erilaista perimää. Tämä johtuu siitä, että tarkastamattomia ei juurikaan hyväksytä tarkastettujen osapuolisksi toteutettavissa yhdistelmissä. Ja tämä taas johtaa siihen, että joudutaan toimimaan suppeammalla suvullisella aineksella. Tarkastamattomilla toteutettujen yhdistelmien samasukuisuus ja riski sairaan perimän käyttämiestä jalostukseen kasvaa.

Toisaalta voi olettaa, että ne jotka haluavat olla tarkastamatta koiraansa, koska se aiheuttaa liikaa vaivannäköä, hakevat myös yhdistelmän osapuolen esim. läheisyyden eikä erilaisen perimän perusteella. Tai ovat tietoisia jo ennakolta, mikä on todennäköinen tarkastuksen tulos ja tarkastamatta saavat pidettyä koiransa ”terveen kirjoissa” ja rekisteröidä ensimmäisen pentueen. Olisi hyvä selvittää poikkeaako tarkastamattomien yhdistelmien sukusiitos % ja mihin suuntaan rodun keskimääräisestä arvosta?

TKe

[kertalaaki]

Kylä enp:n ja Kettusen mielipiteisiin on vaivatonta yhtyä. Enp:n lainaukset menneiltä vuosikymmeniltä osoittaa että ongelma on tunnettu mutta jämäkät teot vain puuttuvat. Miksi jotku pelkää pevisaa ?