Kaksi pystäriä

Tämän otsikon alla keskustellaan suomenpystykorviin liittyvistä asioista.

Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1

Vastaa Viestiin
recon
Viestit: 59
Liittynyt: 09 Syys 2006, 00:07

Kaksi pystäriä

Viesti Kirjoittaja recon » 30 Elo 2012, 20:39

Sanokaa te joilla on kokemusta useammasta pystäristä samaan aikaan että onko seuraavanlainen teoria mahdollista. Eli voiko semmoinen vaikuttaa koiran toimintaan jos ottaa toisen pystykorvan perheeseen? Eli viimekauden alussa minulla oli tuon vanhemman koiran kanssa semmoinen ongelma että jätti haukun kesken. Sitten syksyn mittaan sain siltä pudotuksia ja haukun jättö loppui ja luotto tuli koiraan. Nyt sitten kesällä otin toisen pystärin perheeseen.
Epäilys alkoi siitä kun tänään kävin vanhemman koiran kanssa metässä harjottelemassa ja koira löysi metson, jonka ajoi puuhun. Haukku alkoi ja lähdin hiipimään haukulle. Haukkua oli kestänyt n.5min kun koira taas lopetti haukkumisen. Tiesin että lintu oli jossain lähellä ja jäin odottamaan mutta koira ei palannut haukulle. Jonkin ajan päästä alkoi itseäkin epäilyttään että lintu vain lensi oksien läpi, mutta kun lähdin etenemään oletettuun haukkupuun luokse niin siitä lähti metso.
Lintu oli korkean kuusen latvassa, jonkin verran kylläkin tuuli. En oikein keksi minkä takia koira ei jatkanut haukkua. Koiralta olen vain saanut tiputettua teeriä, mutta voiko se siitäkään johtua. Alkaa taas pikku hiljaan mennä usko koiraan vaikka viikko sitten koira otti teerestä haukun joka kesti 20min. Vai voiko tämä olla vain huonoa sattumaa? Ehdottakaa että mistä haukun jättö voisi johtua
Markus Huuki

Samm
Viestit: 85
Liittynyt: 19 Huhti 2011, 13:41

Re: Kaksi pystäriä

Viesti Kirjoittaja Samm » 31 Elo 2012, 11:37

Mahtaako olla vain "kesäkunnossa" ja seassa huonoa sattumaa. Jos on alkukauden ongelmana ennenkin ollut tuo haukun jättö, niin voisi liittyä siihen alkukauteen nyttenkin ja parantua kunhan kausi jatkuu. Ainakin siltä näyttäisi jos on 20min haukun kuitenkin ottanut. Elä sie koiraan uskoa menetä, ei tuossa ole vielä mitään syytä. (: Sattuu niitä niille huipuillekin ja kokemus opettaa koiraakin.
Salla Kettunen
"The best kind of friend is the kind you can sit on a porch swing with, never say a word,
then walk away feeling like it was the best conversation that you ever had."

Vastaa Viestiin