Viesti
Kirjoittaja Pikku.Pyy » 30 Tammi 2010, 20:45
Koirien jalostus ei ole helppoa. Valveutunut ja vastuuntuntoinen kasvattaja tarkastelee ensin oman koiransa ominaisuuksia, hankkii sille Pevisa-tarkastuksen, käyttää näyttelyssä ja kokeissa, ottaa selvää jalostusneuvonnasta sen taustan mahdollisista riskeistä ja valitsee suositusten perusteella koiralleen uroksen, jolla voi korjata koirassa mahdollisesti olevia puutteita. Lisäksi hänen toimintansa on läpinäkyvää ja vastuullista myös pennunottajien suuntaan. Hän on kiinnostunut pennuista senkin jälkeen, kun "perävalot ovat hävinneet tienmutkaan". Hän auttaa ja neuvoo, kuuntelee ilot ja surut ja on tukena vaikeissakin paikoissa. Kovin montaa Erjanin kaltaista ei ole näillä palstoilla näkynyt, vaikka parannusta asiaan onkin jo asian puitteissa tulleista kommenteista päätellen. Hyvin ymmärrän hänen kiukkunsa, kun muutoin hyvän yhdistelmän taustalta löytyy jonkun koijarin toimesta ongelmia. Erjan on kasvattaja, jolla on selkärankaa!
Rotumme kohdalla suurin työmaa on edelleen epilepsian voittaminen, toisena huolenaiheena hammaspuutokset. Olin arvellut, että polvivaivat eivät enää ole kovin yleisiä, kun asia ei ole mitenkään korostuneesti ollut esillä, mutta toisin taitaakin sitten olla, kun katsoo Enp:nkin viestissä olevaa linkkiä. On siis tärkeää tätäkin asiaa tuoda taas esille.
Kyllä siinä siis riittää kasvattajalle puntaroitavaa, kun ensin tsekkaa oman koiran -> onko siitä jalostukseen? Ovatko sen hyvät puolet niin suuret, että sillä on rodulle annettavaa, ovatko sen virheet niin pienet, että niillä ei ole merkitystä pentueen terveydelle, käyttöominaisuuksille, ulkonäölle? Millä kriteereillä valinta suositusurosten kesken tehdään? Tuolla uroksella on tuo puute, mutta tuo etu, toisella taas toisinpäin jne. Kovin pienet ne liikkumavarat saattavat olla, eikä ole mitenkään ennustettavissa se, tuliko tehtyä oikea vai väärä valinta. Valitettavasti monet harmit tulevat esille vasta sitten, kun pentue on jo syntynyt, usein sitäkin myöhemmin. Ja valitettavan usein vain siksi, että joku jossain välissä ei ole välittänyt pätkääkään oman koiran ongelmista, vaan on käyttänyt sitä jalostukseen surutta.
Itselläni on ollut tuuria tuoreimman pystishankintani suhteen, sillä koen saaneeni enemmän, kuin olin uskaltanut toivoakaan. Olenkin miettinyt, että mitä siitä mahtaisikaan tulla osaavammissa käsissä, sillä varsinkin terveystilanteeni takia koirani mahdollisuudet päästä metsiin oppimaan lisää asioita varsinaisella työmaallaan ovat valitettavan rajalliset. Kuitenkin kokeessa kokenut tuomari totesi, että tämäkin nuori koira edistyy paljon jo yhden koe-erän aikana, kun on vain lintuja, joilla pelata.
Kaikki pystykorvan puolesta!