Suomenpystykorvan julkisuuskuva

Tämän otsikon alla keskustellaan suomenpystykorviin liittyvistä asioista.

Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1

Vastaa Viestiin
Kytösavu
Viestit: 1805
Liittynyt: 15 Elo 2004, 18:38
Paikkakunta: Lapua
Viesti:

Suomenpystykorvan julkisuuskuva

Viesti Kirjoittaja Kytösavu » 09 Marras 2015, 18:42

Kovin negatiivista on ollut viime ajan uutisointi suomenpystykorvan vähenemisestä. Onhan se totta että pentumäärät ovat pienentyneet. Mutta asian korjaamiseksi on tehty paljon työtä viime aikoina Pystykorvajärjestössä. Uusia käyttämättömiä uroksia käydään ihmisten kotona tarkastamassa, sopisiko ne jollekin sulhoksi. Pennuttamattomien narttujen omistajille lähetetty kirjeitä, aikooko pennuttaa, ja jos ei, niin miksi. 200 vastausta saatu näihin tiedusteluihin. Kyllä se siitä lähtee, mutta vaatii hiukan vaivaa. Tuokaa esille näitä asioita, eikä naaman vääntelyä, kuka halutaan mihinkin tehtävään.
Uros/emäsuhde vuosittaisissa pentueissa on hyvää luokkaa, 0.75, eli yhtä narttua kohden on käytetty hyvin eri uroksia. Maksimi on 1. Yksi uros ei enää erotu liikaa sukutauluissa, koska rekisteröinnin rajana on 50 pentua yhdelle koiralle. Tietenkin se vaatii nartun omistajilta mielikuvitusta, kun ei enää käydä samalla uroksella kaikki. Loistavaa työtä tekevälle Jalostusryhmälle se asettaa edellä mainittuja toimia, eli heidän on katseltava esiin uusia uroksia, kasvattajia, ja siinä tullaan onnistumaan.
Oma kanta on, että 800 pentua vuosittain riittää hyvin, kunhan niiden sukutauluissa on hajontaa eriperintäisyyden kautta. 1000 pentua on enää vaikea saada markkinoitua. Yksi tulevaisuuden asia on keskittyä niiden suomenpystykorvan mukavien ja hyvien puolien esiin tuomisessa.
Suomenpystykorvan maine on kärsinyt terveyspainotteisen jalostuksen ja avoimuuden takia turhaan. Se että sen ongelmista on puhuttu ääneen, ei tee siitä muita rotuja sairaampaa. 99% koirista käy lääkärissä vain rokotuksilla. Viimeisen kerran tästä suusta epilepsiasta. 2015 ilmoitettu epileptiseksi luokiteltuja koiria neljä. 2014 14 joista moni oli vanhempia tapauksia, 2013 vain tämän vuoden luokkaa. Ei mene montaa vuotta, kun puhutaan enää parin % osuudesta sairaita suomenpystykorvia vuosittaisesta kannasta. Nollaan ei ongelmien kanssa päästä ikinä, luonnossakaan ei ole sellaista tilaa.
Tämän päivän suomenpystykorva on koko perheen koira, niin kaupunkiin kuin maallekin. Lapsille kaveriksi, vanhemmille metsäkoiraksi. Metsään sen on kuitenkin päästävä, siellä sen sielu herää henkiin.
Tämän hyvän puolen asian esiin tuominen on meidän kaikkien suomenpystykorvan ystävien asia. Ei kun kaikki hommiin, koirat mukaan kylille, tapahtumiin, ja kauppareissuille hymyilemään ihmisille. Järjestäkää tapahtumia kyläseuroissa, metsästysseuroissa, vallatkaa kaikki nettikanavat positiivisilla kuvilla ja videoilla.

Saa keskustella aiheesta, ideoita otetaan varmasti vastaan.

http://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikk ... A.facebook
Rähkyyttä suunnitellessa kannattaa miettiä, vaikuttaako se muiden elämään ja jättää tekemättä.
pekka.salomaki(at)gmail.com

Uimonen
Viestit: 191
Liittynyt: 09 Tammi 2009, 22:29

Re: Suomenpystykorvan julkisuuskuva

Viesti Kirjoittaja Uimonen » 09 Marras 2015, 21:01

Kytösavu kirjoitti:Tämän hyvän puolen asian esiin tuominen on meidän kaikkien suomenpystykorvan ystävien asia. Ei kun kaikki hommiin, koirat mukaan kylille, tapahtumiin, ja kauppareissuille hymyilemään ihmisille. Järjestäkää tapahtumia kyläseuroissa, metsästysseuroissa, vallatkaa kaikki nettikanavat positiivisilla kuvilla ja videoilla.
Hyvä Pekka! Olet asian ytimessä; mainio kirjoitus.

Yleinen mielikuva kääntyy ja kiinnostus rotuun kasvaa, kun tehdään juuri näin l. pidetään rodun (=ihmisten) sisäinen asenne positiivisena. Ja hartiavoimin hyvää työtä tekevä jaosto ja jalostusryhmä saavat täyden tuen rodun ja järjestön sisältä.

Mennään Koira edellä!
Sami Havia
Hieno Koira, hieno Harrastus!

PM
Viestit: 200
Liittynyt: 09 Elo 2004, 21:39

Re: Suomenpystykorvan julkisuuskuva

Viesti Kirjoittaja PM » 09 Marras 2015, 23:50

Joo osallistutaan porukalla talkoisiin, jollei omalla koiralla, niin sitten ohjaamalla uusia uroksia ja narttuja jalostuksen pariin.

Torstaina lähden avo-luokan tuomariksi nartulle, jolla on eri näyttelystä ja haukusta ammuttu lintuja. Toivottavasti saamme torstaiksi kohtuullisen sään ja löytömahdollisuuksia. Eiköhän se koira saa kerättyä jotakin pistepussiinkin, jottei tulevien pennuntiedustelijoiden tarvi olla pelkästään omistajan selvitysten varassa.

Ja toisen samanmoisen koiran kanssa on jo käyty koe-erä. Se valitettavasti vain yhdellä löytömahdollisuudella.
Päiviö Myllymäki

vuonne
Viestit: 212
Liittynyt: 23 Elo 2014, 19:37

Re: Suomenpystykorvan julkisuuskuva

Viesti Kirjoittaja vuonne » 10 Marras 2015, 10:33

Kulkiessani koirani kanssa suur-savon alueella, ihmettelevät juuri vanhemmat ihmiset, että mihin nämä rakkaat koiramme ovat hävinneet.
Jatkavat sitten päivittelyään, että joka kylässä oli ennenaikaan punaturkki tervehtimässä kulkijaa. He edelleenkin ihastelevat suomen-
pystykorvan kauneutta, terhakkuutta, vilkautta, perheestä ja omaisuudesta huoltapitävänä koirana. Meillä nuoremmilla on velvollisuus pitää
huolta kansalliskoiramme tulevaisuudesta. Suomenpystykorvien on oltava esillä mahdollisimman paljon. Hyvällä koulutuksella, heti pennus-
ta alkaen me saamme tottelevaisia ja hyvin käyttäytyviä koiria. Erityisesti taajama-alueilla pitää pikinokkien käyttäytyä esimerkillisesti.
Olen nähnyt senkin ihmeen, että kehässä esitetään kippurahäntää ilman hihnaa ja koira tulee piha-alueella kutsusta luokse. Koulutus ja kas-
vatus ratkaisee hyvin paljon ja siihen on paneuduttava todenteolla. Samoin metsissämme pitää olla lintuja haukuttavaksi tai sitten on ke-
hitettävä sekakokeita eli jalostettava kaiken viljan koiria. Kyllä on ollut harmillista tänä vuonna mennä nuorten ohjaajien kanssa metsään,
jossa esiintyy korkeintaan yksi lintu tai ei sitäkään. Sitten, kun vielä hirvikärpäset nakertaa päänahkaa niin kyllä motivaatio on tiukalla.
Meille harrastajille ei riitä, että on koiria, pitää olla lintujakin. Kanalinnuilta viedään kokoajan elinmahdollisuuksia huonompaan suuntaan.
Metsiä hakataa täällä meilläpäin hurjaa tahtia. Metsäalueet autioituvat ja suurempia puita ei näy missään. Todisteena tästä kaikesta on
nähtävissä olevat koetulokset. Hirvestys on saanut valtaisan jalansijan ja nuoret harrastajat seoloutuvat hirvikoirapuolelle. Tämä kaikki
johtuu siitä, että on sitä vastapuolta eli hirviä. Uskon vakaasti siihen, että jos kanalintumäärät olisivat edes kohtalaiset olisi harrastaja-
määrät aivan toisenlaiset ja koirien rekisterimäärät kasvaisivat. Meidän suomalaisten verenperintönä aivan tähänpäivään on linnustus ja
se kulkee meissä vielä satojavuosia eteenpäin. Nyt on vain niin, että meidän pitää ohjata oikein puuhunhaukkuvan lintukoirien toimintaa
ja markkinointia ja saada kanalintukannat nousuun. Siinä sitä töitä riittää joka sektorilla ja siihen jokaisen harrastajan laitettava kaik-
ki peliin. Nyt on korkea aika, koska monessa kyläkunnassa ei linnunhaukkuun harrastajia, mutta hirvipuolelle yllinkyllin. Nuoria viedään
vanhempien toimesta yhä enemmän hirvestykseen, jossa saadaan saalista ja elämyksiä.
Matti Tarkiainen

Pekkis
Viestit: 197
Liittynyt: 17 Elo 2004, 21:19
Paikkakunta: Laukaa

Re: Suomenpystykorvan julkisuuskuva

Viesti Kirjoittaja Pekkis » 10 Marras 2015, 11:11

Pystäreille olisi ottajia kunhan olisi pentuja. Ei joku yksittäinen huono lintusyksy asiaan niin paljoa vaikuta.
Pekka Kumpukallio
Retki-Rekun kennel

vuonne
Viestit: 212
Liittynyt: 23 Elo 2014, 19:37

Re: Suomenpystykorvan julkisuuskuva

Viesti Kirjoittaja vuonne » 10 Marras 2015, 17:27

Suomi on isomaa ja valintoja tehdään kokoajan. Mielestäni hetkeäkään ei ole hukattavissa. Ihmettelen useasti sitä, että muissa lehdissä,
kuin alan lehdissä on pystykorvan pentuja myynnissä. Pentuja syntyy, mutta onko ottajia. Mistä tämä kaikki johtuu? Olen kuitenkin iloi-
nen, että järjestetään koppelo-, juniori jne.. haukkuja. Nämä haukut ovat äärettömän tärkeitä ja niitä pitää vaalia. Meillä ei ole enää va-
raa vain todeta vaan tekoja tarvitaan, sillä vain teot ratkaisevat. On tärkeää saada haukkuihin mieliinpainuvia tilanteita ihmisille, jotka
etsivät itselleen harrastuksia. Ja onhan ne mukavia asioita meille kaikille. Kaikki asiat harrastuksessamme paranevat, kunhan saadaan
nuoret ja vähän vanhemmatkin kiinostumaan tästä vaativasta harrastuksesta.
Matti Tarkiainen

Kytösavu
Viestit: 1805
Liittynyt: 15 Elo 2004, 18:38
Paikkakunta: Lapua
Viesti:

Re: Suomenpystykorvan julkisuuskuva

Viesti Kirjoittaja Kytösavu » 11 Marras 2015, 14:55

Kyllä näin se on. Yksi asia mikä on huomioitava pentujen myymisen suhteen. Liian kauan ja yhä edelleen liian moni kokenut kasvattaja myy pentujaan vaan tunnetuille koeharrastajille ja metsämiehille. Näin me saamme rodun säilymäänkin murahtelevien metsämörrien koirana, ja suosio laskee.
Myykää niitä pentujanne uusille harrastajille ja perhekoiraksi, jos omalla koiralla pää on kunnossa siihenkin hommaan. Sopivalla opastuksella ja kiinnostuksella, sitä omaakin rauhaa antamalla, saatte ne kasvattinne ihan hyvin esille näinkin toimimalla. Joka pentueesta pitäisi pyrkiä myymään edes yksi pentu uudelle harrastajalle, mieluummin kaksi. Pentuvälittäjien kautta löytyy varmaan näitä kaivattuja uusia harrastajia, jotka ovat pentua kyselleet. Varsinkin niitä mahdollisesti hirveä haukkuvia pentuja hirviyhteyshenkilön mukaan kysellään paljon.
Ja että ne pennut olisi helpompi myydäkin sitten aikanaan, niin kannattaa niille kokeilla haukuttaa jonkinlainen tuloskin kokeissa. Vaikka ei se lintu käskemällä puussa istu, ja hyvä tulos vaatii tuuriakin hyvän koiran ja lintujen lisäksi, niin ei se huono harrastus ole muutenkaan.
Rähkyyttä suunnitellessa kannattaa miettiä, vaikuttaako se muiden elämään ja jättää tekemättä.
pekka.salomaki(at)gmail.com

Vastaa Viestiin