Uusi suomenpystykorvan omistaja

[Pystykoira]

Hyvä! Nyt on koiraihanteet kohdallaan, mustat ja punaiset. Ei maailmassa parempaa olekkaan!

[Kukkoaho]

Olen aina haaveillut mustan linnun tiputtamista pystykorvan haukkuun. Ihaillut muiden onnistumisia ja KUVIA niistä. Jospa nyt minäkin aloittaisin uuden harrastuksen,

Tuosta se lähti itsellänikin käyntiin, haaveilin vain aivan liian pitkään. Toki se tunne kun haaveiden ja kuvien katsomisen jälkeen haukulle vihdoin pääsee...

Pystykorva on vielä paljon enemänkin kuin "vain linnun haukkuja". Seurakoiran viran hoitaa hyvin, vahtikoirana mainio, perheen kanssa tulee oikein hyvin toimeen (tyttären kanssa jopa loistavasti). Mutta kyllähän se on kaikkein kauneimmillaan ja parhaimmillaan siellä lintupuun alla (tai jollekin näätä haukulla, hirvellä, karhulla, jne jne)... Kaikkein kaunein hetki pystykorvametsästyksessä on se katoavan lyhyt hetki ennen laukausta.

Poikuehaukkujen jälkeen tytär on tuolle opettanut jos mitä (tämä nyt raavammista pyrtykorvamiehistä on turhaa ja hömppää), tytär saa sen tekemään vaikka ja mitä. Hämmästyttävää miten tuon ikäisellä lapsella voi olla niin hyvä yhteys koiraan, ne ymmärtää välillä toisiaan niin hyvin, että tulen liki mustasukkaiseksi. Remuhan on mun koira!

[virve]

"Virve" saako kysyä tuomariksi noin 2-3 vuoden päästä . Järjestetetään myös koemaastoja tuleville lintukokeille meidänkin alueelta ja maasto-opaskin olisi tässä

Tuomaroimaan tulen jos vaan oma kunto sen sallii

Miksi me kaikki ollaan haaveiltu pystykorvasta ja sitten rohkeutta kerättyämme sen hankkineet. Niin monella meistä on mielikuva vaikeasta koirasta, vaikka kokemus on opettanut, että pystykorva on koirista helpoimmasta päästä.

Kukkoaholle: Se temppujen opettaminen on mukavaa tekemistä sekä koiralle, että tyttärelle. Koiralle aivotyö on kaikkein väsyttävin juttu. Se pelkkä metsässä juokseminen ei väsytä, mutta niiden lintujen löytäminen ja haukkuminen on jo väsyttävää, koska se vaatii aivotyötä.
Tyttärelle voi myös olla hyväksi oppia miten oppiminen tapahtuu. Sen oppii parhaiten opettamalla Siinä myös oppii tuntemaan oman koiransa ja tietämään sen vahvuudet ja heikkoudet.
Ai niin anteeksi se Remuhan oli sinun koira

Terveisin Virve

[Kukkoaho]

No niin alkaahan se pitkä kevät ja kesä olla takana!

Enää kaksi viikkoa ja kausi starttaa meidän osalta käyntiin ja missäpä sen voisi mukavammin starttailla kuin Kouvolan Poikuehaukuissa! Onneksi järjestäjä on hoitanut minullekin vähän puuhasteltavaa päivän ajaksi niin ei tarvitse taas kaikkia kynsiä syödä tyttären ollessa metsässä. Käsitykseni mukaan olen kokeen tärkein henkilö omaamalla tittelit "Keittiöapulainen ja saunamajuri"! Lisäksi kaikki tehtävät jotka alkavat sanoilla "teeppäs, tuoppas, haeppas" ovat hallussa!

Kylläpä sitä alkaa illat mataa kun odottelee... Ei en minä sitä keittiöapulaisen hommaa ihan niin kovasti odota, mutta sitä henkeä ja iloa joka tuolla kokeessa oli viimevuonnakin, sitä odottaa... Ja voiko olla parempaa "isä tytär laatuaikaa"?

Jotain viime kertaisesta kokeesta kertoo se, että tytär kysyi jo heinäkuussa "Pääsenhän mä taas sinne kokeeseen?". Painatus sanalla "MÄ"

Kyllä minä odotan myös kuin lapsi joulua tuota linnustuksen aloitusta Simossa... Saiskohan jostain ostettua joulukalenteria vastaavan?!? Eihän tässä ole enää kuin kuukausi ja silti vielä kuukausi..

Kukkoaho ja Remu toivottavat kaikille hyvää ja elämyksellistä kautta 2013! Hyviä haukkuja kokeisiin ja metsälle, tehdään tosissaan, mutta ei vakavissaan!

[virve]

Hyviä haukkuja sinne Poikuehaukkuihin.
Sinä olet sitten saanut sen minulle suunnitellun homman
Jos näyttää, että apua tarvitaan niin ilmoitelkaa tänne päin.

Miksei tehdä sellaisia metsästyskalentereita kuin joulukalenteri
Ei enää kuin 10 vuorokautta ja sitten me ollaan päivät metsässä Riemun kanssa.

Hyvää metästyssyksyä kaikille!
Toivottelee Virve ja Riemu

[Kukkoaho]

Niin sitä on taas kausi koe puolella aloiteltu ja mitenkä sen mukavammin tekisi kuin Poikuehaukuissa tyttären kanssa!

Olimme siis toiseen kertaan Kouvolan Erämiesten järjestämissä Poikuehaukuissa, kyseinen koe on järjestetty alle 18v koiranohjaajille. Meiltä kokeeseen osallistui se toistaiseksi kokeneempi koiranohjaaja VOI luokan kisoissa, eli tuo 10v tyttäreni oli koiran kanssa metsässä (hänellä nyt 2 koetta takana ja minulla 1). Ja hyvinähän heillä siellä metsässä meni, mutta se ei olekkaan tämän kokeen paras tai likikään ainut anti. Kiitos siitä tapahtuman järjestäjille!

Oli hienoa nähdä tuomareiden ottavan lämmöllä nuoret vastaan vaikka joissain tapauksissa taisi ikäeroa tuomarin ja ohjaajan välillä olla yli 60v Oma tyttäreni ihmetteli autossa tuomarin sanoja "1970 luvulta alkaen olen tuomaroinut ja ikinä en ole kahta samanlaista koiraa nähnyt", nämä pienet veteraanien kokokemuksella hankitut tiedot siinä vain siirtyvät eteenpäin! Mitä kaikkea mahdollisuuksia tämmöinen tapahtuma lapsille antaakaan? Emme varmasti kaikkea siitä ymmärrä vielä tänään.

Edelleen Kouvolan Erämiesten porukka pystyi järjestämään lapsille ja nuorille loistavan tapahtuman jolla esitellä harrastustamme. Toivottavasti järjestäjä porukka huomasi tapahtuman yleisen hengen jopa nousseen edellisestä vuodesta! Toivottavasti pistitte merkille sen, että monet näistä nuorista olivat odottaneet koetta ja tämä oli heillä yksi vuoden "kohokohdista". Kotiin lähtiessa useampi heistä huuteli "Nähää ens vuonna!". Ja huutelijoina olivat tasan tarkkaan tuomarit, vanhemmat ja ennen kaikkea lapset!

Hienoa oli myös nähdä lasten ja nuorten tutustuvan toisiinsa, oma tyttäreni sai kaksi uutta kaveria joiden kanssa näytti vaihtavan puhelinnumeroita. Tämä on mahdollista vain niin, että nuorilla on aikaa myös kokeen ulkopuolella ja tätä aikaa oli mielestäni juuri sopivasti jotta kaikki saivat esitellä koiraansa kavereille ja tutustua keskenään.

Omasta mielestäni on erittäin tärkeää, että nuoret todella saavat kavereita harrastuksen parista, eihän ole harrastusta ilman kavereita. Ainolle olisi varmasti vaikeaa saada tähän harrastukseen hullaantuvaa ystävää tästä ihan läheltä, mutta tämmöisen tapahtuman kautta se on mahdollista ja näin ollen myös se on mahdollista, että Ainolle tulee koirametsästyksestä ja koe toiminnasta ihan elinikäinen harrastus. Tämä muistuttaa minua edellisvuoden päätuomarin sanoista "Pitäkää lapset huoli siitä, että vanhempanne päästävät teidät kokeeseen myös silloin parhaaseen aikaan kun on pientä pakksata jo, silloin kun linnut vielä paremmin jäävät haukkua kuuntelemaan." Täytyy varmasti jossain vaiheessa katsoa olisiko tämä mahdollista?

Jotenkin tunsin itseni melkein huonoksi isäksi kun tyttö selitti minulle autossa, että "Haluan ihan oman metsästys koiran, siis sellasen jolle minä ammun sen linnun, teen sen koko homman. Ei sillai että se on meidän toinen koira, vaan että se on MUN metsästyskoira" Väitän tytön ymmärtäneen näiden kahden kokeen (poikuehaukut 2012 ja 2013) aikana jotain sellaista mitä moni joutuu opettelemaan huomattavasti pidempään. Vielä huonompi isä olin ja palautteen sain, kun kaksi edellisenäkin vuonna kokeeseen osallistuvista oli jo suorittanut metsästyskorti "Mä sitten haluun kans!" ja minulla poskipäät punottaa loppu ripityksen kanssa kuinka se on kuulemma minun homma vähän auttaa... Ihme väitteitä... No eiköhän se ensivuonna Ainollakin ole...

Jos joku Kouvolan porukasta tätä lukee, haluan kiittää omasta ja tyttäreni puolesta koko sydämmestäni! Toivon että huomaatte kuinka tärkeää työtä olette tehneet ja edelleen jatkatte sitä.

[virve]

Oli kyllä mukavat kokeet

Siinä olen samaa mieltä viimevuoden ylituomarin kanssa, että nuorille olisi varmasti mielenkiintoista käydä kokeessa silloinkin, kun maa on jäässä ja lehdet pudonnut.
Eikun joku vaan järjestämään lisää tällaisia mahdollisuuksia nuorille.

Onko mitään parempaa ja hauskempaa tapaa opettaa nuorille luonnon kunnioittamista, koirien ohjausta ja yleensä metsässä kulkemista, kuin haukkukoe.

Kaikkeen koiraharrastamiseen kuuluu myös se sosiaallinen puoli. Mikä sen hienompaa, kuin oppia tuntemaan samoja asioita harrastavia ihmisiä. Vain sitäkautta saadaan myös uusia harrastajia haukkuvalle lintukoiralle.
Samalla nuoret verkostoituvat sellaistenkin nuorten ja vanhojen kanssa joita ei tavallisessa arjessa välttämättä edes tapaisi.
Siellä opit tuntemaan myös monenlaista Suomea. Että kaupunkilaiset voi kulkea metsässä ja maalaiset saattaa jopa joskus ymmärtää kaupunkilaisia. Ei me todellakaan niin erillaisia olla vaikka toiset lapio pa...a ja toiset kirjoittaa raportteja konttoreissa. Metsässä me ollaan kaikki

Kiitokset järjestäjille. Mukavaa oli, vaikka pitkä päivä tulikin, mutta OLI vaivan arvoinen.
Terveisin Virve

[Kukkoaho]

Tässä taas odottelen kauden todellista alkua, siis sitä kun pääsee metsälle.

Ajatukseni vievät hetken taaksepäin ja muistan kuinka hetki sitten Remu oli pentu sitten nuorikoira. Nyt on edessä syksy jonka jälkeen Remu täyttää jo 6v.

Pieni "tuska" alkaa pesiä rintaan, enää sama ohikiitävä hetki ja Remu on jo 12, mitä sitten?!? No ennen tuota meillä on varmasti vielä monia ikimuistoisia hetkiä edessä ja uros kuulemma kehittyykin aina 8v ikään asti, tai näin minulle on sanottu. Mutta kyllä aika vaan menee nopeasti... välillä liian nopeasti

Yksi asia meiltä vielä yhdessä puuttuu, minä en ole koskaan saanut sitä isoa mustaa, en ennen Remua enkä valitettavasti mistään sen hyvistä töistä ole onnistunut. Eipä sillä niin väliä ole, niin paljon kaikkea muuta olen saanut Remun myötä!

Ensi kauteen lähden samoin ajatuksin kuin viimekauteen "Ei ole enää niin väliä onnistunko, vaiko enkö. Koira ei siitä enää miksikään mene!" Mertarannan sanoin nämä tulevat kaudet ovat niitä "Nyt naatitaan" kausia jolloin voi vain kuljeksia koiran kanssa metsissä. Tulosta tulee, jos on tullakseen. Hampaita ei enää tarvitse irveen vetää! Viime kauden alkuun kokeneempi harrastaja onneksi muisti sanoa tämän minulle ja metsästys oli paljon nautinnollisempaa kun onnistumisen "pakkoa" ei mielessä kaivellut.

Jotkin "vanhat ukot" sanovat, että on tärkeää ampua koiralle kauden alkuun yksi "merkiksi" aina mahdollisimman nopeasti, onko tässä perää? Vai olenko minä vihdoinkin oikeilla jäljillä?

[Uimonen]

Mukavaa välitöntä, ja erityisesti koira- sekä harrastuskeskeistä pohdiskelua Eerolta. Juuri sellaista, jota voi kuulla tai jopa itse lausua ääneen jahtipäivän lomassa tahi päätteeksi nuotion ääressä, kun antaa muille ja itselleen aikaa rakentaa ajatuksensa sekä sanansa tilanteeseen ja mielenlaatuun sattuviksi.

"Ei ole enää niin väliä onnistunko, vaiko enkö. Koira ei siitä enää miksikään mene!"

Juuripa näin. Ympäröivä suoritusyhteiskunta heijastaa väistämättä suorituskeskeisyytensä ja kiireensä meidänkin toimintaan. Onkin haasteellista pystyä järjestönä ja myös yksilönä tätä painetta kokonaisvaltaisesti vastustamaan, sillä kiire tai yksinomaan suoritusten mittaaminen ei voi olla vuosituhansia vanhan eräperinteen lähtökohtana.
Yhteiseen asiaamme liittyvä Suomenpystykorvarodun ylläpitäminen ja suojelu, perinteinen monitaitoinen metsästyskoira, koetoiminta, yhdistystoiminta, talkoot ja kaikki muu yhteinen asia on parhaimmillaan erittäin antoisaa ja palkitsevaa. Huonoimmillaan se voisi olla yksittäistä harrastajaa ahdistavaa ja jopa luotaantyöntävää, mutta siihen suuntaan ei kukaan meistä halua edetä, eikö niin?

Aistin ja myötäelän vahvasti myös Eeron kirjoituksen herkemmän kohdan jahtikaverin olemisen rajallisuudesta. Pohdin itse samaa asiaa keväisessä kirjoituksessa, ja minusta on koiran kannalta ajateltuna hyvin lohdullista, että kaikki ne tuhannet pystykorvat ovat omistajiensa mielessä näin arvokkaita, kuten Eerokin asian lausuu.

[Kukkoaho]

Aistin ja myötäelän vahvasti myös Eeron kirjoituksen herkemmän kohdan jahtikaverin olemisen rajallisuudesta. Pohdin itse samaa asiaa keväisessä kirjoituksessa, ja minusta on koiran kannalta ajateltuna hyvin lohdullista, että kaikki ne tuhannet pystykorvat ovat omistajiensa mielessä näin arvokkaita, kuten Eerokin asian lausuu.

Hämmästelen kuinka hyvin tavoitit tuon kirjoituksesta johon en uskaltanut sitä noin selkeästi kirjoittaa.

Ehkä minulla meni näin kauan, että tajusin kuinka uniikkeja nämä eräkaverit kuitenkin ovat ollakseen "vain koiria". Tajuan nyt ensi kertaa ehkä sen, etten koskaan enää saa samanlaista koiraa. Tähän heräämiseen ehkä vaikutti erään hyvin hyvin kokeneen tuomarin kommentti poikuehaukuissa se meni jotenkin näin "Tuolta 70 luvun alusta olen näissä kokeissa käynyt ja täytyy sanoa, etten kahta samanlaista koiraa ole nähnyt." kun tuon sanoo 70 ikävuotta ylittänyt "nuorimies" ja sillä painolla millä hän sen sanoi... Sitä kait alkoi pohtia, ettei Remu ole aina ja loputtomasti kanssani metsässä ja se oikeasti herättää pientä "tuskaa" jo nyt, vaikka koirapoika on vasta täyttämässä 6v.

Ikinä en samanlaista tule saamaan ja Remussa kaikkein parasta minulle on se sanaton yhteys joka meillä metsässä on, te kokeneemmat varmasti tiedätte mitä tarkoitan vaikka en sitä yhteyttä osaa sanoiksi pukea. Remu ei vain hortoile metsässä, ei "vain" hauku lintuja (aja jäneksiä, oravia...) vaan me tehdään se yhdessä. Tuo jokin ihmeellinen yhteys on se kaunein asia mitä pystykorvametästyksestä olen saanut kokea.

Olen kuitenkin onnellinen, että minulla on vielä monta kautta Remun kanssa jäljellä ja silti vähän haikea, kun niitä silti on niin rajallinen määrä... Olemmeko jo ylipuolimatkassa reissuamme? Miten vanhana se vielä jaksaa lähteä metsälle? Miten vanhana on vielä oikein viedä se metsään?

Tolloja ajatuksia ehkä jo tässä vaiheessa... mutta jostain niitä päähän pesii ;o)

[Uimonen]

Eero, ei nuo ole tolloja ajatuksia, vaan päinvastoin. Näillä ajatuksilla ollaan minun mielestäni tämän elämäntavan oikeassa ja aidossa ytimessä...

viewtopic.php?f=7&t=9933

[Kukkoaho]

Eero, ei nuo ole tolloja ajatuksia, vaan päinvastoin. Näillä ajatuksilla ollaan minun mielestäni tämän elämäntavan oikeassa ja aidossa ytimessä...

viewtopic.php?f=7&t=9933

Jostain syystä tuo kirjoitus oli mennyt minulta ohitse, mutta sehän on kuin omat ajatukseni! Hämmästyttävän samankaltaista ajattelua...?

Sopiiko kysyä monesko koira sinulla on menossa, onko ensimmäinen niinkuin minulla?

Kysymyksesi tuolla edellisessä:

Tiedän toki, että ahdinkoa voi "lievittää" uusi koira, viina tai jokin muu sijaistoiminto, mutta olisi vapauttavaa kuulla teidän muiden kokemuksia tällaisesta, koska niitä tässä lukijakunnassa varmasti riittää.

Tämä on juuri se mitä pohdiskelin, etenkin kun nyt olen tajunnut etten koskaan saa "toista Remua" vaan tämä hetki sen kanssa on uniikki, ainutkertainen reissu.. Jotenkin kismittää kun tiedän sen olevan puolessavälissä...

[Ketale]

Jumatsuikka täällä on kaksi taitavaa kirjoittajaa löytäneet toisensa! Jatkakaa jutustelua, sitä on kiva lukea mutta älkää nyt jo pohtiko koirienne poismenoa, jutuista päätellen ne on parhaassa iässä. Liika miettiminen pehmentää pään ja pystärit ei tykkää jos isännät ei oo teräviä..

[tk]

Kukkoaho, pullo on puoliksi täynnä, ei puoliksi tyhjä!

[Uimonen]

Eero,

Aina sopii kysyä! Ja ensimmäinen pystykorva on minuakin täällä kasvattamassa. Ja lisää tulee varmasti, jos terveys ja järki sen sallii. Vielä ovat molemmat onneksi omasta mielestä tallessa... Aikaa on kohta riittävästi.

Lyhyesti todettuna tuo kippurassa lepäävä hieno poika on minun noin neljävuotiaana iso-enolta saamani herätyksen konkretisoituma. Aika pitkään meni ennenkuin oma elämä ja varsinkin kalenteri oli minun mielestäni valmis koiran ansaitsemaan yhteiselämään.

Ketun vitale ja TK,

Minusta ei ole mitenkään huonoa, että Pystärin isäntä/kaveri pohtii myös tällaisia haikeampia asioita. On toki täysin varmaa, että meidän kaikkien vallitsevana ajatuksena ja jokapäiväisenä saamapuolena koiran kanssa on / täytyy olla iloa tuottava yhteispeli kaikissa toiminnoissa ja erityisesti metällä kahdestaan. Silti on mielestäni pelkästään ihmisluonteelle tervettä tarkastella (kaikkia) asioita useasta eri näkökulmasta. Laajan tunneskaalan (ilo - suru, onni - pettymys jne.) salliminen itselle on inhimillistä, ja pitkän päälle vapauttavaa.

Se on toki täysin selvää, että koiran kanssa pitää silti pelata koiran säännöillä.

Tässä ketjussa on nyt hyvästä aiheesta ja erinomaisesta keskustelusta huolimatta ajauduttu tämän otsikon alla aika paljon väärälle alueelle, joten viedään tämän keskustelun jatko tarvittaessa tuonne toisen otsikon alle, ja jätetään tämä ketju alkuperäiseen tarkoitukseensa.