Hyviä tarinoita tällä foorumilla ja paljon täältä tietoa myös saatu.
Ensimmäinen syksy takana nyt pystykorvan omistajana. Ensimmäinen koira itsellä.
Spk uros siis talossa, ikää nyt 8kk.
Ikäni olen metsiä kulkenut, mutta kyllä tämä syksy koiran kanssa oli unohtumaton. Tuskin malttaa odottaa seuraavaa. Tosin vielähän on latvalinnustus jäljellä. Malttaako sitä koiraa kotiin jättää jos hankitilanne sallii.
Koira oli 5kk, kun ensimmäisiä lintuhaukkuja saatiin.
Siitä se pikkuhiljaa lähti liikkeelle. Loppusyksyn aikana lähes joka metsäreissu oli jonkinlainen lintuhaukku, tosin syksyn jatkuessa eivät kestäneet kauaa. Saalistakin saatiin, kaksi poikateertä. Työvoittoja ja unohtumattomia muistoja niistä. Ja hienoja metsohaukkuja oli mutta säästivät nahkansa vaikka lähellä oli monta kertaa. Useamman tilanteen myös tunaroin, kun en luottanut koiraan. Luulin että niitä pikkulintuja se taas haukuskelee
.Hirvet kiinnostaa myös mutta kun karkkoavat niin tulee takaisin, ainakin vielä. Tuo koiran haukku käyttäytyminen mietityttää ja siitä haluaisinkin kokeneempien kommentteja miten se yleensä kehittyy. Nyt tosiaan haukkutiheys on vielä aika harvaa ja mielessä käy johtuuko siitä että linnut ei haukulla pysy. Kuuluva ääni on myös koiralla ja se myös mietityttää. Ei mikään vieno ääni mitä joskus videoilla kuunnellut.
Välillä seuraa lintua avoimella maastolla pitkästikkin. Välillä vain kuulostelee päätä kallistellen. Mutta jahtiverta näkyy olevan. Kaikki näköjäään halutaan mitä vastaan tulee. Kyllä se ääni kun metto puree hammasta koiralle ennen kuin siipeää maasta on hieno ääni. Ja koiran haukku vaikka joka kerta ei vielä löydykkään.
Hakeminen on kehittynyt syksyn aikana, etääntyy miehestä nyt yli 300m kankailla. Mutta ailahtelevaa ja lumentulo vaikuttanut. Jos tiheässä metsässä niin kulkee lähellä. Välillä meinannut usko loppua. Ja myyrät kiinnostaa, loppuuko tuo jossaki vaiheessa.
Mutta mukava on kulkea kairoja kaverin kanssa. Ja tullaan kulkemaan. Ensi syksyä odotellen.
