Tuo on nyt hieman kaksipiippuinen juttu. Olen joutunut tuolla nyt hieman vaivaamaan päätä, kun ihan metsäkaveriksi aiotulla uroksella alkaa olemaan kysyntää, ja tuntuu että harmaita hiuksia alkaa pukkaamaan.Kukkoaho kirjoitti: On toki hyvä, että EPI lukua käytetään, mutta tulisi muistaa, että pitäisi riittää kunhan se pysyy jalostus suosituksen rajoissa.
Eli harrastajissa tuntuu olevan "jalostajia" ja jalostajia. Jalostajilla tarkoitan tässä harrastajia, jotka todellakin katsovat jalostusvalinnoissaan rodun kokonaisuuden parasta ja pyrkivät viemään rotua eteenpäin. Sitten nämä "jalostajat" taasen pyrkivät valinnoillaan saamaan huippuyksilöitä, mm. terveyden kustannuksella. Tähän "jalostajien" toimintakulttuuriin tuntuisi liittyvän sellainenkin piirre, että sairaat yksilöt pyritään hävittämään kaikessa hiljaisuudessa eikä niitä ilmoiteta rotujärjestölle. Näin saadaan paremmin epi-lukukin pysymään aisoissa omilla koirilla. Korostan vielä ettei minulla ole asiasta varmoja todisteita, kylläkin vahva epäilys on hiipinyt mieleen.
Kun / jos tälläistä tapahtuu, niin epi-luvun luotettavuushan siinä kärsii. Nyt kun morsianehdokkaita on tullut tyrkylle, niin epi-luvun ja muiden huomioon otettavien asioiden lisäksi olen pyrkinyt katsomaan mistä koirista sukutaulu muodostuu ja onko siellä ns. riskikoiria miten monessa kohtaa. Ja mikäli herää epäilys, ettei epi-luku kerrokkaan kaikkea niin sitten jarrua. Vähemmän aikaa harrastanut ei voi millään tietää läheskään kaikkea, mutta jotain tietoa kuitenkin on matkan varrelta tarttunut.
Saatan toimia liiankin varovaisesti, mutta omapahan on koirani. Kaikki eivät siitä pidä. Eräältäkin nartun omistajalta sain kuulla kunniani oikein kunnolla kun en antanut urosta, vaikka jalostusneuvojalta olisi lupa ollut. Ei se kuitenkaan käsky liene Vastaavasti taas annoin uroksen toiselle nartulle, vaikka olikin hieman suurempi epi-luku, koska taustat mielestäni olivat riskittömämmät. En tiedä meneekö näin ihan metsään, mutta ainakin tässä kokemus karttuu ja nahka vahvistuu v....iluja kuunnellessa