Mikäli sellainen olisi omana osionaan tällä mustien palstalla, niin sen alta löytäisi kootusti kaikki aihepiiriin liittyvät jutut. Niistä voisi olla kenties jotain hyötyä ja oppiakin. Uskon, että myös aktiivinen keskustelu lisääntyisi ja saman aiheen toisto vähenisi.
Ellen ole aivan väärin ymmärtänyt koiraharrastusta, niin metsästys on pääasia eikä takkitarpeet. Myös hyvästäkään maastokortista ei saa joulupaistia.
Mitäpä mieltä ylläpitäjä ?
Pistänpä oman korteni kekoon. Alla vuotisen karhukoiran ensimmäinen kaato. Kohtuulliselta puolen kilsan löytömatkalta n 1,5 h kiinteä, tunnusteleva seisontahaukku, josta oheinen sonni nurin niskalaukauksella. Sonni seistä jäkötti raivaustaimikossa, joten ampumatilanteeseen pääsy vei aikaa.
Huomaa koiran varovainen suhtautumineen raatoon. Ei mennyt kaadolle, ennen kuin haki minut kaveriksi. Kun suolistin hirven, niin sitten juniori rohkeni jo nuoleskella ensimmäistä saalistaan.
Mielestäni tällaisen hirveä kunnioittavan pentukoiran kanssa on todella helppoa päästä alkuun ja saada seisontahaukkuja, kunhan vain riistaveret laukaisevat haukkuvietin.
Sitten vanhemman työkoiran otteita. Hurtta katosi heti voimakkaaseen vastatuuleen, kun löysäsin sen autolta. Löytömatka noin 600m. Haukkua löytöpaikalla tunti ja ammuin sonnin 10 metristä korvan juureen. Kyllähän kokeneen hirvipuimurin ralli hirven ympärillä on tietysti omaa luokkaansa hiipimistäkin ajatellen. Koira tuli minusta tietämättä viereeni juomaan vettä lätäköstä ja sonni käveli suoraan ristikolle.
Olihan tuossa raamikkaassa hankosarvisonnissa jonkin verran töitä, että sai sen yksin suolistusasentoon. Koiramiehen repusta löytyy vehkeet ja tarpeet siihenkin.
Tuskin sain aseen selästä ja puseron puuhun, kun karva jo pölisi, mutta sitten vienkin aina koiran syrjään 10-20 metrin päähän kaadolta.
Loppukevennykseksi Perttolan lyriikkaa mustamaalattuna karhukoiramiehen nykypäivään ;
Tummien silmien palava katse, olemuksen ryhdikkyys ja jäntevyys vangitsevat kyllä minutkin. Yleensä se on merkki lakanoiden vedosta, astianpesukoneen tyhjennyksestä, mattojen piiskauksesta tai jopa roskapussin ulosviennistä.
Siinä vaiheessa sitä kaipaakin villiä ja kesytöntä erämaata.
- on varmasti aina mieleenjäävä tapaus. Omalla pennulla oli jo jokunen alustava haukkukin takana 0,5 v iässä edelliskaudelta, kun alkoi ensimmäinen varsinainen jahtikausi. Ensimmäiset hirvikosketukset - ja pentu ikäänkuin arkaili 
. Ei meinannut edes lähteä seuraamaan karkkoa, kun pelokkaan oloisena pälyili isäntäänsä. Ja sitten lyhyt karkon ajatus.. Ja sitten kiukuttava kimara jänisajoja ja lintujen pöllyytyksiä:twisted: Lopulta erään 1,5 km jänisajon päätteeksi pentu palaili isäntänsä luokse.. naputtelin kännyllä jo kasvattejalle viestiä että jäniskoiranko möit, kun sadan metrin päässä kajahti haukkusarja. Pentu tuli luokse "hölmön" näköisenä, kallisteli päätään ja ikäänkuin pyyteli mukaan katsomaan... Hipsin koiran perään varovasti kun sitten rävähti uudestaan. No vasaniekkahan se siinä! Noin puolen tunnion haukkurupeman jälkeen olin ampumahollilla, emä rupesi siinä jo hermoilemaan - päätin ampua. Laukaus - ja vasan rimppana pomppasi laukkaan !!! Muutama mahtisana siinä pääsi ampujalla, ja koira pakenevien hirvien perään... 160 m päässä sitten uusintahaukku, jonka päässä löytyikin lopputulos, josta oheinen huono kuva. Pentu oli tosi varovainen kaadolla, ja ikäänkuin anteeksipyyteli kun moisen kolttosen teki 
Seuraavien hirvien kanssa jo otteet ihan eri planeetalta...