Odotettu elokuun 20.päivä oli jälleen koittanut. Saavuimme pyyntikaverin kanssa menomatkalla karsittujen koivutukikeppien kanssa mykistävän aavan laitaan. Pituutta kaikkiaan 15 kilometriä ja leveyttäkin keskimäärin kolmatta kilometriä. Parin kilometrin saajokävely rinkkojen kanssa vaihtuisi kohta kävelymiestä kantavia kaartoja pitkin etenemiseen. Viimeistään aavalla jo pintautunut hiki pusertuisi läpi puseron. Saappaitten liikuttelu oli tarkoituksellisen ergonomisen hidasta, mutta silti määränpää, rimpilammet tuntuivat lähestyvän tuskallisen hitaasti. Kauden ensimmäinen päivä kauden raskaimmassa maastossa söi miehiä, muttei hetkauttanut vähääkään aavalla kiitävää saksanseisojaa. Vannoutunut pystärikaverini oli ristinnyt Lottanartun kunniakkaasti jänkäohjukseksi.
Kello kahdentoista jälkeen ei ollut tapahtunut mitään. Joitakin kaukaisia harvoja ja arvoituksellisia kumahteluja pohjoisen suunnasta. Vaikka aurinko paistoi täydeltä terältä, niin virinnyt tuuli aapamerellä piti passittajat visusti koloissaan. No eipä räkkä häirinnyt. Parin tunnin odottelun jälkeen, kun kaivattuja hanhia ei näkynyt, päätimme siirtyä läheisen aapajärven reunamille tavoittelemaan heinäsorsia.
Vastarannalta kampesikin lentoon pikku parttio, josta pääsin suistamaan yhden alas, mutta huonolla osumalla. Lintu pärskähti rimpeikkoon, josta sakemanni alkoi sitä hellittämättä pyytämään. Aloimme kahvittelemaan.
Kaivelin jo repusta kahvipussia spriikeittimen päällä kiehuvaa pannua varten, kun kaveri nyökkäsi minulle merkitsevästi. Sakemannihan se sieltä palaili puolen tunnin ahertamisen jälkeen punajalka suussaan. Taisimme juoda oikein nisukahvit.
Tuskin saimme hartaan kahvihetken päätökseen, kun pohjoisesta kuului toistakymmentä onttoa jymähdystä. Se tiesi, että hanhet olivat liikkeellä. Maastouduimme välittömästi. Eipä mennyt kauankaan aikaa, kun neljän hanhen parvi oli ohittamassa meitä 300 metrin etäisyydeltä. Yksi hanhi parvesta jäi taaemmaksi ja vajosi koko ajan alemmiksi muista ja pudottautui keskelle aapaa. Komensin koiran rinnalle ja lähdin lähestymään laskeutumispaikkaa alatuulen puolelta. Koira jysähti seisontaan lyhytkortisella saraikkoalueella, mutta hanhi siipesi ilmaan tavoittamattoman kaukaa ja lensi vesirajassa parisataa metriä laskeutuen uuteen paikkaan.
Kiersin koiran kanssa jälleen oletetulle laskeutumisalueelle. Keinottelemalla pääsin aapaa halkovan ojajuotin yli. Kahluusaappaille piti katsoa raatejuuristot tueksi. Edessä oli sitten uhkaavasti heinäiset, ylittämättömät rimmet. Olin huomannut edetessäni metallin välähdyksistä parin metsästysporukan seuraavan toimintaani kiikareilla aavan vastarannalla. Sakemanni eteni pää koholla reippaasti, kunnes jähmettyi jouseksi. Hännänpään värinä kertoi kaiken tarvittavan. Teroitin katsetta koiran seisontasuuntaan ja keksin painautuneen hanhen profiilin vesikasvien suojasta. Musta Benelli nousi poskelle.
Nouda !
. Minkäslaista tuntumaa on muilla mettähanhikantaan esim Kainuussa ja pohjois-Pohjanmaalla tällä hetkellä ?
matka oli pitkä ja raskas autole koira sylissäni mut huolet ei ollut ohi kaveri ilmotti ettei karhukoira ollut antanut sille kiini tiellä vaan oli mennyt sinne mistä oli aamulla tullut ja mulla tuli kiire sitä hakeen ettei kumpikin menehdy.ihmettelin koiran käytöstä ja sehän löyty irti laskupaikalta ja ei suostunu tuleen autoon,se oli aika lähellä haukkua ja oli harmaan haukun loppumisen jälkeen ilmestynyt tielle n.10min päästä.yritin koiraani saada autoon mut turhaan.otin harmaan peräkontista ja näytin kuollutta koiraani karhukoiralle jonka jälkeen se haisto sitä ja alkoi ulvomaan,hetken ulvottua hyppäsi autoon ja pisti maate.se oli tajunnut mitä oli tapahtunut ja halusi vaan nähdä kaverinsa viimeisen kerran..(mun mielipide)mikä tähän naaras hirveen tuli niin menin seuraavana vuona karhukoiran haukulle ja tiesin et sielä on naaras hirvi ja olin aikonut jättää sen ampumatta mutta haukulle päästyä ku se juoksutti koiraa ku hullu katsoin sitä hieman tarkemmin ja näin sen täplän,silloin päätin et toista koiraani et tapa ja samassa se alkoi suoraan katsomaan minuun ja otin kylmän rauhallisesti tähtäimen siihen valkeaan pisteeseen ja puristin,silloin sain vasta rauhan itelle tuosta koiran tappajasta..
päätellen.Ei tullut tietä myöten hirvi eikä karhu vaan naapurikylän ainoa ravihevonen koira kintereillä ja lujaa.En usko että siihen olis osunut vaikka olisi tullut ammuttua.Tottahan toki sitä olis ainakin pitänyt yrittää tosipaikan ollessa kyseessä.Ajattelin että eihän hätä ole tämän näköinen,panin tupakaksi ja jäin odottelemaan mitä tuleman pitää.Passitusta ei voinut purkaa koska pyyntihän oli vasta alussa.Tarkistin vielä että pyssy on ladattu ja makasiinissa tarpeeksi arsenaalia ,kaiken varalta.Kohta haukku alkoi sitten sieltä suunnasta mihin ajo oli mennyt.Tuntui aluksi pysyvän paikoillaan,mutta kohta mentiin vastaavasti Kärsämäen suuntaan."Ylösotto" 
Oli aikansa ylivoimaisin koira kaikki rodut mukaan ottaenkin ja tämän myönsivät siihen aikaan harmaan miehetkin 
Itselläni oli uros Suopellon retusta ja Roopen siskosta vaan tämän koiran kanssa en oikein onnistunut oli valtavan tiukka haukkunen jos hirvi liikahti vaikka vain syödäkseen lakkasi haukkumasta,pyynti tältä koiralta tämän takia valtavan vaikeaa 
Näätä koirana soipa peli kumminki 