Karhukoiran luonne!

[hurja]

Olen aina ihaillut tämän koiran luonnetta, se on isäntä uskollinen, tyyliä kaveria ei jätetä, kun päästän kaverin irti voin pimeässä oottaa samassa paikassa missä olin laskenut irti kaveri tulee takaisin!! pisimmät matkat mitä olen katsonut on 32km mistä koira on palannut takaisin!!Tämä on yksi arvo miksi minulla on musta!

[RipeH]

Hurjalla on huimia kokemuksia!
Siinäpä silti myös yksi syy miksi tähän rotuun päädyin. Tulee sinne mistä on lähteny. Juuri silloin tätä varmasti kiitellään kun/jos välinerikko tutkan kanssa sattuu kohille laajemmilla saloilla. Nyt kun ensimmäinen pentu on tulossa niin monesti on mielessä käynyt, että pitää muistaa antaa koiran tulla minun luokse metästä eikä minun pidä mennä sitä tutkan avulla tienvarresta hakemaan, jotta oppisi tuon homman.
Ja ylipäänsä mitä olen vähällä kokemuksella seuraillut, niin hyvin tasapainoisia koiria ovat olleet, mm. kaadoilla. Ja turhaa hötkyilyä ei muutenkaan ole.

[Kölvi]

Hurjan ja RipeH:n kanssa samaa mieltä tuosta luokse tulo "luonteesta" joka on tärkeä esim juuri tuon väline rikon takia ja helpottaahan se käytännön tilanteita. Myös käyttäytyminen muita kohtaan esim juuri kaadolla, luonne pitää olla sellainen ettei ainakaa ole ensimmäisenä tappelua aloittamassa jos paikalle sattuu toinen koira, mutta puolensa on pidettävä. Ja vielä lopuksi karhukoira on "yhden miehen koira" ja uskollinen omistajalleen oikein koulutettuna tietenkin.

[Pystykoira]

Karhukoiran luonne on uskomaton. Sen uskollisuus ja ystävällisyys ja sydämmellisyys yllättää minut aina päivästä toiseen. Karhukoiran luonne on minun mielestäni verbaliikan ulkopuolella.
En tiedä, liittyykö nämä edellisissä viesteissä kerrotut tarinat enemmän sen uskomattomaan suuntavaistoon ja muihin avuihin, vai luonteeseen, mutta mainitsen yhden esimerkin itsekkin. Koira jäi yöksi haukkumaan maastoon hirviä ja tutkasta katkesi virta illalla kymmenen aikoihin. No niinhän se piti minunkin onnettoman jäädä sinne maastoon yöksi. Seurailin autolla haukun tuntumassa koko yön, ja kun se aamuyöllä vihdoin jumahti paikalleen, niin otin autossa aina välillä torkut. Viimeisen kerran tarkastin ikkunasta, että vielä haukku kuuluu, kun sitä oli takana 13 tuntia. Heräsin unilta kuuden aikaan aamulla ja joka puolella oli täysin hiljaista. Ajelin ympäriinsä ja huutelin, takin ja viltinkin jätin tielle merkiksi, mutta koirasta ei havaintoa. Laittelin sitten viestiä ukoille ympäriinsä, jotta jos löytyy aamulla koira ilman isäntää, niin se on minun. Parin tunnin etsimisen jälkeen lähdin käymään pihassa. No siellähän se istui herra rappusilla niin tyytyväisen näköisenä, jotta. Yritti miulle kertoa, että et ukko usko, mitä mie näin metässä. Ihmeellistä tässä on se, että välimatkaa viimeisestä haukkupaikasta kotiin on yli kahdeksan kilometriä, eikä koira ole koskaan kulkenut sitä väliä aikaisemmin. Edellispäiväiselle löytöpaikalle on siitä linnuntietä 12km ja sieltä kotiin saman verran. Uskomaton on koiralla suuntavaisto. Pystykorvasta miulla ois vielä ihmeellisempiä juttuja.

[eronemi]

Seittämän vuotta ja edelleen samoilla kaavoilla on menty Tosi Toverin kanssa... Oli matkaa sitten kolme tai kolmekymmentä kilometriä, on pelikaveri palannut lähtöruutuun ajatallen omilla aivoillaan kannattaako tätä saalista jälestää vai antaako olla. Nuorempna oli tiukempaa, nyttemmin on alkanut ajatella jären kanssa.

[sumu]

Tästä koiran luokse tulosta täytyy myös itse kertoa pieni esimerkki vuoden takaa,olin hetkeä ennen lähtenyt autolta ja koira muutaman irrottelu lenkin jälkeen tuntui lähteneen pitemälle reisulle kävelin hiljakseen eteen päin ja odottelin haukun jossain alkavan aikaa tuntui kuluvan niin istahdin juomaan kahvit jonka jälkeen alkaisin tutkaileen että mihnkä asti koira oikein olisi kulkeutunut.Saatuani kahvin esille koira tuli ajouraa luokseni ja heti huomasin että kaikki ei nyt ole kunnossa,koira tuli muutaman metrin päähän ja asettautui maate suusta tuli aika tavalla verta kyljellä olinn nirhautamia ja pikeä eli koira oli jäänyt auton alle läheisellä valtatiellä jonne oli noin kilometrin matka.Maatepanon jälkeen koira ei suostunut enään nousemaan ylös,ilmoitin pyytikaverille miten on käynyt ja mihin suuntaan lähtisin koiran kanssa tulemaan jollain konstilla kaveri aikoi tulla meitä vastaan.Aloin katamaan koiraa satametriä kerralla ja hain aina välissä reppua ja pyssyä,koira jäi aina makaamaan siihen mihin sen laskin.Jonkin matkan jälkeen kaveri tuli lavaautollaan mehtäkoneen jälkeä vastaan autoaan säästämättä.Nousin lavalle koiran kanssa ja matka eläinlääkriin alkoi.Koiran täytyi olla äärettömän tuskainen mutta niin tärkeänä piti isännän löytymistä että että minut etsi metsästä,löydettyään luotti puolestaan minuun täydellisesti ei se kantaminen ollut varmaakaan koiralle tuskatonta mutta eipä muuta konstia ollut.Entä miten jatko,no hyvinhän siitä lopulta selvittiin,pienen puhelin rumpan jälkeen löydettiin päivystävä eläinlääkäri joka tutki ja nesteytti ,antoi kipulääkeen ja antipiootit.Muistona koiralla pari katkennutta hammasta ja arpea,loppusyksystä seuraamisissa näkyi vielä takapakkia mutta kun vuosi oli kulunut niin koira kulkee kuin ei olisi kolhua saanutkaan

[Sisukas]

No kerrotaan nyt yksi luotettavalta taholta kuultu tapaus:

Isäntä oli aamun valjetessa lähtenyt narttukoiran kanssa hirvenpyyntiin tuolla jossain Pomokairan länsipuolella. Hirviä ei heti aamupäivän aikana ollut löytyny, mutta poroja oli pitänyt pätkät saatella, kun niihin ei vielä täysin oltu totuttu. Iltapäivällä sitten oli kuitenkin hirven kimpuratkin löytynyt jostain kuulumattomista. Isännän tullessa kenttiin tien varteen oli koirakin sattunut olemaan haukulla kentissä ja tutkasta saattoi nähdä, että tuolla 5 kilometrin päässähän tuo haukkuu.
Autokyydillä niin lähelle kun pääsee ja haukulle äkkiä ennen pimeää. Pikku sattumusten jälkeen aivan hämärissä ammuttu hutilaukaus, haukussa emä, vasa ja iso sonni. Lähimmälle tielle 5,1 km matkaa ja koira painui syvemmälle hirvien perässä. Isäntä lähimmälle tielle ja kuivien kamppeiden vaihtoon. Piippitutkalla ristiin tutkaus mihin koira jäi haukkumaan ja leiriin nukkumaan, linnuntietä 8- 10 kilsan päähän. Tielle tullessa isäntä jätti hikisen takkinsa koiralle merkiksi ja huoli oli kova koirasta, joka on näitä gps- sukupolven aikaansaannoksia etelämmästä, joka aina haettu gepsin perusteella, eikä ole edes annettu mahdollisuutta koiran palata jälkiään. No ne jäljetkin ovat olleet joskus lähempänä 80 kilometriä, mitä koiran olisi pitänyt palata, siksi ehkä tämä oikominen.
Jossakin vaiheessa koiralla aamuyöstä on järki voittanut (näin ei läheskään aina ennen ole tapahtunut) ja koira on lähtenyt katsomaan kuinka isännälle on käynyt. Ei kelvannut takki, isäntä piti löytää. Oli ollut ihmetys suuri kun koira oli pamahtanut leiriin häntä heiluen aamulla. Autolla oli tultu loput 7 kilometriä takilta, joten isännän jälki tuskin haisi. Isännän Hiluxin jälki ehkä, kuka tietää.
No gepsiin oli kaikkineen tullut vuorokauden aikana 128 kilometriä (siis kaikki matkat, ei vaan työskentelymatkat).

Minusta hyvä osoitus karhukoiran suuntavaistosta!

[JTH]

Millainen karhukoira on toisia koiria kohtaan, meidän kohta 10kk uros ei kovin monesti ole kohdannut lähituntumalta toisia koiria.
Tänään isän pihassa tavattiin heidän 5kk uroskoira sellainen kissan kokoinen, eipä karhukoira suvainnut yhtään toista koiraa liian lähelle itseään.
Välissä oli onneksi aita ja tiukasti kiinni hihnassa, kovasti murisi ja vaikutti aika pahantuuliselta juuri silloin.
Ajattelin että liian lähelle ei ole mitään asiaa ettei satu vahinkoa, kovasti tuo pikkuinen olisi tehnyt tuttavuutta isomman koiran kanssa.
Itseäni ihmetytti tuo karhukoiran käytös pienempää kohtaan, liekö vaikuttaa se ettei ole tavannut montaa vierasta koiraa.
Omassa pihassa on kyllä toinenkin koira jonka kanssa tulevat hyvin toimeen, tosin ovat olleet pennusta asti uhdessä päivittäin tekemisissä.

[pass€]

Luonteeseen liittyen kerronpa tarinan toissa illalta: Rouva lähti käymään lenkillä siinä iltasella ja otti tuon narttukoiran mukaan. Lenkin varrella on junaradan ylitys, normi tasoristeys ilman puomeja. Tuolla tessulla on tyyli riehaantua junan nähdessään ja nytkin sattui sitten juna yhtäaikaa tähän risteykseen porhaltamaan. Rouva otti koiran tukevaan otteeseen, piti kiinni pannasta ja oli muutenkin valmis kohtaamaan puutavarajunan ohimarssin. Todennäköisesti piti Fleksin lukosta kiinni toisella kädellä tai jotensakin silleen. Kävi kuitenkin niin, että junan ollessa sivuuttamassa paikkaa, koira pääsi irti hihnasta lukon auetessa ja hyökkäsi kohti junaa. Koira hyppäsi junaa vasten, lennähti radan varteen lumipenkkaan umpisukkeluksiin! Siitä lumet puisteltuaan otti vähän takapakkia ja kun huomasi karkon tulevan lönkytteli rouvan huomaan kuin mitään ei olisi tapahtunut..Seurailin koiraa kotona ja totesin ettei mitään vaurioita ollut tullut törmäyksestä. Tuskin toista kertaa sattuu näin hyvä tuuri. Mielenkiinnosta odotan seuraavaa koiran ja junan kohtaamista, oppiko kerralla..

[Heini]

^ Ohhoh mikä tilanne! Hyvä tuuri kyllä ollut matkassa koiralla, toivottavasti ei jälkeenpäinkään mitään tule ilmi ja koira olisi vähän kokemuksesta nyt viisastunut!

[hurja]

Omat kokemukset Uroksen luonne kehityksestä on vähän samat kuin Suomalaisen miehen. Ensin uhotaan ja halutaan näyttää mutta ajan myötä järki tulee päähän eikä sen jäläkeen vihti kuin tosi tilanteessa koveta

[Jyry-Sisu]

Millainen karhukoira on toisia koiria kohtaan, meidän kohta 10kk uros ei kovin monesti ole kohdannut lähituntumalta toisia koiria.
Tänään isän pihassa tavattiin heidän 5kk uroskoira sellainen kissan kokoinen, eipä karhukoira suvainnut yhtään toista koiraa liian lähelle itseään.
Välissä oli onneksi aita ja tiukasti kiinni hihnassa, kovasti murisi ja vaikutti aika pahantuuliselta juuri silloin.
Ajattelin että liian lähelle ei ole mitään asiaa ettei satu vahinkoa, kovasti tuo pikkuinen olisi tehnyt tuttavuutta isomman koiran kanssa.
Itseäni ihmetytti tuo karhukoiran käytös pienempää kohtaan, liekö vaikuttaa se ettei ole tavannut montaa vierasta koiraa.
Omassa pihassa on kyllä toinenkin koira jonka kanssa tulevat hyvin toimeen, tosin ovat olleet pennusta asti uhdessä päivittäin tekemisissä.

No, ainakin meidän (uros)koira sietää toiset koirat erittäin hyvin. Näyttelyissä on suht kiltisti, tosin vastaa jos toinen (isompi uroskoira) rähisee. Pikkusemmat ja nartut saavat rähistä ihan rauhassa. Lenkillä Jyry (rek.nimi Pörri) ei rähise kellekään ja jos joku pikkukoira tulee nuuskimaan, niin Jyry pistää jopa maate, että ovat samalla tasolla. Koirapuistossa Jyry on joutunut pari kertaa puolustamaan itseään, mutta traumoja ei ole jäänyt (muuta kuin omistajalle). Ikää Jyryllä on nyt vajaa 1v 9kk ja mukaan on tullut jonkun verran epäluuloa toisia kohtaan, mutta ei vihaisuutta. Epäluulo johtunee siitä, että täälläpäin on todella paljon vihaisia (seura)koiria ja olen jo itsekin alkanut kiertämään kaikki kaukaa (jo pelkästään senkin vuoksi, että vastaan tulee paljon ulkomailta tuotuja rescue-koiria). Jahtikaudella varon muutenkin toisia koiria, kun se leikki menee välillä vähän turhan rajuksi isompien koirien kanssa.

Jyry on kyllä todella kiltti koira, joten se auttanee toisten koirien kanssa. Mutta onpahan myös Jyryä paljon kaikkeen totutettukin (koneisiin, liikenteeseen, ihmisvilinään, koiriin..). Itse en jaksa uskoa, että karhukoirat olisivat jotenkin erityisen pahakäytöksinen rotu (toki se taistelutahto aiheuttaa tiettyä käytöstä), vaan totuttamalla ja opettamalla saanee yleensä ihan hyväkäytöksisen koiran. Jyryn tottelevaisuus ihmetyttää välillä. Ei sitä nyt niin paljoa ole opetettu. Hieman hymyilytti itsenäisyyspäivän näyttelyssä Tampereella, kun kerhokaverit ihmetteli Jyryn hyvää käytöstä ja tuomarikin (Pekka Teini) siellä huuteli, että: "voisivat ne muutkin juosta yhtä hienosti kuin tuo viimeinen". Jyryä siis oli tuo viimeinen. Olisi kuulemma eräs koira sijoittunut paremmin, jos olisi käyttäytynyt paremmin.

Kohta on uusi pentu (toivottavasti) tulossa ja silloin asumme jo syrjemmällä maaseudun rauhassa, joten vaatii meiltä enemmän sen pikkuneidin totuttaminen taas kaikenlaiseen.

[heppu]

En voinut tänäänkään kuin ihailla karhukoiran hienoa käyttäytymistä, tottelevaisuutta, perheenjäsenyyttä... Kaheksanvuotias tyttöni sujutteli hiihtää 20 kilometrin lenkin yksin vajaan 7 vuotiaan valjaissa olevan urokseni kanssa ilman mitään ongelmia. Vastaantulevat hiihtäjät kohdattiin ongelmitta, veto oli tasaista ja koira totteli tytön antamia minulta opittuja käskyjä ilman, että minun tarvitsi juurikaan puuttua. Jos pyllähdettiin, koira odotti käskystä, kunnes tyttö pääsi ylös. Itse seurailin perässä nuoremman kk:ni kanssa. Äristelevälle vastaantulijalle ilmoitettiin painokkaasti, ettei lähemmäksi ole asiaa, muuten ei ollut erityistä vetoa yhteenottoon. Loistavaa kuntoilua ja yhdessäoloa meille kaikille - Kk:lle myös paljon ihailua rauhallisesta käytöksestä muilta hiihtäjiltä.

[Jyry-Sisu]

Päivittelisin vähän omalta osaltani tuota meidän Jyryn käytöstä, että nyt kun sillä on haaremissaan tuo Nella (nyt vajaa 10kk), niin ei se Jyry enää ihan niin kiltti olekaan. Välillä käydään tuolla kaupungissa koirapuistossa ja yleensä päästän molemmat sinne temmeltämään ja jos siellä on toisia uroksia niin Jyry on kyllä aikas tarkka siitä Nellasta. Vielä ei ole Jyry yhtäkään tappelua aloittanut koirapuistossa, mutta jos siellä puistossa on jotain macho-rotuja niin en mene sinne Jyryn kanssa ollenkaan. Se taitaa itsetunto niillä koirilla olla niin huono, että ovat heti Jyryn kimpussa ja vaikka se puolensa pitää hyvinkin niin aina on vaarana, että jonkun paikan loukkaa. Ja ihmiset tuo välillä aivan sekopäisiä koiria niihin puistoihin... Sosiaalistettu on oikein urakalla, mutta täysin en luota Jyryn kiltteyteen toisia uroksia kohtaan. Naiset toki saa kurmuuttaa sitä miten lystäävät - paitsi Nella. Nella kyllä pistetään ojennukseen heti jos alkaa liiaksi rasittamaan hermoja.