Kotieläinlääkäri-palsta
Valvojat: Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7, Valvoja1
Kotieläinlääkäri-palsta
Täällä kun aina kysellään koirien vioista ja vaivoista, niin eikö tuo ole sillon sama perustaa tänne tämmönen viestiketju, johon voi keräillä näitä kyselyitä ja vastauksia yhen aiheen alle.
Minäpä alotan. Piti tuota minun murheenkryyniä narttukoiraa taas pari viikkoa sitten tohtorilla käyttää. Muutamassa viikossa kasvoi koiran tisseihin joku nyrkin kokoinen patti.
Tuossapa kuva siitä:
Tohtori otti verikokeet ja tutkaili muutenkin pattia, mutta ei oikein osannut sanoa, että mistä se johtuu. Tulehdusta siinä ei ole vaan patti on joku verenpurkauma tai sitten kasvain. Muuta ei osannut oikein sanoa. Epäili, että leikkaus auttaisi, mutta voisi olla aika iso operaatio, koska patti on levinnyt n.20cm halkaisijaltaan olevalle alueelle. Epäili myös, ettei leikkauksella välttämättä siitä kokonaan edes eroon päästäisi.
Onko muilla kokemuksia vastaavasta? Taijetaan ootta vaan siihen asti, että routa sulaa ja pääsee montun kaivuun. Koira ei ole vielä viittä vuotta ja tohtorointia on kyseiselle asukkaalle tehty jo toistatonnin eestä. Eipä oo oikein mistään kotosin tämmönenkään.

Re: Kotieläinlääkäri-palsta
Joo kokemusta on vastaavanlaisesta tapauksesta. Nartulla oli juuri samanlainen patti nisissä. Käytin eläinlääkärillä ja hän sanoi samoinkuin sinulle, että leikkaus aika iso operaatio. Eli lopputuloksena se, että koira monttuun.
Heino Kangastupa
Re: Kotieläinlääkäri-palsta
Kylläpä se taitaa olla sillon koiran menoa.
Samalla koiralla oli tuossa toistavuotta sitten karvanlähtöongelmaakin.
Kuva:
Tuntuu olevan jotenkin tosi herkkä tämä koira kaikille ulkoisille tekijöille. Tuo karvanlähtö/kutittaja johtui käsittääkseni huonolaatuisesta ruuasta(tai vehnäpitoisesta ruuasta). Kun ruoka vaihdettiin kalliimpaan, niin karvapeite muuttui hyväksi.
Samalla koiralla on ollut silmätulehdusta, korvatulehdusta ja anaalirauhasongelmia tämän nykyisen pattiongelman lisäksi. Osa johtuu varmaa tuosta ruokayliherkkyydestä, mutta jotain muutakin taitaa taustalla olla. Sisaruksilla, sen mitä tiedän, ei ongelmia ole kumminkaan esiintynyt. Tämä on taas minun tuuria, tai sitten vain koiran pitäjässä on vikaa, kun koirasta tuli tuommonen "viallinen"

Niin ja löytyihän tältä samaiselta koiralta syksyllä myös selkärangan kasvuhäiriö. Luupiikkejä ja liikakasvua nikamissa ja muuta mukavaa. Koira lopetti haukkumisen ja häntä roikkui alhaalla mm. lenkkeillessä.
Röntgenkuva:
Tarkasti katottuna nikamissa näkyy ylimääräisiä ulokkeita ja nikamavälit ovat epäselviä liikakasvun seurauksena. Ei ihme jos hieman selkää aristaa koiralla
Röntgenkuva:
Tarkasti katottuna nikamissa näkyy ylimääräisiä ulokkeita ja nikamavälit ovat epäselviä liikakasvun seurauksena. Ei ihme jos hieman selkää aristaa koiralla
Re: Kotieläinlääkäri-palsta
Hyvä asia on taas se, että näistä asioista tulee kuvia ja tietoo. Tiedän paljon koiria, joilta kurkku on leikattu ja niillä vaan astutetaan, että silleen. Kai se kuuluu, johonkin herkkyyteen sekin. Tulee myös jälkeläisille samat ongelmat. Karhu_koira olet näköjään ymmärtänyt jalostamisen periaatteet! Näistä kirjoituksista voi ottaa aloitteliat opikseen ja saavat samalla neuvoja. Tämä ei kuulu siihen tietojen pimittämiseen, eikä "rahan" tekoon.
Musta sen pitää olla ja "vähän" valkoista Kimmo Mikkonen
Re: Kotieläinlääkäri-palsta
Tuon oman koiran kohdalla tuntuu vain, että koiran kohtaloksi tuli sattua minun omistukseen Kuten jo aiemmin totesin, niin koiran sisarilla ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Koira kumminkin pelasi tuonne 3-vuotiaaksi ihan mukavasti ja ykkönenkin haukuttiin ihan mukavalla tuloksella. Sitten vain tuli noita ongelmia. Tämä on tätä koiranpitäjän arkea. Aina ei voi onnistua, ei etes joka kerta
Re: Kotieläinlääkäri-palsta
Mitä ruokaa annoit pentuna ja myöhemmin ?
Re: Kotieläinlääkäri-palsta
Tuo todennäköisesti tyrä eli suolen pullistuma ja siellä on kalvot pettäneet ja paranee leikkamalla.Jos kyseessä on "arvokas" koira kannaattaa leikkauttaa.Ei ole kovin iso operaatio.Arvioisn maksavan noin 250-300 ekeä.Minulla yhdellä koiralla oli vastaava juttu ja parani leikkaamalla.Tarhan keskellä oli silloin koppi.Koira oli kiivennyt kopin katolle ja hypännyt siitä tarhan yläosan päälle ja siitä maahan ja telonut itsensä.Onneksi ei ollut mikään rasvapatti koska sitäkin koirilla esiintyy.Käytä lääkärillä ja leikkauksessa ja kirjoittele sitten tänne,menikö veikkaus läheskään oikeaan.
Re: Kotieläinlääkäri-palsta
Tuolla Mettänpeikon laittamassa linkissä oli mielenkiintosta luettavaa, juuri sukusiitoksen aiheuttamasta yliherkkyydestä ympäristön muutoksille ja vaihtelulle.
Hyvä homma että uskalletaan laittaa tämmöstä tietoa esille ja oikein valokuvien kanssa.
Tiiän itekkin näitä rapsuttelijoita.
Usein se vika löytyy koiralle sopimattomasta ravinnosta, jotku vaan on niin pahoja ettei löydy mitään lääkettä vaivaan.
Hyvä homma että uskalletaan laittaa tämmöstä tietoa esille ja oikein valokuvien kanssa.
Tiiän itekkin näitä rapsuttelijoita.
Usein se vika löytyy koiralle sopimattomasta ravinnosta, jotku vaan on niin pahoja ettei löydy mitään lääkettä vaivaan.
Re: Kotieläinlääkäri-palsta
Kyllä minustakin näyttää ''nivustyrältä'' leikkaamalla paranee samalla tapaa kuin napatyräkin. Repeämästä on voinut tulla nahan alle esm. kohdunsarvi tai suoli...Pentti Koskelo kirjoitti:Tuo todennäköisesti tyrä eli suolen pullistuma ja siellä on kalvot pettäneet ja paranee leikkamalla.Jos kyseessä on "arvokas" koira kannaattaa leikkauttaa.Ei ole kovin iso operaatio..
Re: Kotieläinlääkäri-palsta
Tarkennuksena vielä että ajurilla oli samanlainen, hiukka pienempi pehmeä patti takatisissä, eikä sitäkään äkkiseltään osannut el.lääkäri selittää mikä patti oli, mutta muun syyn takia joutui leikkaukseen ja siinä selvisi että oli nivustyrä, vatsakalvojen alta oli nahan alle pullahtanut toinen kohdunsarvi Kerro myös täällä kunhan selviää oliko tyrä vai mikä?Onko muilla kokemuksia vastaavasta?
Re: Kotieläinlääkäri-palsta
Tunnostaa, että olisi kai se kokenut eläinlääkäri sen tyrän mahdollisuuden heti hoksannut? Tai mistäpä tuon tietää. Eipä kyllä itelläkään käynyt mielessä tuommonen.
Patti oli aika kova aluksi, mutta ehkä on nyt hieman pehminnyt siitä. Verta se muhkura kuulosti olevan täynnä, kun se neulalla näytteen siitä otti.
Patti oli aika kova aluksi, mutta ehkä on nyt hieman pehminnyt siitä. Verta se muhkura kuulosti olevan täynnä, kun se neulalla näytteen siitä otti.
Re: Kotieläinlääkäri-palsta
Muistuu mieleeni tapaus kuuskyt luvulta. Naapurissa oli ajokoira jonka nisässä oli noin nyrkin kokoinen kovahko patti. Eläinlääkäri suoritti patin poiston koti käyntinä ja kuinka ollakkaan pääsin jopa seuraamaan operaatiota. Kora nukutettiin ja nahka auki patin vierestä joitakin suonipihtiä apuna käyttäen suonet puristettiin kiinni. Patti poistettiin ja kuinka ollakkaan yksi pihti irtosi ja suoni ruikkasi verta jonkin verran joka jäi erityisesti mieleen tästä operaatiosta. Eläinlääkäri viilti patin auki ja se näytti sisältä pesusieneltä(vanhan ajan sieni). Luokitteli kasvaimeksi. Koira tervehtyi normaalisti eikä muita kasvaimia esiintynyt. Koira astutettin myöhemmin ja pentujen imetys onnistui hyvin.
Re: Kotieläinlääkäri-palsta
NO? Selviskö se patti, mikä oli? Tyrä vai kasvain?karhu_koira kirjoitti:Tunnostaa, että olisi kai se kokenut eläinlääkäri sen tyrän mahdollisuuden heti hoksannut? Tai mistäpä tuon tietää. Eipä kyllä itelläkään käynyt mielessä tuommonen.
Patti oli aika kova aluksi, mutta ehkä on nyt hieman pehminnyt siitä. Verta se muhkura kuulosti olevan täynnä, kun se neulalla näytteen siitä otti.
Re: Kotieläinlääkäri-palsta
Ei oo tutkittu sen koommin. Siellä se mahan alla roikkuu eikä ole hävinnyt minnekään. Koiran toinen omistaja rupesi tunteilemaan, niin ei oo hävityspäätöstä vielä pistetty käytäntöön. Selkä rassaa koiraa. Sen olen huomannut, että koirasta tuli jälkikoira kun selkä rajottaa vauhteja. Nykyään huippunopeus n.15km/h ja koira menee jälkeä kuin juna, aiemman ilmavainuisuuden sijaan. Käyttää toki ilmavainuakin. Muutama hirvi ammuttu tälle syksyä tessulle, mutta hirven tappaminen kyseisen koiran haukkuun meni niin isotöiseksi, että harvemmin pääsee koira mehtään.
Alla kuva koirasta vasaporukan haukunnassa tälle syksyä. Koiran pää näkyy vasemmalla ylhäällä kuusiaidan takana. Koira haukkuu n. 50 metrin päästä nykyään. Kuvan tilanteessakin haukkua takana toista tuntia löytöpaikalle. Kaippa se tietää ettei kerkeä alta pois, kun selkä vaivaa Ite hiippailin 15 metriin hirvistä tuolla aukulla, ja koira silti haukkui sieltä 50 metrin päässä. Piti ihan itekseen naureskella sille touhulle
Uploaded with ImageShack.us