Viesti
Kirjoittaja peija04 » 08 Maalis 2016, 23:42
Vastauksia puheenjohtajaehdokkaille tehtyihin kysymyksiin.
Pekka Kumpukallio:
”Minua kiinnostaa että mikä on ehdokkaiden suhtautuminen tähän keskustelufoorumiin.”
Ensinnäkin pystykorva.info on SPJ:n virallinen keskustelupalsta. Tämä asia tuodaan selkeästi esille Suomen Pystykorvajärjestö ry:n virallisilla kotisivuilla. Mielestäni jo pelkästään tämä ilmoitus edellyttää sivuston ylläpidosta vastaavaa tahoa suhtautumaan keskustelufoorumiin viestin- ja mielipiteenilmaisukanavana vakavasti, ja foorumilla käytyyn keskusteluun ja keskustelijoihin kunnioittaen.
Olen useasti kritisoinut järjestömme hallintoon järjestelmällisesti, ja ikävä kyllä varsin onnistuneesti pesiytymään saatua menettelytapaa, ohjeistusta ja ko. asiaan suhtautumista, jolla toimihenkilöiden osallistumista täällä käytyyn keskusteluun avoimesti ja varsin voimakkaasti paheksutaan, ja kehotetaan vakavasti harkitsemaan olemista osallistumatta kokonaan. Tällaisesta asenteesta seuraa automaattisesti, niin lukijoille kuin kirjoittajillekin käsitys, että heidän mielipiteensä on yhdentekevä eikä minkään arvoinen.
Ihmetellä ja kysyä on mielessä monesti täytynyt; miten virallista virallisella keskustelupalstalla käytävän keskustelun pitäisi olla, että se olisi myös virallisen tahon mielestä virallista?
Minun mielestä keskustelupalsta on ehdottoman hyvä ja tärkeä väline siinä tehtävässä jota varten se on tarkoitettu ja luotu; keskustelussa, kaikenlaisessa keskustelussa. Jäsenten välisessä, jäsenten ja toimihenkilöiden välisessä ja toimihenkilöiden keskinäisessä keskustelussa. Ja mikä parasta, palstalla keskustelu käydään kaikille avoimena.
Keskustelupalsta, eli mahdollisuus kirjoittamalla ja lukemalla ottaa osaa ja saada tietoa omaa harrastusta koskevista asioista on mielestäni jäsenoikeus, jokaisen jäsenen oikeus, myös jokaisen toimihenkilön oikeus. Toimihenkilöitä koskien se mielestäni myös velvollisuus. Velvollisuus tuoda jäsenistölle tietoa harrastusta koskevista asioista, kuin myös lukea sekä ottaa tarvittaessa osaa ja mahdollisesti myös ohjata jäsenten välistä keskustelua. Kyllä asiallisiin kysymyksiin tulisi mielestäni molemmin puolin saada sekä antaa asiallinen vastaus.
Tapio Kokko:
”Mistä pohjanpystykorva on kotoisin?”
Koen kysymyksen näin aseteltuna johdattelevana ja tarkoitushakuisena. Vastaan kuitenkin, että omasta mielestäni sillä ei ole ratkaisevaa merkitystä, koska muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Suomessa tällä hetkellä olevat pohjanpystykorvat ovat suomalaisia koiria. Tarkemman vastauksen antamista vaikeuttaa myös se, että pohjanpystykorvan rotukirja on edelleen avoin.
”Uutena puheenjohtajana miten ohjaat ja mitä toivot pohjanpystykorvaharrastamisesta järjestössä?”
Tämä kysymys on hieman ennenaikaisesti esitetty, koska uutta puheenjohtajaa ei ole vielä valittu. Mutta ehdokkaaksi ilmoittautuneena vastaan, että puheenjohtajan ensisijaisena tehtävänä ei ole ohjata minkään yksittäisen rodun harrastustoimintaa. Kokonaisuutena pyrkisin osaltani vaikuttamaan kaikkien järjestömme rotujen harrastustoimintaan niin, että yhdistys kohdentaisi ja keskittäisi entistäkin paremmin voimavaransa harrastoiminnan ydinasioiden ympärille ja tukemiseen. Näitä ydinasioita ovat mielestäni harrastus(metsästys)mahdollisuuksien turvaaminen, kasvatustoiminta, jalostustietouden hankkiminen ja jakaminen, yhteistyö eri rotujen (muutkin kuin spj:n rodut) ja niiden harrastajien kanssa, nuorisotoiminta, koulutustoiminta ja tiedonvälitys kokonaisuudessaan sekä avoin, auttavainen, arvostava ja yhteistyöhön perustuva toimintakulttuuri.
”Miten Te hallitusjäsenet tulette tukemaan pohjanpystykorvaharrastamista järjestössä?”
Vastaan tähänkin, koska tulkitsen omassa mielessäni myös hallituksen puheenjohtajan yhdeksi hallituksen jäsenistä. Tulisin tukemaan pohjanpystykorvaharrastusta samoin perustein ja keinoin kuin muitakin rotuja.
Olli Silvennoinen