Allekirjoitan täysin kaiken, miten kerroit vuosikokouksen tapahtumista kokousosallistujien "silmin". Jäin itsekin todella kaipaamaan ehdokkaiden esittelyjä, jo pohjan lohkon kohdalla ihmettelin - kun vaan mentiin eteenpäin. Muistaakseni kyllä aikaisemmin ehdokkaat ovat itsensä saaneet esitellä.
No, kokous meni tällä otteella eteenpäin ja jotenkin helpotuksen tunne oli vain päällimmäisenä, koska vastuuvapauskin oli jo hallitukselle myönnetty ja Pentti valittuna puheenjohtajaksi.
Itselleni ei todella tullut mieleenikään, että Jari ei olisi tiennyt Eilan ehdokkuudesta - tietäen kuitenkin heidän hyvän aikaisemman yhteistyön.
Hyviä ja kannatettavia asioita toit kuitenkin nyt esiin, mm. takarajat ehdokkaaksi asettumiseksi jne. Jokaiselle jäsenelle ja ehdokkaalle olisi tarjottavat kuitenkin samat mahdollisuudet - tehdä tai olla tekemättä vaalityötään. Ja toivottavasti jokainen tekisi jatkossa vain omaa vaalityötään, eikä myyräntyötä toiselle ehdokkaalle.
Jarin osalta harmittavat kyllä nämä häneltä "sivu suun" - menneet luottamustehtävät muuttuneen tilanteen takia.
Karjalankarhukoira on luonteeltaan rehellinen - otetaan siis siitä mallia!
Nykyiselle hallitukselle ja puheenjohtajalle toivon tietenkin kaikkea hyvää tulevan vuoden haasteisiin!
