Tuore ja Iloinen uutinen SKL:n, SML:n ja SPJ:n Unesco -hankkeen tilasta! Esityksemme "Suomenpystykorva ja eräperinteen vaaliminen" on läpäissyt tärkeän valintavaiheen, joskaan se ei ole vielä täysin vahvistettua. Uskon itse vahvasti siihen, että kulttuuriministeri ei lähde voimakkaasti sorvaamaan asiantuntijoiden laatimaa esitystä.
Nyt on tärkeää, että mahdollisimman moni kävisi tuolla YLE:n sivulla ja antaisi äänensä meidän omalle hankkeelle. Vaikka kyseessä onkin leikkimielinen äänestys voi sillä olla jonkinlaista vaikutusta seuraavan vielä tärkeämmän valintaseulan läpäisyyn. Aikaa äänestykselle on vain huomisiltaan to 23.11. klo 21 asti.
Välittäkää viestiä eteenpäin!!
Museoviraston tiedote asiasta:
"Terveiset Museovirastosta!
Kiitos hakemuksestanne Elävän perinnön kansalliseen luetteloon. Esittämänne kohde on mukana Museoviraston esityksessä opetus- ja kulttuuriministeriölle. Ministeri ei ole kuitenkaan vielä tehnyt päätöstä ja sikäli elämme vielä pienessä jännityksessä tuleeko esitykseen muutoksia.
YLE kuitenkin halusi uutisoida asiasta jo nyt, siksi lähestymme teitä hakijoitakin. Tässä linkki tänään ilmestyneeseen Ylen artikkeliin Mukana myös video ja leikkimielinen äänestys ehdokkaista. Asia on esillä myös Ylen Aamu-tv:ssä perjantaina 24.11 klo 7.45.
Museovirasto tiedottaa asiasta vasta, kun ministeriö on tehnyt päätöksen ja prosessi sikäli maalissa. Tiedote lähtee Museovirastosta suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Julkaisemme esityksen jo nyt sivuillamme, jotta tieto esitetyistä kohteista on kaikkien saatavilla. Esitys julkistetaan kolmella kielellä, siinä on mukana lyhyet esittelyt kustakin kohteesta."
Linkki YLE:n sivulle: https://yle.fi/uutiset/3-9941646
Linkki Museoviraston sivulle: http://www.aineetonkulttuuriperinto.fi/ ... n-luettelo
Suomenpystykorva ja eräperinteen vaaliminen
Valvojat: Valvoja1, Valvoja6, Valvoja5, Valvoja2, Valvoja4, Valvoja8, Valvoja9, Valvoja3, Valvoja7
Suomenpystykorva ja eräperinteen vaaliminen
Sami Havia
Hieno Koira, hieno Harrastus!
Hieno Koira, hieno Harrastus!
Re: Suomenpystykorva ja eräperinteen vaaliminen
Ja aiheeseen liittyen muistutan vielä, mitä Heidi oli kirjoittanut eilen tuonne "Pikinokka mediassa" otsikon alle:
"Keskiviikkona 22.11. Ylen puolen ysin TV-uutisissa myös vähän pystykorva-asiaa (ellei maailmalla tai Suomessa tapahdu mitään mullistavaa, joka veisi uutispaikan)."
"Keskiviikkona 22.11. Ylen puolen ysin TV-uutisissa myös vähän pystykorva-asiaa (ellei maailmalla tai Suomessa tapahdu mitään mullistavaa, joka veisi uutispaikan)."
Sami Havia
Hieno Koira, hieno Harrastus!
Hieno Koira, hieno Harrastus!